Helsingin Sanomat jättää jälleen kerran asiat puolitiehen arvioidessaan Jussi Halla-ahoa (HS 18.2.2022, pääkirjoitus). Tässä hieman perusteita, miksi Halla-ahon valintaan Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajaksi ei olisi missään tapauksessa pitänyt tehdä.
Kansansanedustajan ja nyt Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan ”tulevat polvet sylkevät haudoillemme ja päästävät itsestäänselvyyksillemme räkänaurun ja kurapierun”. Mitä ovat nämä itsestäänselvyydet? Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus.
Itsestäänselvyyksille? Mistä ihmeestä Halla-aho on saanut päähänsä, että tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat itsestäänselvyyksiä? Kaikkea muuta. Nehän keskeisimpiä ihmisen itsensä itselleen asettamia tavoitteita ja siten aina haastettavissa ja uudelleenmääritettävissä.
Tämä ei Halla-aholle kelpaa: kun ne eivät perustu jumalalliseen ilmoitukseen tai kumpua luonnosta itsestäänselvyyksinä, ne eivät ole todellisia, siis reaalisia.
Halla-aholle reaalista on vain kaikki se mitä voidaan mitata. Ihmiset voidaan siten asettaa hierarkkiseen arvojärjestykseen sen pohjalta, missä määrin he vahvistavat tai heikentävät omilla kyvyillään yhteisöään: nämä yhteisöä tukevat kyvyt ratkaisevat ihmisen arvon. Siten ”taiteilijat, papit ja poliitikot ovat pääsääntöisesti turhia. Yhteisö selviäisi toiminnoistaan mainiosti ilman heitä.”
Halla-aholle ”erilaisuus on eriarvoisuutta ja … kaikki ovat eriarvoisia. Sen sijaan, toisin kuin egalitaristit kuvittelevat, eriarvoisuudesta ei seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei kaasuttamiselle ole muuta pätevää syytä (kurs. mvv)”. Jo seuraavassa lauseessa Halla-aho antaa syyn kaasuttamiselle: ”jos vene alkaa vuotaa, pidän selvänä, että yli laidan on heitettävä ensimmäisenä vähäarvoisin lasti” … ja nythän vene on alkanut vuotamaan: meidän on ratkaistava eksistentiaalinen haaste, jonka luonnonvarojen ehtyminen asettaa noin 10 miljardille ihmiselle.
Halla-aho on siis avannut ajatuksellisen oven kaasukammioille.
Hän katsoo voivansa olla tätä mieltä ”kunnes joku kertoo minulle, että miten … kaikki ovat samanarvoisia”. Tässä tulee. Meille reaalinen ei ole ollut todellista, vaan määrittelemme itse mikä on todellista, jotta voisimme uudelleen määrittää reaalisen asettamia ehtoja elämällemme.
Me siis haluamme sellaisen todellisuuden, joka rakentuu tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden varaan ja suhtaudumme tältä pohjalta realiteetteihin. Yhteisömme perustuu siis samanarvoisten ihmisten erilaisuuteen eikä eriarvoisten ihmisten mitattavuuteen.
Mitä tämä merkitsee nyt? Ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistäminen on pitkään perustunnut taloudelliselle liberalismille, joka olettaa, että luonnonvarat ovat ehtymättömät. Tämä oletus ei pidä paikkaansa. Se tarkoittaa, että kasvutalouden aika on ohi ja meidän on siirryttävä kohtuutalouteen ohjelmalla kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla, alati.
Ihmisoikeuksien ja tasa-arvon määrittämän todellisuuden realisoituminen ratkeaa vasta silloin kun tältä pohjalta joudumme radikaalisti uudelleen jakamaan kansakuntien kesken ja kansakuntien sisällä rajallisia luonnonvarojamme; kun sovitamme yhteen ekorealismin ja demokraattisen liberalismin.
Emme siis vielä tiedä mitä tulevat sukupolvet tekevät haudoillamme. ”Räkänaurun ja kurapierun” syynä eivät varmaankaan ole ”itsestäänselvyydet”. Toivokaamme, että syynä ei ole myöskään ilman toteutusta jääneet ihmisoikeudet, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus. Se riippuu meistä, ei mistään muusta.
Viite
Halla-aho, J. 2005. Ihmisarvosta. Scripta kirjoituksia uppoavasta lännestä, 13. 04.2005.
https://www.halla-aho.com/scripta/ihmisarvosta.html Haettu 17.02.2022