Muutamassa vuosikymmenessä koneemme ovat oppineet käyttämään kieltä, kielemme ovat oppineet käyttämään koneita ja olemme kehittäneet kielistä tuotannon välineitä. Siten olemme opettaneet kätemme ajattelemaan ja ajattelumme kättelemään kaikessa työssä. Tiedon tuottamisen taito ja taidon käytön tuottama tieto ovat metodisia kaksosia, toistensa edellytyksiä ja mahdollistajia. Tieto on taitoa ja taito tietoa. Työ on siis opiskelevaa työskentelyä ja oppiminen työskentelevää opiskelua. Kun työskentelemme opinnollistamme myös itsemme. Opiskelemme työstämällä maailmaa.

Energian käyttö on järjestyksen, informaation, tuottamisen, kiteyttämisen ja ylläpidon edellytys. Kiteyttäessämme hyvän elämän merkitysmassan toteuttamisen välineet teknomassaksi käyttäen siinä hyväksi mineraali- ja biomassaa niiden rakenteet tuhoten, tuotamme välttämättä myös kestämättömän määrän työkyvytöntä lämpöä, joka myös tuhoaa biomassan uusintamisen edellytyksiä.

Teknomassa ei ole enää vain teknistä massaa vaan teknologista prosessia, ts. se on luonteeltaan systeemistä, kompleksista ja emergenttiä: kokonaisuus muodostuu erilaisista keskinäisissä palautevuorovaikutuksissa olevista osioista siten, että niiden vuorovaikutukset ilmenevät kokonaisuutta jäsentävinä piirteinä.

Tämän teknologisen prosessin suhde bio- ja merkitysmassaan on ulkoinen, koskapa niitä välittävä media  – fiat -raha – pystyy viittaamaan vain itseensä ja vain määrällisesti. Nyt on menossa kaiken bio- ja merkitysmassan arvottaminen tämän merkityksettömän median kautta.

Merkityksettömällä, vain itseensä viittaavalla medialla ei tietystikään ole mitään määrällistä ylärajaa, mutta tämän rahamassan kokonaismäärän säänteleminen merkitsee samalla sitä omistavien keskinäisten voima- ja valtasuhteiden uusjakoa.

Kuten nyt kokemuksesta hyvin tiedämme se rahamassan oletus, että mineraali- ja biomassatkin ovat rajattomia, ei pidä paikkaansa. Siten meidän on sidottava myös rahamassaan, tähän mediaan, logos, viesti siitä, että merkitysmassamme tuottaminen on oltava tosi suhteessa luontoon, kaunis dialogissamme luonnon kanssa ja reilu ihmisten kesken ollakseen hyvää, hyvän elämän ohje.

Teknologian vaatiman tiedon ja taidon synnyttäminen ja jakaminen on saanut viime vuosina lähes uskomattomat mittasuhteet niin perinteellisen tutkimuksen, yhteiskunnallisten käytänteiden, tuotannon kuin vaihdonkin piirissä. Kaikissa niissä on kehittynyt omanlaisensa logoksen ja teollisuuden uusliitto sekä niille omanlaiset metodit ja metodologiat:

taide+teollisuus = taideteollisuus/teollinen taide

tiede+teollisuus = tiedeteollisuus/teollinen tiede;

politiikka+teollisuus = teollisuuspolitiikka/politiikan teollisuus;

oikeus+teollisuus = teollisoikeus/oikeusteollisuus

vaihto+teollisuus = markkinointi/rahateollisuus

Keskeinen kysymys ei ole vain tietotaidon/taitotiedon tuottaminen ja jakelu vaan kaiken tuotetun tiedon ja taidon omaksuminen siinä mittakaavassa ja laajuudessa kuin oppiva talous (learning economy) edellyttää tuottajiltaan.

Talouden oppiminen oppivassa taloudessa merkitsee ajan talouteen siirtymistä. Työpaikka on siis opinpaikka, paikka opiskelevaa työskentelyä varten ja oppilaitokset työpaikkoja, paikkoja työskentelevää opiskelua varten merkitysmassan (sensemaking) tuottamiseksi niin kuin se on tätä nykyä määritetty YK:n Agenda 2030:ssa ja 17 kehitystavoitteessa.

Meidän on siten tarkoin mietittävä kuinka jaamme käytettävissä olevan aikaresurssin jotta voimme oppia ratkaisemaan kaksi keskeistä elintärkeää tehtäväämme:

– uusiutumattomat luonnonvarat: kuinka huolehdimme siitä, että myös tuleville sukupolville jää kohtuullisessa määrin uusiutumattomia luonnonvaroja ja kuinka ne arvotamme,

– uusiutuvien luonnonvarojen kestävä uusintamistahti (mukaan lukien sisäinen luontomme!): Kuinka huolehdimme siitä, että käyttämämme uusiutuvat luonnonvarat eivät ehdy, vaan ehtivät uusiutua kestävällä tavalla ja kuinka tämä luonnon kiertokulun turvaaminen arvotetaan.

 

… jatkuu: (viitteet jatko-osassa)