”NYT on viimeisiä hetkiä puuttua koulujen eriytymiseen, varoittaa koulutus- ja hyvinvointieroja tutkiva Helsingin yliopiston apulaisprofessori Venla Bernelius (HS 05.03.2023):

”Koulutuksesta on tullut osin nollasummapeliä, jossa oppilaasta on tullut ikään kuin tuote, josta koulut kilpailevat. Tämän voimme Suomessa vielä välttää”, Bernelius sanoo.

Täsmälleen niin: kaupallisen kansalaisyhteiskunnan (societas commercial) pelisäännöt tunkeutuvat yhteisen tekemisen kaupunkilaisyhteisön (communicatio politica/societas civilis) tilalle. Mitä tarkoitan?

 

Ensin hieman historian mieleenpalautusta:
Eurooppalaisessa filosofisessa perinteessä ihmiset ovat lähtökohtaisesti jo kaupunkilaisia, jotka keskenään ja keskellä kaupunkia – demokraattisesti – miettivät ja aprikoivat millainen hyvä elämä on (in the world). Tosi ja kaunis palvelevat hyvää elämää esityksellisesti (mimesis), tietona ja kokemuksena maailmasta (from the world), mutta eivät reaalisen luontosuhteen – työn ja tuotannon – kautta (with the world) ja asettamatta kysymystä elämän reiluudesta (within the world).

Tämä klassinen kansalaisyhteiskunta (koinōnia politikē, hyväntahtoiset ystävät) tulkittiin ensin yhteisen tekemisen yhteisöksi (communicatio politica) ja vasta sittemmin kaupunkilaisten yhteisöksi (societas civilis) ja viimein skotlantilainen valistuksen myötä kaupalliseksi yhteisöksi (societas commercial). Siten kansalaisyhteiskunnan ytimessä ovat kaupalliset suhteet. Lihakaupias ei hyvää hyvyttään tai ihmisrakkaudesta muita kohtaan tule myymään lihaa torille tai puotiinsa vaan siksi, että siitä on hänelle taloudellista hyötyä; se on siis itserakkautta, amour propre, toisten arvostuksen kannattamana. Tämän muiden arvostuksen ilmoittaa ja mitoittaa cash-nexus, käteismaksusuhde.) (ks. laajemmin Volanen 2021)

 

Yksilöllistyminen, yhteisöllistyminen, yksityistäminen ja peruskoulu

Viime päivinä on käyty kiivasta keskustelua valtamedian ylläpitämänä, josko peruskoulua tulisi eriyttää syystä jos toisesta tai yhtenäistää tasa-arvon edistämiseksi. Tasa-arvo on sitten heti miten leimattu tasapäistämiksi, lasten ja heidän vanhempiensa oikeuksien rajoittamiseksi.

Yksilöiden välisiä eroja on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta kysymys on nyt siitä, kuinka me niihin suhtaudumme: Kukaan meistä ole itse päättänyt mihin perheeseen, mihin maahan tai mille vuosisadalle on sattunut syntymään; siis siitä millaisen biologisen, sosiaalisen perimän tai taloudellisen perinnön saamme. Emme myöskään ole olleet itse päättämässä millaisia tietoja, taitoja, millaista tahtoa tai reiluutta meiltä odotetaan ja vaaditaan elämämme aikana; jatkamme siitä mitä edellinen sukupolvi meille tarjoaa elämämme evääksi.

Asettakaamme kysymys näin: yksilöllistymmekö keskenään samanlaisten yhteisessä piirissä yhdenlaisiksi vai yksilöllistymmekö keskenään erilaisten yhteisessä piirissä moninaisesti?

Jos ensisijaisena tavoitteenamme on oppilaan omat yksilökohtaiset, yksityiset kyvyt ja taidot, niin viime kädessä järjestäisimme hänelle yksityisen, henkilökohtaisen opettajan, mutta se ei yleensä ole mahdollista.

Jos ensisijaisena tavoitteenamme on yksilöllistyminen yhteisön mahdollistaman moninaisuuden kautta, huolehtisimme siitä, että tuo yhteisö on riittävän mutta – suhteessa käytettävissä oleviin voimavaroihin – ei liian eriytynyt.

Tällöin yksilöllistyminen – kasvaminen – tapahtuu yhteisöä rakentaen, ei siitä eristyen tai sen kuriin alistuen. Yksilöllistyminen on yhteisöllistä kasvua, ei yksityistymistä, yhteisöstä irrottautumista.

On kaksi keinoa rajata eriytymiskehitystä ja siten yksityistymistä koulussa. Ensinnäkin ympäröivä yhteiskunta huolehtii siitä, että siellä eriytyminen ei muodostu liian suureksi suhteessa koulun käytettävissä oleviin voimavaroihin. Toiseksi kouluinstituutiolla on itsemääritelty, omaa toimintaa jäsentävä hahmotus, mielikuva, oman toiminnan tavoitteesta, se on siis yhteisen tekemisen yhteisö kaupunkilaisyhteisön (communicatio politica/societas civilis) osana.

Yhteisömme – peruskoulu sen mukana – tarvitsee aiemmin niiden työtä jäsentäneiden hahmojen –lainkuuliainen alamainen/kansalainen, yrittäjä, (palkka)työläinen – sijaan ajatuksen kanssalaisuudesta nykyisessä maailmantilanteessa, ajatuksen ekologisesta demokratiasta.

 

Viitteet

Welling, R. 2023.  Tutkija jyrähtää Helsingin kouluista: Nyt on viimeinen hetki puuttua
HS 4.3. 17:22. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009430995.html

Volanen, M. V. 2021. Kanssalaisyhteiskunta 2. osa: Tuottaja, kaupunkilainen, työläinen KU blogi 07.02.2021 https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/kanssalaisyhteiskunta-2-osa-tuottaja-kaupunkilainen-tyolainen/

Kuva: Juha Salminen/HS