Dynamiittia
Talouspoliittisessa keskustelussa törmää jatkuvasti ajatukseen dynamiikasta, ts. jos veroja lasketaan niin dynaamisten vaikutusten vuoksi verotulot tosiasiassa lisääntyvät; jos palkkoja lasketaan, niin työpaikat lisääntyvät tai jos palkkoja nostetaan, niin kysynnän nousun kautta tosiasiassa työtkin lisääntyvät. Siis jos joku menee johonkin, se tulee toista tietä takaisin ennemmin tai myöhemmin, suurempana tai pienempänä, tai sitten ei, jos investointi epäonnistuu.

On siis olemassa jonkinlaisia tasapainoja eri tekijöiden välillä: heilahdus tuolla aiheuttaa heilahduksen täällä ja päinvastoin, ja ne voidaan parittaa laskennallisiksi yhtälöiksi, sellaisiksi, joita opimme jo peruskoulussa: jos A +1 = B – 1 niin A = B – 2 tai päinvastoin B = A + 2. Siten voidaan väittää esimerkiksi että palkat + voitot = kulutus + investoinnit.

Tämähän olisikin kätevää: mitoitamme palkat ja voitot siten että saamme mahamme täyteen ja vielä vähän jää huomisen varalle siemenviljaksi. Jos palkat ja kulutus menevät päikseen, niin voitot sattuvat yksiin investointien kanssa. Silloinhan voisimme ajatella, että jos investoinnit tuottavat voittoa, niin investointeja sääntelemällä tilanteen mukaan saisimme palkat ja kulutuksen paikalleen.

Saadakseen rahansa takaisin kilpailluilta rahavälitteisiltä markkinoilta yksittäisten yritysten on kuitenkin jatkuvasti tehostettava ja laajennettava tuotantoaan investoimalla tuotantokoneistoon ja pitämään raaka-aineiden ja työvoiman hinta (= palkat) alhaalla. Tämä johtaa ylituotantoon, kun ei ole riittävästi ostovoimaa valmistettuja tuotteita odottamassa.

Ongelmaa on yritetty hoidella kahdella eri tapaa. Ensinkin yksittäiset valtiot ovat omin keinoin suhdanneluonteisesti joko lisänneet tai rajoittaneet kokonaiskysyntää. Kun tämäkään ei ole riittänyt rahataloutta on vieroitettu reaalitaloudesta, ja avattu aivan uskomattoman laajat velkamarkkinat, joita viimekädessä keskuspankit rahoittavat.

Näin syntyneet hirvittävän mittavat yksityisen ja julkisen talouden alijäämat ovat velkoja, joiden viimekätisiä maksajia ei ole määritelty. Onpa herätelty ajatus, että kysymys on vain tilinpidollisesta alijäämästä, josta ei tarvitse olla huolissaan, jos vain hinta- tai palkkainflaatio pysyy hallinnassa.

Kaiken tämän ylläpitämiseksi samanaikaisesti käytetään valtavasti aikaa ja vaivaa kahteen asiaan: mitä sellaista uutta ihmiset tarvitsevat, johon voidaan vastata voitollisen tuotantoprosessin kautta? Kuinka saadaan ihmisen haluamaan sitä, mitä on jo valmistettu mutta ei vielä myyty. Tämä on johtanut yhä pitemmälle ja syvemmälle meneviin vaihtosuhteisten sosiaalisten verkostojen asentamiseen, installointiin, perinteellisten kumppanuus- ja ystävyyssuhteiden tilalle.

Syntyneen sosiaalisten suhteiden konstellaation (< tähtikuvio) yhteenvetävänä voimana on omaisuuksien arvostusten huima arvoton arvonnousu ja niiden keskittyminen yhä harvemmille toimijoille, niin upporikkaille yksityisille henkilöille kuin institutionaalisille toimijoillekin. Rahan arvo ja vakaus mittaa juuri tämän sosiaalisen konstellaation voimasuhteiden tasapainoa.

