Olen tutkaillut kunnallisvaalien tuloksia Tilastokeskuksen aineistojen avulla. Miellä on Suomessa erinomaiset tilastot kunnista ja niiden sosiaalisista ja taloudellisista tilanteista, vieläpä aikasarjoina. Näitä rakenteita voi analysoida jopa postinumeroalueiden tarkkuudella.
Samoin meillä on tarkat tiedot vaalien tuloksista, myös pitkinä aikasarjoina. Tiedot löytyvät myös äänestysalueittain. Nyt on kuitenkin niin, että postinumeroalueet ja äänestysalueet eivät käy yksiin, joten sosiaalisten ja taloudellisten taustamuuttujien liittäminen äänestysalueisiin ei noin vain onnistu. Siten erittely on tehtävä kuntatasolla, ts. laskettava äänestysalueittaiset tulokset kunnan yhteiseksi tulokseksi ja sitten vertailtava eri kuntien taloudellisia ja sosiaalisia rakenteita suhteessa siihen, miten äänet ovat jakautuneet eri kunnissa.
On kuitenkin niin, että puolueiden suhteellinen kannatus ja kannatuksen muutos on vain hyvin heikosti, jos lainkaan selitettävissä kuntatason keskimääräisillä sosiaalisilla ja taloudellisilla mittareilla. Jos otamme kasan Tilastokeskuksen kuntaindikaattoreita ja yritämme niillä selittää vaalitulosta, löydämme vain joitakin ja heikkoja tilastollisia yhteyksiä. Esimerkiksi Vasemmiston korkea ääniosuus ja väestön koulutustaso sekä SOTE -kustannusten (euroa/asukas) taso liittyvät jossain määrin yhteen.
Tilastokeskus julkaisi kuitenkin pari päivää sitten vaalianalyysin, joka perustuu äänestysalueittaisiin tuloksiin. Analyysissa on luokiteltu äänestysalueet muutaman muuttajan suhteen kolmeen ryhmään: vähän, keskimäärin ja paljon tiettyä ominaisuutta. Kun poimimme koko maan aineistosta Vasemmistoliiton erikseen kaikkien muuttujien osalta, saamme alla olevan taulukon mukaisen tuloksen.
Sen mukaan VAS:sin kannatus nousi vain alueilla, joissa RKP:n ja VIHReiden kannatus oli suurta. Sitten on pitkä lista alueita, joissa VASin kannatus laski suhteessa edellisiin vaaleihin.
Onko tämä yllätys. Ei. Niin on tapahtunut lähes kaikkialla Euroopassa. Siteeraan seuraavassa The Economist -lehden tiivistelmää Gethin&Martínez-Toledano&Piket’in tutkimuksesta ”Vasemmistoälymystö vastaan kauppiasoikeisto: poliittiset jakautumat 21 länsimaisessa demokratissa vuosina 1948-2020” (Brahmin Left versus Merchant Right: Changing Political Cleavages in 21 Western Democracies, 1948-2020).
(Sivumennen sanoen: Brahmin viittaa Intian kastijärjestelmän papistoon ja älymystöön, jonka kilpailijana olivat Kshatryas/Vaishyas, vartiat ja kauppiaat).
Näin The Economist tiivistää:
”Tutkimuksen mukaan tulot ja koulutus alkoivat eriytyä ideologisista ennustajista jo kauan sitten. Vuonna 1955 sekä rikkaimmat että koulutetuimmat äänestäjät suuntautuivat kannattamaan konservatiivisia puolueita. Toisaalta sekä köyhemmät että vähemmän koulutetut ihmiset valitsivat enimmäkseen vasemmisto tai sosiaalidemokraattiset puolueet.
Varakkaat ihmiset nojaavat edelleen oikealle. Sen sijaan koulutuksen ja ideologian suhde alkoi kääntyä jo 1960-luvulla. Joka vuosi 10% äänestäjistä, joilla on eniten kouluvuosia, ajautui vasemmistopuolueisiin, kun taas loput 90% kääntyi toiseen suuntaan. Vuoteen 2000 mennessä tämä oli jatkunut niin kauan, että koulutetuimmista äänestäjistä tuli ryhmänä vasemmistolaisempi kuin heidän vähemmän koulutetuista ikäisistään. Kuilu on vain kasvanut.
Tämä suuntaus on hämmästyttävän johdonmukainen. Se kehittyi yhtä nopeasti 1900-luvulla kuin 2000-luvulla ja se esiintyy melkein kaikissa tutkituissa länsimaisissa demokratioissa. Tämä sisältää sekä kahden puolueen järjestelmät että suhteelliset vaalijärjestelmät, joissa vihreät puolueet houkuttelevat nyt koulutettuja äänestäjiä ja kansalliset puolueet houkuttelevat vähemmän koulutettuja.
Vaikka tutkijat eivät määritä syitä tälle trendille, yksinkertaisin selitys on, että se johtuu kasvavasta koulutustasosta. Vuonna 1950 alle 10% äänioikeutetuista äänestäjistä Amerikassa ja Euroopassa oli valmistunut korkeakoulusta. Kaikilla puolueilla, jotka luottavat tähän ryhmään tuen saamiseksi, olisi ollut niukasti toivoa voittaa vaaleja. Sitä vastoin yli kolmanneksella länsimaisista aikuisista on nykyään tutkintotodistus, mikä riittää ankkuroimaan voittavan koalition. Ja kun ehdokkaat ja puolueet alkoivat palvella koulutettuja äänestäjiä – jotka usein asettavat elämisen liberaalissa yhteiskunnassa tärkeämmäksi kuin omien verojensa vähentämisen – niin kilpailevat poliitikot saattavat voittaa vaaleja ottamalla juuri päinvastaisen kannan.” Katso kuva.
Eikö 1990 -luvun Vasemmistoliitto ole juuri tämän kehityksen suomalainen ratkaisu, jossa (kristillis)sosiaalinen huolenpito (Kalevi Kivistö) liittoutui kulttuuriliberaaliin (Claes Andersson) eetokseen. Vasta myöhemmin kysymykset Green Dealista nousivat keskusteluissa pintaan vasemmiston piirissä, silloinkin ne jäivät ja ovat vieläkin täysin talouspolitiikan – siis reaalisen luontosuhteemme, työn ja tuotannon – ulkopuolella. Niin ei voida kuitenkaan enää jatkaa.
Kohtuus ..
Luonto ei tottele ihmistä eikä demokratiaa, vaan luonnonlakeja. Ihminen kuitenkin tuntee osan noista laeista, niiden syistä ja seurauksista ja niiden ihmiselle asettamista ehdoista ja rajoista. Ihminen pystyy siten käyttämään niitä rajallisesti omaksi edukseen. Tämä ”luonnon henkiin herättäminen” (Marx) on mahdollista vain luonnon ehdoilla.
Siten hyvä elämä on tosi suhteessa luontoon, kaunis vuorovaikutuksessaan luonnon kanssa ja reilu ihmisten kesken. Hyvä elämä ei siis ole lähtökohta vaan tulema todesta, kauniista ja reilusta elämästä. Se on siis käytännöllistä humanismia. Oikeus siihen ei tule taivaasta eikä se ole luonnossa valmiina ja sieltä esiin kaivettavissa vaan siitä on yhdessä sovittava ja se on yhdessä toimeenpantava. Ihmiskunta on kirjannut nämä oikeudet YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitteeseen. Elämämme on hyvä jos edistämme näitä kaikkien oikeuksia.
Siis kohtuus kaikessa, kaikille, aina!
Tiivistän tilannekuvan Suomen osalta näin:
Suomi on ulkoisesta tuonnista, viennistä, rahoituspääomasta ja nyt myös ulkoahankitusta työvoimasta riippuvainen maa. Kansallisella kauppias- ja teollisuuporvaristollamme on vaikeuksia synnyttää kv. kilpailun kestäviä tuotannollisia ideoita.
Kun hätä on suuri, apu on lähellä: paikallisen sopimisen -politiikalla kv. kilpailussa oleva teollisuutemme kuvittelee voivansa ohittaa kansantalouden toimiala-, tehdas-, kone- tai jopa tehtäväkohtaisilla kv. kilpailulle avoimilla kustannusten mitoituksilla. Kansallisemmin suuntautuneet yrittäjämme puolestaan toivovat, että valtiovalta ja taloudenpito sulautuisivat yhteen suojelemaan meitä kv. kilpailulta.
Poliittisesti tämä ilmenee Kokoomuksen ja Perussuomalaisten konservatiivisena tai jopa taantumuksellisena liittoutumana. Kamppailua käydään taloudellisen uus/ordoliberalismin vs. ”markkinatalouden” (= talouden ja valtion symbioosi, Vahva Valtio) välillä.
Me elämme nyt kuitenkin keskuspankkivetoisessa finanssikapitalismissa. Se on vähintäänkin kolmas yritys lisätä massiivisesti kysyntää ylituotannolle, joka jo sillään on täysin ylimitoitettu, luontoa rasittavasti kohdennettu ja äärimmäisen epätasaisesti jaettu maapallon väestön keskuudessa.
Keskuspankin ”Whatever it takes” -lupaus on kaksiteräinen miekka. Se asettaa julkisen talouden viimekätiseksi vastaajaksi ja siten viimekätiseksi investointien ja rahoituksen suuntaajaksi. Viimekätinen maksaja ei kuitenkaan ole keskuspankki vaan luonto. Mineraali- ja biomassan läpikulku luonnosta luontoon asettaa rajat myös julkiselle rahoitukselle. Lisäksi keskuspankkien avittama kansakuntien talouksien pelastaminen ei voi asettua ihmiskunnan ja luonnon keskinäisen sovinnon edelle. Vihreä nationalismi ei ole ratkaisu vaan valtatie kansakuntien keskinäiseen yhteenottoon.
Tämä tarkoittaa, että ay -liikkeen olisi jo viimein otettava uusi asento ja astuttava ulos ”työvoima” -kaavustaan ja ottaa aloite käsiinsä yhteiskunnallisena tuottajana, jota me olemme jo pitkään olleet koti-, yhteisö- ja julkistalouden (care&life economy) piirissä. Se on myös se talouden piiri, jossa tullaan päättämään kuinka tavara- ja palvelutuotanto (consum economy) saadaan kestävälle kannalle luonnon ja meidän oman tulevaisuuden turvaamiseksi.
Lopuksi
SOTE-uudistus ja oppivelvollisuuden laajentaminen jatkavat keskustavasemmiston pitkää uudistuslinjaa. Siitä kiitos istuvalle hallitukselle. Ne on kuitenkin molemmat tehty pitkälti sosiaalipoliittisin perustein, jotka joutuvat erittäin kovalle talous- ja koulutuspoliittiselle koetukselle oikeistovetoisen hallituksen astuessa (?) valtaan. Poliittinen oikeisto rakentaa nyt EK:n ja SY:n ohjeistamana ajatusta Vahvasta Valtiosta (ks. Volanen, 2021).
Vasemmiston on siis ratkaistava viheliäinen ongelma: kuinka saada aikaiseksi sovinto luonnon kanssa säilyttäen rauha kansakuntien kesken ohjelmalla: kohtuus kaikessa, kaikille, aina!
Viitteet
Gethin, A., Martínez-Toledano, C., Piketty, T. 2021. Brahmin Left versus Merchant Right: Changing Political Cleavages in 21 Western Democracies, 1948-2020. World Inequality Lab – Working Paper N° 2021/15.
The Economics 2021. (May. 29) Educated voters’ leftward shift is surprisingly old and international A new paper by Thomas Piketty makes the rise of right-wing populism look like a historical inevitability.
Tilastokeskus 2021. Kunnallisvaalit 2021 tulosanalyysi
https://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaa__kvaa__2021_06/
Volanen, M .V. 2021. Peruspuurtajat vastaan Halla-aho
https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/peruspuurtajat-vastaan-halla-aho/