Aina niin joviaali taloustieteilijämme Sixten Korkman uskoi eilisessä 12. 10. 2021 HS:n puheenvuorossaan, että kapitalismi hoitaa ympäristöongelmamme kunhan vain julkinen valta ohjailee markkinoita esim. hintamekanismin kautta.

Itse pääomasuhteeseen – siis ajatukseen, että rahalla tehdään lisää rahaa, money makes money – ei ole nyt tarvis eikä aikaa puuttua. Nyt on pistettävä toimeksi.

Katsotaanpa: Voitot tai oikeastaan voitto-odotukset ohjaavat kapitalisteja, siis pääomasuhdetta henkilökohtaisesti toteuttavia sijoittajia. Rahalla voi tehdä rahaa, joko keksimällä uusia myyviä tuotteita tai lisäämällä tuottavuutta jo olemassa olevaan tuotantoprosessiin.

Pääomasuhteen vallitessa molempien edellytyksenä on, että aines- ja/tai energiavirta luonnosta luontoon (throuthput) lisääntyy. Siten tuotannon kohteiden tai välineiden muuttaminen ei vielä ratkaise ongelmaamme, se vain viherpesee pääomasuhteen; se muuntaa pääomasuhteen ratkaisumekanismiksi vaikka se on keskeinen osa ongelmaamme: kasvun pakkoa.

Tuotantoa ei voi enää ehdollistaa pääomasuhde vaan sitä ehdollistaa nyt luontosuhteemme. Emme voi siis määrittää suhdettamme luontoon ylläpitämällä perusteetonta uskoa tulevista voitoista luontoa rajattomasti hyväksikäyttämällä.

Luontosuhteemme asettamat ehdot niin uusiutuvien ja uusitumattomien luonnonvarojen, luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kuin ilmastokriisinkin kautta yhteisöllistää suhteemme rahaan ja siten pääomasuhteen itsensä: rahasta tulee valuuttaa (currency), julkisten hankkeiden, missioiden, väline.

Meillähän nyt juuri menossa tämä ”fiat(raha)sosialismi” keskuspankkien ”What ever it takes” -lupauksella.

Rahasta on tullut pelkkä poliittisten lupausten kirjanpidon väline. Rahan määrää voidaan näin säädellä, mutta ei sen arvoa, ts. sen suhdetta rajallisiin luontoresursseihin: luonto on aina viimekätinen maksaja, ei keskuspankit.

Kamppailua käydään nytkin investointien kohteista ja tuottavuuden parantamisesta, mutta nyt ohjelmallisesti Greendealin toteuttamiseksi. Valitettavasti kuvaan on tullut nyt myös kansalliset aseteolliset intressit esim. vahvan ja strategisesti suvereenin Euroopan rakentamiseksi.

Edessä on kuitenkin joko hallittu tai hallitsematon sovinnonteko luonnon kanssa ohjelmalla kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla, alati.

Se merkitsee juuriin menevää, siis radikaalia resurssien uudelleenjakoa niin kansakuntien kesken kuin kansakuntien sisällä – tähänhän myös Korkman ohimennen viittaa.

Kaikella on aikansa – niin myös kapitalismilla. Nyt on aika kapitalismin ylittämiselle niillä ehdoilla kun luonto meille asettaa.