Lukiessani Tero Toivasen ja Markus Krögerin kerrassaan erinomaista artikkelia Velan, kuoleman ja haltuunoton rooli maailman ekologisissa muutoksissa: kaskiviljely ja tervakapitalismi 1800-luvun Suomessa (Toivanen & Kröger, 2018) törmäsin seuraavaan ajatukseen:
”Tervakapitalismin kolminaisuus (trinity) – eurooppalainen imperialismi, pohjoiset kauppiastalot ja Suomen valtio – rakennettiin kapitalismin kolmen työhevosen – velan, kuoleman ja haltuunoton – kautta.” (kurs. mvv).
Kolminaisuus, trinity? Kolme työhevosta? Ottakaamme kolme avainsanaa, joista tilanne käy ilmi:
Tervakontrahti ”Tervantuotanto teki Kainuusta sosio-ekologisen monokulttuurin: maanviljely lyötiin laimin, yhden talonpojan vuosituotanto vaati 2000 parhaassa iässä olevaa mäntyä. Oulun kauppahuoneet hallitsivat tervatalonpoikia velkavankeuden välityksellä (tervakontrahti = “kirouksen asiakirja”). Kainuun alueella tervavelkojen osuus kaikista veloista 1870-luvulla 12 prosenttia, 1880-luvulla 23 prosenttia, kunnes 1890-luvulla jo 68 prosenttia. Miksi kainuulaiset sitten harjoittivat tätä ”riippuvuuskierrettä”? Koska veroista ei enää selvinnyt luontaistuotteilla vaan ne piti suorittaa rahassa, ja rahaa sai vain velkana Oulusta.” (Toivanen, 2016)
Majamieslaitos ”Epävirallinen järjestelmä, jossa maaseudulta tullut talonpoika myi tuotteensa tietylle kauppiaalle, joka majoitti talonpojan kaupunkimatkan ajan. Järjestelmään liittyi usein myös esimerkiksi luotonanto. Kauppias majoitti, syötti ja juotti talonpojan tämän tullessa kaupunkiin, ja maksoi usein myös talonpojan verot ja tullit hänen puolestaan, ja sitoi hänet näin taloudellisesti itseensä. Luottosuhteet saattoivat jatkua sukupolvesta toiseen, vaikka järjestelmää pyrittiin purkamaan 1700-luvun puolivälissä.” (Aikamatkakoulu Oulu/sanasto)
Isojako ”1700-luvun jälkipuoliskolta alkaen toimeenpantu isojako pyrki yhdistämään talojen maat jälleen suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Myös metsämaat jaettiin, jolloin osa metsäalasta joutui ns. liikamaana valtiolle. Isojako johti uusien torppien perustamiseen valtion maille, ja maaseudun maata omistamattoman väestönosan metsänkäyttömahdollisuudet huononivat.” ”Tilusten kokoaminen harvoihin palstoihin ja aiemmin kylän yhteisten metsämaiden jakaminen talojen yksityisomistukseen merkitsi pysyvien rajojen muodostumista talojen välille.” (kansatiede/maanjaot, Tieteentermipankki)
… siis velkaraha, kauppiasporvaristo ja valtio – pyhä kolminaisuus?
Kolminaisuuden pitkä historia …
Kolminaisuuteen törmää yleensä aivan muissa keskusteluissa, erityisesti kirkollisissa ja uskonnollisissa teksteissä – Isä, Poika ja Pyhä henki – tai filosofisissa erittelyissä aina Platonia myöten: ihmisellä on järkisielu (logistikon) päässä, intosielu (thymoeidēs) sydämessä, himosielu/ tahtosielu (epithymētikon) vatsassa.
Kristillisessä perinteessä, joka on omaksunut yhtä ja toista klassisen kreikan ajattelijoilta, on käyty vuosituhantista väittelyä siitä, mikä näitä kolmea – isää, poikaa ja pyhää henkeä – yhdistää ja mikä erottaa. Onko esimerkiksi pyhä henki vain isästä, vai sekä isästä että pojasta. Kysymys, joka jakaa katolisia kirkkoja vieläkin.
Kolmijako voidaan liittää myös ajatukseen menneestä (isä), nykyhetkestä (poika) ja tulevaisuudesta (pyhä henki). Modernimmassa syvyyspsykologiassa ajatus esitetään jotakuinkin niin, että syntyessämme olemme jakamattomia ja rajattomia (Minä/Isä). Eteen kuitenkin tulee jokin toinen, joka ei meitä tottele. Tämä raja mahdollistaa minän määrittelyn aloittamisen: mitä en ole ja siten, mitä olen. Tietoisuutemme itsestämme (Minuus/Poika) alkaa siis kehittymään. Tässä prosessissa Minän ja Minuuden suhdetta välittää kolmas, yhteisö (pyhä henki).
Siten ajatus isästä, pojasta ja pyhästä hengestä olisi yksi muinaisista uskonnollisista ilmaisuista iki-ikuisesta separaatioprosessista sukupolvien saatossa, jossa yhteisö (pyhä henki) sovittaa tavalla taikka toisella uuden sukupolven (poika) irrottautumisen perinteestä (isä). Jos siis yhteisömme on vain isästä (ortodoksinen kirkko) eikä myös pojasta (roomalaiskatolinen kirkko), sitoudumme perinteeseen ja torjumme uusiutumisen.
Valistuksen myötä kolminaisuus purettiin tietoisesti kahdeksi: järjeksi (res cogitas) ja ulkoiseksi, toiseksi (res extensa). Tuohon toiseen kuuluu sekä ulkoinen ja sisäinen luonto. Välitys, joka näiden kahden välillä kehittyi, oli keino tutkia ja hyödyntää tuota toista; toista, jolla ei ollut enää omaa aristoteelista käsitettä/ideaa, joka siinä realisoituu, vaan tätä toista määrittää rautaiset luonnonlait, jotka me kaivamme siitä esiin tutkimusmenetelmin (method) ja hyödynnämme (techne), nyt tunnontuskitta ja rajoituksitta, omaksi eduksemme.
Sitä mukaa kuin suhteemme luontoon, tuohon toiseen, tuli yhä välitetymmäksi ja välineellisemmäksi käsityökalujen väistyttyä koneiden tieltä, tulivat myös keskinäiset suhteemme yhä välillisemmiksi: tavaramarkkinavälitteiset tarpeet välittyivät yhä kauempaa – Lontoosta Kainuun korpiin – ja laajemmin Oulun kauppiastalojen ja valtiovallan kautta tervanpolttajan elämänehtoihin.
Yhteisö, maailman sielu, ei siis rakentunut enää yhdessä sovittujen tavoitteiden (logos) ehdoilla vaan rakentui keinojen, nyt ”kapitalismin kolmen työhevosen” ehdoilla (velkaraha, kuolema ja yhteisomaisuuden haltuunotto). Välineisiin liittyi sittemmin myös kirjanpidon ja lainakoron käyttöönotto – siis pääomasuhteen muodostus ja ketjutus aina keskeltä Eurooppaa Kainuun korpitiloihin saakka: keinosta – rahasta ja sen lisäämisestä – muodostuikin itse itseään ruokkiva tavoite.
Välineestä tavoite … ja takaisin
Kun siis järki (poika) halusi alistaa luonnon (isä) ilman ”maailman sielua”, siis ilman yhteisöä, uusin välinein (tieteellinen menetelmä, tekniikka), kääntyivätkin nuo välineet yhteydenpidon, siis ihmisten keskinäissuhteiden perustaksi: meidän suhde työmme tulokseen ei enää riipu siitä kuka sen on saanut aikaan vaan se kenen välineillä se on saatu aikaan.
Kun siten emme enää päätä mitä, miksi, milloin, miten ja missä tuotamme, olemme osa tuota tuotantovälineistöä: oletamme toimivamme rajattomassa maailmassa ilman huolen häivää siitä mitä ja miksi olemme tuottamassa – tosin tätä nykyä olemme kyllä jo huolissamme siitä missä ja miten tavaramme tuotetaan.
Kun nyt kuitenkin tämän maailmanvalloituksen rajat ovat tulleet vastaan, joudumme pakosta – jos haluamme itse selvitä – rakentamaan yhteisön, joka ei perustu välineistön (tuotantovälineet, raha) vaan elämän uusintamiseen, siten kun se on nyt määritetty YK:n 2030Agendassa ja 17 kehitystavoitteessa – siinä on meidän nykyinen yhteisömme, käsitys itsestämme (logos, ei Logos).
Tämä tarkoittaa myös sitä, että emme voi luovuttaa käsitystä itsestämme kenenkään muun määritettäväksi vaan meidän on pidettävä kiinni tästä luovuttamattomasta ihmisoikeudesta, ts. otettava päätettäväksemme myös se mitä ja miksi tuotamme.
”Yksi, kaksi, kolme …
mutta Timaeus, ystäväni, missä on neljäs eilisistä vieraistamme” …(Plato)
Kun Valistus irtisanoutui kolmesta (Ilmoituksesta (Logoksesta), ihmiskokemuksen ensisijaisuudesta, yhteisöstä (logoksesta)) ja päätti rakentaa kahden, ihmisjärjen ja luonnon, varaan siltä jäi huomaamatta ainakin yksi jo antiikissa kutsumatta jätetty vieras … luonto luontona ihmiselle. Tieto luonnosta ei kata tietoa luonnossa olemisesta tai luonnon kanssa toimisesta.
Pää, sydän ja maha vaativat selvitäkseen kädet – siis reaalisen luontosuhteen, työn. ”Vapaa työ on luonnon henkiin herättämistä” (Marx). Siten vilja- ja aivopellon viljelemisen (cultura) on tehtävä sovinto keskenään yhteisön, logoksen, välityksellä rakentaen kulttuuriselle moninaisuudelle kulttuurien kulttuuri niillä ehdoilla, jotka luonto luontona meille rajaa. Meidän on siis alati kysyttävä itseltämme mitä ja miksi tuotamme ja kuinka tuotokset jaamme – ihmisinä emme voi sitä jättää niiden toisten päätettäväksi.
Kirjallisuutta
Plato 2008. Timaeus and Critias. Oxford World’s Classics
Toivanen, T., Kröger, M. 2018. The role of debt, death and dispossession in world-ecological transformations: swidden commons and tar capitalism in nineteenth-century Finland, The Journal of Peasant Studies. 46 (7) 1368-1388. DOI, : 10.1080/03066150.2018.1503173
Toivanen, T. 2016. Ilmastonmuutos, fossiilienergia ja ympäristöongelmat historiallisen poliittisen talouden kysymyksinä. https://docplayer.fi/29634569-Ilmastonmuutos-fossiilienergia-ja-ymparistoongelmat-historiallisen-poliittisen-talouden-kysymyksina.html
Santrac, A.S., 2013. Three I know not what: The influence of Greek philosophy on the doctrine of Trinity, In die Skriflig/ In Luce Verbi 47(1), Art. #719, 7 pages. http://dx.doi. org/10.4102/ids.v47i1.719
Nettilähteet
http://www.oulu.ouka.fi/aikamatkaoulu/sanasto.htm
http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/maanjaot/isojako.htm
https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:isojako