Saatteeksi: Lainaan alle Henry Kissingerin juuri julkaistusta kirjoituksesta ”Kuinka välttää maailmansota?” loppuosan (The Spectator, 17 12.2022.). En yhdy kaikkiin hänen esittämiinsä arvioihin Ukrainan sodan syistä ja seurauksista. Minua kiinnostaa se, että tämä reaalipolikko jää ulkopoliittisen realismin vangiksi eikä avaa ekologisen realismin haastetta vaikka hän kaipaakin uutta käsitteellistä kehystä maailman ymmärtämiseen. Käännös on korjailtu konekäännös englannista.
”Joidenkin mielestä olisi parempi, jos (Ukrainan, mvv) sodalla tehtäisiin Venäjästä kyvytön sotimaan. Olen eri mieltä. Kaikesta väkivaltaisuuksistaan huolimatta Venäjä on antanut ratkaisevan panoksen globaaliin tasapainoon ja voimatasapainoon yli puolen vuosituhannen ajan. Sen historiallista roolia ei pidä heikentää. Venäjän sotilaalliset takaiskut eivät ole poistaneet sen maailmanlaajuista ydinasevoimaa, mikä on mahdollistanut sen uhan eskaloitumisen Ukrainassa. Vaikka tätä kykyä vähennettäisiin, Venäjän hajoaminen tai sen strategisen politiikan kyvyn tuhoaminen voi muuttaa sen 11 aikavyöhykettä käsittävän alueen kiistanalaiseksi tyhjiöksi. Siitä kilpailevat valtiot saattavat päättää ratkaista kiistansa väkivallalla. Myös muut maat saattavat yrittää laajentaa vaatimuksiaan väkisin. Kaikkia näitä vaaroja pahentaisi tuhansien ydinaseiden läsnäolo, mikä tekee Venäjästä yhden maailman kahdesta suurimmasta ydinvallasta.
Kun maailman johtajat pyrkivät lopettamaan sodan, jossa kaksi ydinvaltaa taistelevat tavanomaisesti aseistetusta maasta, heidän tulisi myös pohtia tämän konfliktin vaikutuksia sekä alkavan korkean teknologian ja tekoälyn pitkän aikavälin strategiaa. Omatoimisia aseita on jo olemassa, ja ne pystyvät määrittelemään, arvioimaan ja kohdistamaan omat uhkansa ja siten aloittamaan oman sodan.
Kun raja tälle alueelle on jo ylitetty ja huipputeknologiasta on tulossa osa vakioaseistusta – ja tietokoneista tulee strategian pääasiallisia toteuttajia – maailma joutuu tilaan, jolle sillä ei vielä ole vakiintunutta käsiteellistä kuvausta. Kuinka johtajat voivat hallita, kun tietokoneet antavat strategisia ohjeita sellaisessa mittakaavassa ja tavalla, joka rajoittaa ja uhkaa ihmisen päätösvaltaa? Kuinka sivilisaatio voidaan säilyttää tällaisen ristiriitaisten tietojen, havaintojen ja tuhoavien kykyjen pyörteen keskellä?
Mitään teoriaa tälle esiin tunkeutuvalle maailmalle ei ole vielä olemassa ja ohjeistavia menetelmiä ei ole vielä kehitetty – ehkäpä juuri siksi, että mielekkäät neuvottelut saattavat paljastaa uusia löytöjä, ja tämä paljastaminen itsessään muodostaa riskin tulevaisuudelle. Edistyneen teknologian ja sen hallintastrategioiden käsitteellisen välisen eron ylittäminen tai jopa sen täysimääräisten vaikutusten ymmärtäminen on nykyään yhtä tärkeä asia kuin ilmastonmuutos, ja se vaatii johtajia, jotka hallitsevat sekä teknologian että historian.
Rauhan ja järjestyksen tavoittelussa on kaksi osatekijää, joita toisinaan pidetään ristiriitaisina: turvallisuuden elementtien tavoittelu ja sovintotoimien vaatimus. Jos emme voi saavuttaa molempia, emme voi saavuttaa kumpaakaan. Diplomatian tie saattaa näyttää monimutkaiselta ja turhauttavalta. Mutta siinä edistyminen vaatii sekä näkemystä että rohkeutta lähteä matkalle.” (Kissinger, 2022)
Kommentti
Välittömänä ensi kommenttina haluaisin lisätä, että ilmastonmuutoksella – luontotuholla kaiken kaikkiaan – ja (sota)teknologian kehityksellä on yksi ja yhteinen juuri: tuhoava, ulkoinen suhteemme – niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin – luontoon.
Sisäisen ja ulkoisen luontomme välitysten – elämän kudoksen (texture of life) – tahtia ja niiden – kuten tiede/taide, (kaupunki)yhteisö, tuotantovälineet, raha – välittämää sisältöä määrittää luonnosta täysin irtireväisty, abstrakti (palaute)aika. Siis ajatus lisäarvon, voiton, vuokran, koron hankkimisesta käyttäen hyväksi luonnon ilmaisia tai halpoja lahjoja – työvoimaksi, ruuaksi, energiaksi ja raaka-aineiksi. Tämä funktionaalinen, tuotannollinen aikarytmi määrittää toimintamme tilaa. Se painostaa meitä toisaalta kaupungistumaan (urbanization) ja toisaalta teollistumaan (industrialization) ja etsimään aina uusia luonnon eturintamia (frontiers) taloudellisen palautteen saavuttamiseksi. Tämän tunnemme maailman – ja Kuun ja Marsin -valloittamisena sekä globalisaationa, ts. kansallisvaltioiden purkamisena. (ks. laajemmin esim. Moore 2015).
Maailmamme historiallinen, alueellinen jäsentyminen kansakunniksi ja kansallisvaltioiksi ja niihin liittyvä ns. reaali(ulko)politiikka ovat nyt törmänneet uuteen realiteettiin: luonnonvarat ovat rajalliset. Kysymys on nyt siitä, tapahtuuko niiden uudelleenjako sopien vai sotien – viimeisen kerran.
… palaan asiaan
Viitteet
Kissinger, H. 2022. How to avoid another world war The Spectator, 17 12.2022.
https://www.spectator.co.uk/article/the-push-for-peace/
Moore, J. W. 2015. Cheap Food and Bad Climate: FromSurplus Value to Negative Value in the Capitalist World-Ecology. Critical Historical Studies (Spring 2015).