Kapitalismin depotentiaalistuminen (jatkuu …)
Kuten jo edellisen osan lopussa totesin monella ja yhä useammalla tuotannon alalla tuottavuuden optimitasoksi on määrittymässä tilanne, jossa palvelusten/tavaroiden (kiinteiden kustannusten maksun jälkeen) marginaalikustannukset ovat lähes nolla.
Mitä tämä tarkoittaa? Digitaalisen kirjan digikopio ei maksa lähes mitään. Se tiedetään, mutta voisiko myös jonkin tosi esineen uuden kappaleen tuottaminen olla myös lähes ilmaista? Kyllä vain! Miten?
Siihen tarvitaan 1) kommunikaatioverkko, 2) voimaverkko 3) logistinen verkko. Ne ovat kaikki jo olemassa ja ne tulevat yhdistymään kokonaisuudeksi. Silloin voimme kommunikaatioverkosta ladata tarvitsemamme esineen designin ilmaiseksi, hajautetusta voimaverkosta aurinko – tai tuulienergiasta ilmaiseksi käyttövoiman 3d -printtiimme, jossa voimme käyttää raaka-aineena omaa muovijätettämme. Voila! Mutta palatkaamme itse asiaan.
Uudelleenjäsentymisiä
Tavaran yhteiskunnallisessa solumuodossa (Keimform) on tapahtunut kapitalismin kannalta pahanlaatuisia repeämiä ja uuden solumuodon metamorfoosi on jo alkanut. Kaksi solumuodon perustavanlaatuista jakoa – tuottaja vs. kuluttaja, palkkatyö vs. vapaatyö – on jäsentymässä uudelleen.
Yrityksen toimitusjohtajan työlista näyttää tätänykyä seuraavalta:
1) identifioi ja/tai kehitä taloudellisia ja sosiaalisia toimijoita varten sellaisia perustavanlaatuisia tietoja ja taitoja, jotka antavat yrityksellesi strategisen etulyöntiaseman,
2) identifioi toiset toimijat (potentiaaliset asiakkaat), jotka voisivat hyötyä kehittämästäsi osaamisesta,
3) edistä suhteita, jotka saattavat asiakkaat etsimään heille välttämättömiä arvolupauksia, jotka sopivat juuri heidän erityisiin tarpeisiinsa,
4) saata asiakkaasi yhteistyöhön arvolupauksen realisoimisessa, ts. realisoi arvopotentiaali integroimalla omat ja asiakkaasi resurssit (Lusch,Vargo 2014).
Yritysten on siis tietoisesti ja päättäväisesti kehitettävä tuotantoalustoja sosiaalisille suhteille, joidenka kautta heidän kehittämänsä arvopotentiaali – arvolupaus – voi realisoitua yhteistyössä asiakkaan omien resurssien käytön myötä.
Kun aikoinaan teollisessa muotoilussa “muoto seurasi funktiota”, tässä yhteiskunnan muokkaamisessa “muoto seuraa tunnetta”: tuote ja sen kantamat sosiaaliset suhteet muotoillaan siten, että tuotteen nähdessään asiakkaan suusta valahtaa “WOW” kun hän tajuaa välähdyksenomaisesti omat uudet mahdollisuutensa integroidessaan omat resurssinsa tuotteeseen.
Tällä yhä pitemmälle menevällä tunkeumisella yhteiskunnallisten suhteiden tuottamiseen oman arvolupauksen realisoimiseksi on kuitenkin hintansa: on yhä vaikeampi perustella sitä, että yksityisten yritysten harrastama tuotanto on todella yksityistä. Samalla tuotteiden yksityisomistuksellisen juridisen muodon ylläpito käy yhä kalliimmaksi ja vaikeammaksi hallita.
Kun siis liikuttelemme tavaroita omistajalta toiselle, liikuttelemme niiden mukana kokonaista yhteiskunnallisten voimien ja suhteiden voimaverkostoja, joita emme välittömästi tunnista emmekä tiedosta. Yksityisomistus – tavaran juridisena muotona – sulkee pois näkyvistä kaiken tämän voimien ja vastavoimien liikkeen ja luulemme että itse tavaralla on ihmeellisiä voimia elämämme kaunistamisessa.
Vapaa työ
Katsokaamme asiaa lantin toiselta puolen, yhteiskunnallisesta todellisuudesta, pääomamuotojen ja ajankäytön kannalta:
– Suomalaisten kokonaisvarallisuudesta (419436 MMUSdol (2005)) on luontopääomaa noin 2% (energia- ja mineraali-, puu-, metsävarallisuus, viljely- ja laidunmaa, suojelualueet), tuotettua varallisuutta (koneet ja rakenteet, urbaani maa) noin 15% ja noin 83% sosiaalista-, ihmis- ja institutionaalista pääomaa (World Bank 2006).
– Jos lasketaan kaikkien suomalaisten yli 10 -vuotiaiden aikaresurssi vuodessa (4664000 x 24 x 365 = 40 856 640 000 tuntia), niin siitä käytetään ansiotyöhön noin 9%, kotityöhön, työmatkoihin ja opiskeluun noin 16%, vapaa-aikaan noin 28%, henkilökohtaisiin välittömiin tarpeisiin 47%. Ansiotyöhön osallistuneiden päivittäinen keskimääräinen osuus vuositasolla on noin 30% (Data: Tilastokeskus 2014).
– Tehdyistä työtunneista (2013 noin 3334695000 tuntia) terveys- ja sosiaalityöhön, koulutukseen ja julkiseen hallintoon, taiteeseen ja viihteeseen käytettiin 31%, teollisuuteen ja rakentamiseen 23%, kauppaan 12% (Data: Tilastokeskus 2013).
– Suomessa energian kokonaiskulutus on noin 1,37 mterajoulea vuodessa. Yksi ihminen käyttää päivässä noin 2500 kkaloria ja siten vuodessa noin 3 820 455 kjoulea. Teetämme luonnolla sen energiaa hyödyntäen noin 358 500 000 ihmisen työt, elikä jokainen laittaa toimissaan liikkeelle lähes 150 ihmisen voiman (Data: Tilastokeskus 2013).
Miten voimme tässä tilanteessa – niinkuin tätänykyä teemme – mitata taloudellisen arvon tuotantoa välittömällä työajalla, kun suurin osa työaikana liikkeelle laitetuista voimista on sosiaalisia, ihmisten tietoon, taitoon ja instituutioihin tukeutuvia sekä luonnon omia voimia?; kun ansiotyön osuus kokonaisaikabudjetistamme on pieni, ts. että “yhteiskunnallisesti välttämätön työaika” koostuu pääosiltaan palkkatyön ulkopuolella tehdystä vapaasta työstä?
Mitä, miksi, miten, missä, milloin
Osakeyhtiölain 5§:n pykälän mukaan “yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen”. Tämän intressin ajaminen vaatii tätänykyä murtamaan teollisesta yhteiskunnasta meille tuttuja jakoja ja muokkaamaan proletaareista prekariaatteja: Prolelle työ oli aikanaan aikaan ja paikkaan sidottua kuria ilman mielen läsnäoloa. Prekan mieli sidotaan ajattomasti ja paikattomasti kaikkeen olemiseen ilman ruumiin kahleita.
Prolen vapaa-aika oli ruumiin lepoa ja työväen/kansankulttuuria, kun taas prekan vapaa-aika on ruumiin kurittamista ja median välittämää mielen muokkausta. Prolea romantisoitiin työn raskaan raatajana ja heille saarnattiin säästämisen hyveellisyydestä. Prekalle on taas osoitettu toistuva ja ylenpalttinen viesti kuluttajana – nauti, nauti – ja pätkätyöntekijänä “tulos tai ulos” –ansaintalogiikka ilman aikaa tai paikkaa kysyä: mitä, miksi, miten, missä ja milloin. Voisivatko asiat olla toisin? Kyllä vaan.
Jos työntekijä tai joukko työntekijöitä esim. perustamalla työosuuskunnan lainaa itselleen pääomaa tuotantoa varten, he saavat päättää mitä, miksi, miten, missä ja milloin arvopotentiaali tuotetaan ja realisoidaan (M5 oikeudet). Jos taas Aatos yrittäjä ottaa M5 oikeudet itselleen ja lainaa pääomaa sekä vuokraa työvoiman käyttöönsä, hän saa myös omistukseensa koko tuotetun arvopotentiaalin ja päättää sen realisoinnista.
Missä ero? Työosuuskunnan työtekijät tekevät M5 oikeuksin omaa työtään, vapaata työtä. Palkkatyöläiset ovat pakon edessä luovuttaneet M5 oikeutensa ja myyvät työvoimaansa palkkaan vastaan. Tosin, jos tuotantoprosessissa menee jokin vikaan, yllättäen he ovatkin vastuullisia seurauksista. Yrittäjä Aatoksen toiminta on mahdollista vain jos suurelta joukolta muita – palkkatyöläisiltä – pakkoluovutetaan M5 oikeudet.
Tavallaan palkkatyö on muunnelma orjatyöstä. Palkkatyö perustuu siihen, että työvoiman yhteisöllinen tuottaminen ja uusintaminen ja työpaikka – työvoiman taloudellinen realisoiminen – on erotettu toisistaan anonyymien työmarkkinoiden välityksellä. Markkinat välittävät potentiaalista (työ)voimaa sillä ainoalla tavalla millä ne osaavat – rahalla, jota vastaan työntekijä vuokraa itse itsensä työnantajalle luopuen samalla M5 oikeuksistaan, jotka kuuluvat luonnollisena osana hänen työn ulkopuoliseen elämäänsä. Tätä pidetään työntekijän vapautena!
Vielä keski-ajalla jonkun oikeus oli aina jonkun toisen velvollisuus ja päinvastoin. On moderni ajatus, että vapaus on itse kunkin omaisuutta ja sitä voidaan siten ostaa ja myydä kuten muitakin tavaroita. Tämä ajatus vapaudesta kehittyi aikoinaan Lissabonissa ja Antwerpenissä, jotka olivat tuolloin orjakaupan keskuksia (Tuck 1979).
Mitä M5 -oikeuksin työskentelevät työntekijät oppivat maailmasta ja mitä jää palkkatyöläiseltä oppimatta? Vapaa työ – siis tuotanto, johonka osallistuvat ovat mukana päättämässä M5 kysymyksistä – on sivistävää, omaa työtä. Sen lähtökohtana on jokaisen vapaa kehitys, ts. tosiasiallinen mahdollisuus omaksua ne kyvyt, se tahto ja ne taidot joilla asettaa, arvottaa ja ratkaista aikauden perusongelmia työssä, siis reaalisessa, todellisessa suhteessaan luontoon ja toisiin ihmisiin. Prolesta ei siis tulisikaan preka vaan itsenäinen ammatinharjoittaja ja maailmankansalainen.
Jatkuu ….(kolmas ja viimeinen osa hahmottelee kuinka vasemmiston tulisi haastaa uuslibaralismi ja finanssiporvaristo)
Käytetystä keskeisestä kirjallisuudesta yhteenveto viimeisessä osassa.