Ongelmana näissä tasapainomalleissa on se, että ne eivät ota lainkaan kantaa siihen, millaisia määriä resursseja liikutellaan paikasta toiseen, puolelta toiselle. Kysymys on vain eri tekijöiden suhteellisista muutoksista suhteessa toisiinsa. Se ei oikeastaan olekaan enää dynamiikkaa vaan dynamiittia: ei ole mitään taloudellista rajaa sille, kuinka paljon luonnosta – niin sisäisestä kuin ulkoisestakin – otetaan raaka-aineita ja kuinka paljon sinne kaadetaan jätettä takaisin. Loputon, kiihtyvä kasvu äärellisessä tilassa johtaa, kuten tiedämme, räjähdykseen.

Ongelma on vielä vaikeampi sen takia, että tämä dynamiitti perustuu vaihtosuhteeseen: jokin voidaan vaihtaa johonkin toiseen kun ne on arvioitu saman arvoisiksi, A = B. Kaikissa niissä tilanteissa missä me teemme – yksilöinä tai yhteisöinä – tämän vaihdon puramme keskinäiset suhteemme tyhjiksi ja selvitetyiksi ja menemme kukin omille tahoillemme. Me emme välitä toisistamme vaihdon välityksellä. Päinvastoin irrottaudumme toisistamme juuri siihen mittaan kuin vaihto ja sen väline, raha, astuu väliimme – usein teknologian avustamana. Miettikäämme esimerkiksi naamakirjaa, joka on tehnyt ystävyydestä vaihdon välityksellä tykkäämistä ja tunteistamme rahakoneen omistajilleen. Laajeneva, kaikkialle tunkeutuva tyhjeneminen aiheuttaa, kuten hyvin tiedämme, luhistumisen, räjähdyksen sisäänpäin.

 

Dynamiitin sijaan dynamiikkaa
Entäpä, jos onkin toisin kuin alussa oletimme, että talouden moottorina eivät ole investoinnit, jotka tuottavat voittoja markkinoiden välityksellä vaan voitot, jotka usuttavat investointeihin? Voitot eivät siis synnykään markkinoilla, vaan siellä ne realisoidaan, uudelleen jaetaan ja siellä synnytetään vain spekulatiivisia voittoja? Jos siis arvo ja potentiaalinen voitto syntyy tuotannon piirissä, ratkaisevaksi muodostuu kuinka tuotanto on järjestetty suhteessa toisiin alan tuottajiin. Varmaankin suurimmat toimijat, kuten esimerkiksi Apple, pystyvät ylihinnoittelemaan tuotteensa, mutta se ei muuta kokonaiskuvaa.

Vajaassa sadassa vuodessa kapitalistisen talouden dynamiikka – ja nykyinen dynamiitti – on pakottanut teollisen tuotannon täysin uuteen uskoon viemällä kansallisvaltioiden tuella ja myötävaikutuksella läpi ”tieteellis-teknisen vallankumouksen”, terästettynä it -teknologialla. Uusi teknologinen uudistusaalto on nyt kypsymässä lähes kaikilla elämän ja tuotannon aloilla.

Ratkaisevaan asemaan on noussut osaaminen. Nyt myydään ja ostetaan osaamisen tuotoksia. Siten ihmisten, kansalaisten sisäinen luonto, ruumiin ja erityisesti mielen voimat oletetaan nyt rajattomaksi voiton lähteiksi, joita kansallisvaltioiden on työstettävä ja ylläpidettävä sosiaalisesti, ruumiillisesti ja psykologisesti kunnossa tuotantoa varten – edullisesti ja vielä mieluiten työntekijöiden omalla kustannuksella.

Mitä meiltä työntekijöiltä sitten odotetaan? Maailman talousfoorumin 10 -kärjessä osaamislista näyttää tältä: monimutkaisten ongelmien ratkaisutaito, kriittinen ajattelutaito, luovuus, henkilöjohtaminen, keskinäinen yhteistyö, tunneälykkyys, harkinta ja päätöksenteko, palvelusuuntautuneisuus, neuvottelutaito, älyllinen joustavuus.

Kuten huomaamme lista on teknisen intressin läpilyömä: työntekijää ei valtuuteta työpaikalla täysivaltaiseksi ihmis- eikä kansakunnan jäseneksi, jolla on tietoa, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakauden keskeisiä ongelmia. Tekninen intressi on voitonintressin kääntöpuoli: se juuri kieltää asettamasta kysymyksiä, arvottamaan ratkaisuja ja löytämään keinoja talousdynamiitin räjähtämistä vastaan.

