Heikki Patomäki ilmoittaa eroavansa Vasemmistoliitosta.
Perustelut löytyvät alla olevasta linkistä.

Olen ollut vasemmistolaisessa liikkeessä mukana aina 1960 -luvun lopusta saakka, myös perustamassa Vasemmistoliittoa Kulttuuritalolla vuonna 1990. Vasemmistoliitosta muotoutui kulttuuriliberaali ja, sanan laajassa mielessä, sosiaalipoliittinen puolue.

Olen ollut mukana mitä moninaisimmissa tehtävissä, erityisesti koulutuspolitiikan ja kunnallispolitiikan saralla ja kirjoitellut KU:ssa ja KU:n blogissa vuosien, ellei vuosikymmenten ajan.

Olin mukana myös VASin uutta periaateohjelmaa valmistelemassa työryhmässä. Kävi kuitenkin niin, että puoluehallitus muokkasi ohjelmaehdotusta sopivaksi NATO:on liittymistä varten jo ennen puoluekokousta.

Odotan nyt missä muodossa uusi periaateohjelma lähetetään muilta osin puoluekokousedustajille arvioitavaksi. Kesän puoluekokouksen linjaukset niin periaateohjelman kuin poliittisen tavoiteohjelman kannalta ovat elämän ja kuoleman kysymyksiä Vasemmistoliitolle kansainvälisenä poliittisen liikkeenä ja puolueena.

Tulen  seuraamaan kokousta suurella mielenkiinnolla. Kysymyshän ei ole puolueen sisäisestä enemmistöstä tai vähemmistöstä vaan politiikkamme periaatteista.

 

https://www.facebook.com/search/posts?q=heikki%20patomäki&filters=eyJzZWVuX3Bvc3RzOjAiOiJ7XCJuYW1lXCI6XCJpbnRlcmFjdGVkX3Bvc3RzXCIsXCJhcmdzXCI6XCJcIn0ifQ%3D%3D