BIOS -tutkimusyksikön tutkijat Tero Toivanen ja Paavo Järvensivu kirjoittivat HS:ssa tänään (27.8.):
”Kestävyyssiirtymä vaatii kokonaisvaltaista suunnitelmallisuutta. Tätä voitaisiin edistää perustamalla valtioneuvoston kansliaan ylivaalikautinen tiedevetoinen teollisen murroksen suunnitteluyksikkö, joka tuottaisi monitieteistä tietoa siirtymän ohjaukseen.”
Tähän voimme varmaan yhtyä, mutta kestävyyssiirtymä vaatii aivan toisen mittaluokan ratkaisuja. Minun silmiini on sattunut kuusi eri ajatusta:
- Demokraattinen sentralismi, ensimmäistä tai jälkimmäistä painottaen, kestävyyssiirtymä on puhtaasti politiikkaa ja poliittisen päätöksenteon asia.
- Valtiosääntely ja markkinat, ensimmäistä tai jälkimmäistä painottaen, kestävyyssiirtymä on tavoitteiltaan poliittinen hanke, mutta sen toteuttaminen tehdään markkinoiden kautta politiikan asettamissa kehyksissä.
- Paikallismarkkinat, ts. uskotaan kunkin kansakunnan sisäisiin markkinoihin ja viimekädessä taloudelliseen omavaraisuuteen.
- Kansainväliset markkinat, ts. uskotaan kansainväliseen suhteelliseen etuun perustuvaan työnjakoon ja tuotantoketjuihin sekä markkinahinnoittelun ohjaavaan voimaan.
- Vastuulliset rahamarkkinat, ts. uskotaan siihen, että niillä, joilla nyt taloudellisia resursseja ohjattavanaan, asettuvat kestävän siirtymän kannalle investointeja ohjatessaan: raha saa sosiaalisen ja ekologisen arvon (value).
- Yhteisöllistetyt rahamarkkinat, ts. lähdetään siitä, että jokaiseen taloudelliseen transaktioon saadaan upotettua kestävyyssiirtymän edellyttämät tavoitteet ja velvoitteet, ts. rahan funktionaalisia tehtäviä (laskentayksikkö, vaihdonväline, arvonsäilytys) laajennettaisiin erikseen ohjelmoitaviksi yhteyskäytänteiksi (ecosocial protocols), jotka huomioivat kestävyyssiirtymän sosiaaliset ja ekologiset vaatimukset. Raha on siis ekologisesti ja sosiaalisesti viisasta.
Kun nyt elämme keskuspankkivetoista finanssikapitalismia ja kun huomioimme käytettävissä olevan aikaikkunan, pari vuosikymmentä, niin vaihtoehdot 1, 3 ja 4 ovat poissuljettuja, jos haluamme välttää kansansakuntien vastakkainasettelut ja sodat. Rahamarkkinoiden vastuullisuudessa (5. vaihtoehto) painaa pitkälti se, miten kansainväliset institutionaaliset sijoittajayhteisöt tulevat asennoitumaan. Lisäksi viimeinen, kuudes vaihtoehto, on pitkälti vielä ideointivaiheessa.
Jos ja kun korostamme valtioiden roolia kestävyyssiirtymässä (vaihtoehto 2), uhkana on, että alamme pelastamaan kansakuntia ja kansantalouksia militarisoimalla niitä asettumatta kestävyyssiirtymän vaatimalle kannalle. Jos vielä talouden perusmekanismi – pääomasuhteeseen perustuva pakollinen voiton ja kasvun tavoittelu – jää talouden dynamiikan ytimeen, joutuu valtiollinen sääntely alati vaikeuksiin investointien ajoituksessa ja kohdentamisessa.
Pääomasuhteen yhteiskunnallistaminen – rahalla olisi siis sosiaalinen ja ekologinen arvo, se olisi ecosocialmoney – edellyttäisi, että nykyinen uusintava talous (care&life economy) kääntyisi jaloilleen ja tulkittaisiin vaurautta tuottavaksi eikä pelkästään sitä kuluttavaksi. Lisäksi nykyinen tavara- ja palvelutuotanto (consum economy) olisi nähtävä luontoa uusintavaksi, ts. sen tehtävä olisi huolehtia kestävyyssiirtymästä uusiutumattomien ja uusiutuvien luonnonvarojen asettamissa rajoissa – siis kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla, aina!