Saatteeksi: Pääministeri Petteri Orpo lupaa rouheasti tänään HS:ssa (28.09.2024) että ”kaikki ideat otetaan huomioon” kun mietitään ”miljonääreille ja yrityksille verohelpotuksia”. Myös Marko Junkkari pyytää ehdotuksia HS:n lukijoilta. Tässä on yksi.

Ekologinen realismi määrittää taloudellisen kasvun rajat.

Viime kädessä taloudenpidossa on kysymys ihmisen toiminnan tuottaman järjestyksen (negentropian) ja hukkalämmön (entropian) keskinäisistä suhteista.

Ymmärtääksemme millaisista mittasuhteista nyt on kyse, voimme käyttää ns. 70-sääntöä: kaikki, jonka kaksinkertaistumisaika (tai puoliintumisaika ehtymisen tapauksessa) on lyhyempi kuin 10 000 vuotta, ei ole kestävällä perustalla näissä ajan mittakaavoissa. Siksi kaikki luonnon resursseihin vaikuttavat toiminnot on pidettävä kasvu- tai ehtymisasteeltaan alle 0,007 % vuodessa, mikä on tarkoittaa käytännössä nollakasvua. Kansantuote ja sen kasvu kulkevat käsikädessä energian kulutuksen ja siten hukkalämmön lisääntymisen kanssa. Jos oletamme edes runsaan 2% vuosittaisen BKT:n kasvun, niin muutamassa vuosisadassa maapallomme alkaa kirjaimellisesti kiehua sen saavuttaessa 100c° pintalämpötilan. (2).

On muistettava, että myös informaationteknologia, jolla yritämme ohjata entropian/negentropian -keskinäisuhteita saadaksemme aikaiseksi ”Vihreän siirtymän”, tuottaa hukkalämpöä, esim. sähkönkäytön jyrkän lisääntymisen kautta.

Globaalin pohjoisen maat ovat vastuussa 92 % ilmaston hajoamista aiheuttavista kokonaispäästöistä. Samaan aikaan globaali etelä on vastuussa vain 8 % ”ylipäästöistä”. Ja suurin osa näistä maista on edelleen reilusti päästörajojen alapuolella. Tilannetta pahentaa vielä se, että ilmaston romahtamisen negatiiviset vaikutukset kohdistuvat juuri ensisijaisesti globaalin etelän maihin, jotka kärsivät valtaosan ilmastonmuutoksen aiheuttamista vahingoista ja kuolleisuudesta omissa maissaan. (3)

Jotta tilanne tulisi kirkastetuksi, ottakaamme vielä esimerkki lemmikkieläinten maailmasta. Oletetaan, että Yhdysvalloissa asuvat koirat muodostavat oman kansansa, ”Koiramaan”, ja niiden keskimääräiset ylläpitokustannukset edustavat tämän koirakansakunnan keskimääräisiä tuloja. Heidän tulonsa asettaisivat Koiramaan selkeästi keskituloiseksi kansakunnaksi, Paraguayn ja Egyptin kaltaisten maiden yläpuolelle. Itse asiassa Koiramaan, tämän yhdysvaltalaisen koirakansakunnan, tulot asettaisivat sen asukkaat, koirat, parempituloisiksi kuin 40% maailman väestöstä. Ja jos keskitymme yksinomaan terveydenhuoltomenoihin, ero kasvaa valtavaksi: keskimääräiset vuotuiset menot Koiramaassa olisivat korkeammat kuin terveydenhuoltomenot maissa, joiden osuus maailman väestöstä on yli 80 prosenttia. (4) Tilanteen järjettömyyttä osoittaa myös se, että maailman superrikkaat (0,01% maapallon väestöstä eli 770 000 henkilöä) tuottavat saman verran hiilidioksidipäästöjä kuin Saksa ja Japani. (5)

Pohjoisella lännellä ja siten suomalaisilla on edessään uskomattoman kova haaste muuttaa perinpohjaisesti elämäntapaansa ja ajatuksiaan elämästä. Ja mikä vielä haastavampaa: sanoa maailman suurelle enemmistölle me teimme virheen, me ajattelimme väärin – älkää te tehkö sitä samaa virhettä. Tulevaisuuden yksityinen tai julkinen pääomittaminen luonnosta ja sen asettamista ehdoista välittämättä ei enää ole mahdollista, ei meille eikä teille.

Mitä on tehtävä?

Tavoitteena ei ole ”työstä vapautuminen” vaan ”työn vapauttaminen”.

Siis se, että emme enää myy työvoimaamme maksua vastaan palkkatyöläisinä/kuluttajina (labour) vaan tekisimme työtämme (work) tuottajina rakentaaksemme elämän, joka on tosi suhteessa luonnonvoimiin, hyvä keskinäisissä suhteissamme, kaunis luonnonvarantoja hyödyntäessämme ja reilu niitä jakaessamme. Työssämme olisi neliyhteys (Four-in-one + 8 tuntia/päivä unta):

Ansiotyö (4t päivä/28t viikko) – opiskeleva työskentely omalla ammattialalla

Kotityö (4t päivä/ 28t viikko) – Kodinhoito, ruuanlaitto ja syöminen, lepo, keho, lapset, vanhemmat, kasvit, puutarha

Yhteiskunnallinen työ (4t päivä/28t viikko) – politiikka, yhdistystoiminta, osallistuminen, sitouttaminen kirjaaminen ja blokkaus, voimaannuttaminen

Omakohtainen työ (4t päivä/28t viikko) – työskentelevä opiskelu: kulttuuri, opiskelu, rentoutuminen, kuntoilu, harrastukset, luovuus. (6)

Ekologisen realismin ehdoilla toteutettu tosi, hyvä, kaunis ja reilu elämä vaatii toteutuakseen ekologista demokratiaa, siis sitä, että meillä on mahdollisuus olla mukana päättämässä mitä, miksi, missä, miten ja milloin tuotetaan ja kuinka mahdolliset ylijäämät hyödynnetään. Muuten emme opi elämän ekologisia reaalisia ehtoja, jotka meille on asetettu.

Tehtävänämme on siis demokratian laajentaminen, ei sen kaventaminen kuten hallituksenne nyt ehdottaa.

Terveisin

Matti Vesa Volanen
Emeritus koulututkija, PsT
Vantaan Pakkala

Viitteet

(1) Junkkari, 2024. Nyt mietitään miljonääreille ja yrityksille verohelpotuksia – Miten Suomi saadaan kasvuun? HS 27.09.2024
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010724265.html

(2) Murphy, T. 2021. Energy and Human Ambitions on a Finite Planet Assessing and Adapting to Planetary Limits, eScholarship, University of California https://escholarship.org/uc/energy_ambitions

(3) Roberts, M. 2022. Climate change and wars. https://thenextrecession.wordpress.com/2022/04/09/climate-change-and-wars/ Haettu  10.4.2022

(4) Korzeniewicz, R. P., Moran, T. P. 2009. Unveiling Inequality. Russell Sage Foundation. Kindle Edition.

(5) Jokisalo, J. 2023.  Ilmastokriisi, superrikkaiden ”saastuttajaeliitti” ja ympäristöliike Kulttuurivihkot

https://www.kulttuurivihkot.fi/blogit/kasparhauser/ilmastokriisi-superrikkaiden-saastuttajaeliitti-ja-ympaeristoeliike/

(6) Haug, F. 2009. The “Four-in-One Perspective”: A Manifesto for a More Just Life.Socialism and Democracy, 23:1, 119-123, DOI: 10.1080/08854300802635932 (Soveltaen)

KUVA
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010724265.html