 

Talousdynamiikan uusi perusta: sosiaaliset investoinnit
Meidän tulisikin vääntää voittointressi uuteen asentoon kolmella tavalla: laskennallisesti, sosiaalisesti ja humanistisesti. … ja kuinka se voisi tapahtua?

Ensinnäkin. Suomen kansantaloutta olisi tarkasteltava kansantaloutena jo tilinpidollisestikin. Talouden laskentakoneistoon olisi viritettävä kansantalous kokonaisuutena, kansankonsernina, jossa on mukana sekä yksityinen, julkinen että tällä hetkellä laskennan ulkopuolelle jäävät yhteisö- ja kotitalouksien tuotanto. Tavoitteena olisi saada näkyviin julkisen talouden kuten myös yhteisö- ja kotitalouksien mittavat investoinnit koulutukseen, terveyteen, kulttuuriin ja yhteisöihin tuottavana kulutuksena. Toisin sanoen niiden tuottamat palautukset, tuottavuuden nousu ja kustannusten säästöt kirjautuisivat näkyviin investoinnin tehneiden ja niitä hyödyntävien taseisiin.

Mukaan on myös otettava täysipainoisesti ympäristökirjanpito sekä raaka-aineiden ja energian käytön että jätekustannusten osalta.

Toiseksi. Kulutusta ei tulisi lisätä vain siksi, että voisimme ylläpitää riittävää, efektiivistä kysyntää sinänsä vaan että voisimme tehdä sosiaalisia investointeja. Kulutuksen yhteisöllinen kasvattaminen – koulutus, terveys, yhteisöt, kulttuuri – lisää tuottavuutta ja siten laskee työn kustannuksia samalla kun se parantaa varallisuuden realisoitumista. Sosiaaliset investoinnit ovat siis kannattavia kunhan niiden kautta toteutettu yhteisten resurssien tavoitteellisen sitomisen palautukset, yhteisövoimien rikastuminen, siis todelliset voitot, kirjataan niihin taseisiin ja yhteyksiin joissa investoinnit on tehty ja käytetty. Haluamme siis tuhoavan dynamiitin sijaan taloudellisesti perusteltua yhteisödynamiikkaa.

Kolmanneksi. Sivistys on tietoa, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakauden keskeisiä ongelmia. Ongelmat ovat nyt ihmiskunnan, maapallon ja aikakauden mittaisia, yhteisiä haasteitamme. Niiden ratkaisemiseen ei teknisen intressin mukainen kouluttautuminen riitä. Yleissivistyksen vaatimus onkin nyt radikaalin humanistinen: se tarkoittaa toden, hyvän ja kauniin elämän vaatimista siten kuin se asetetaan todeksi YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteessa. Tavoitteena on:

1. Poistaa köyhyys sen kaikissa muodoissa kaikkialta.
2. Poistaa nälkä, saavuttaa ruokaturva, parantaa ravitsemusta ja edistää kestävää maataloutta.
3. Taata terveellinen elämä ja hyvinvointi kaiken ikäisille.
4. Taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet.
5. Saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo sekä vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia.
6. Varmistaa veden saanti ja kestävä käyttö sekä sanitaatio kaikille.
7. Varmistaa edullinen, luotettava, kestävä ja uudenaikainen energia kaikille.
8. Edistää kaikkia koskevaa kestävää talouskasvua, täyttä ja tuottavaa työllisyyttä sekä säällisiä työpaikkoja.
9. Rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita.
10. Vähentää eriarvoisuutta maiden sisällä ja niiden välillä.
11. Taata turvalliset ja kestävät kaupungit sekä asuinyhdyskunnat.
12. Varmistaa kulutus- ja tuotantotapojen kestävyys.
13. Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.
14. Säilyttää meret ja merten tarjoamat luonnonvarat sekä edistää niiden kestävää käyttöä.
15. Suojella maaekosysteemejä, palauttaa niitä ennalleen ja edistää niiden kestävää käyttöä; edistää metsien kestävää käyttöä; taistella aavikoitumista vastaan; pysäyttää maaperän köyhtyminen ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen.
16. Edistää rauhanomaisia yhteiskuntia ja taata kaikille pääsy oikeuspalveluiden pariin; rakentaa tehokkaita ja vastuullisia instituutioita kaikilla tasoilla.
17. Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta.