Olemme kaikki – niin uskoisin, ainakin periaatteessa – köyhyyden vähentämisen ja tasa-arvon lisäämisen kannalla, eritoten kun ajattelemme Suomea ja suomalaisia.

Yhtenä köyhyysrajan mittarina voidaan Suomessa pitää perustoimeentuloa ja siihen liitettyä asumistukea. KELA:n perustoimeentulo on tätä nykyä hieman yli 500€, mutta siihen liitetty asumistuki vaihtelee suuresti kunnittain, ollen keskimäärin noin 320€ kuukaudessa. Voimme siis ajatella niin, että tämä köyhyysraja on noin 28€ päivää kohden. Kun kansantulo jaetaan henkilöä kohden, suomalaisista noin 23% jää alle tämän tulotason (2017; Bahler, 2021).

Jospa ottaisimme tämän köyhyysrajan mittariksi koko maailman väestölle, siis minimi päivätulo olisi noin 28€ päivässä, ja olisimme – ainakin noin lähtökohtaisesti – hyväksymässä myös Suomen epätasa-arvoisuuden maailman väestön keskuudessa – olisihan se suuremoinen edistysaskel maailmassa, jos tämä tulotaso ja tasa-arvo saavutettaisiin laajemminkin maailmalla. Mihin Suomi ja suomalaiset tällöin sijoittuisivat? (ks. kuva 1)

Kuva 1 Maailman väestö maittain suhteessa 28€/päivä köyhyysrajaan vuonna 2017
(Bachler, 2021; soveltaen)

Vuonna 2017 maailman väestöstä 88% tuli toimeen vähemmällä kuin 28€ päivässä. Noin 5600 miljoonaa ihmistä asui maissa, joissa 90% ansaitsi vähemmän 28€ päivässä.

Mitä pitäisi tehdä, että edes Suomen tuolloinen tilanne – siis 77% vähintään ja 23% alle 28€ päivässä – saataisiin yleiseksi tasoksi maailmassa; siis edes suomalainen minimitulotaso kriteeriksi ja vielä niin, että hyväksyisimme sen alituksen noin yhdellä viidestä maailmassa?

Tuotantoa tulisi lisätä ja paljon. Max Roser (Roser 2021) on arvioinut tuotannon lisäystarpeen Tanskan lähes vastaavien lukujen pohjalta ja tullut lopputulemaan, että nykyinen tuotanto tulisi vähintäänkin viisinkertaistaa. Viisinkertaistaa? Tällöinkin hän olettaa, että maat, joissa oli 2017 Tanskaa parempi tulotaso, tinkisivät siitä.

Onko viisinkertaistaminen mahdollista? Onhan se ollut Suomessakin, joka suhteellisen nopeasti kehittyi eurooppalaisesta köyhälistöstä maailman eturintamaan, ei vain tulotasoltaan vaan myös tasa-arvoisella tulonjaollaan. Siis tasa-arvon ja köyhyyden näkökulmasta se on ollut mahdollista monissa eri maissa.  Mutta … entäpä luonnonresurssien kannalta, nyt?

Tiedämme aivan varmasti, että maapallon tuotannon viisinkertaistaminen nykymenetelmillä on täysi mahdottomuus. Voisimmeko sitten kasvattaa tuotannon arvoa ilman että rasittaisimme lisää luontoa, ts. kasvu ja luonnon rasitus irtaantuisivat toisistaan (decoupling). Tutkijat ovat  kuitenkin tulleet tulokseen, että nyt ”tarvittavasta absoluuttisesta, globaalista, riittävän nopeasta irtaantumisesta ei ole näyttöä” (Vadén et. al, 2020).

Jospa luopuisimme kasvusta kaiken kaikkiaan (de-growth)? Edellä olevien lukujen valossa YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitetta on mahdoton toteuttaa ilman kasvua.

 

Kasvu?

Tiedämme, että nykyinen taloudellinen järjestelmämme perustuu luontoa kuluttavaan kulutustalouteen (consum economy), joka puolestaan tukeutuu ekspotentiaaliseen kasvuun ja pitää sisällään rakenteellisen pakon varallisuuden keskittymiseen (ks. esim. Peters 2021). Tämä kaikki vielä siten, että huolenpito ja elämää uusintava talouden pito (care&life economy) on alistettu kulutustalouden kiihdytystavoitteille.

Ylitys, Aufhebung?

Entäpä jos … care&life economy määrittelisi kuinka consum economy:n tulisi suuntautua ja kehittyä? Siis:

  • määritetään uusiutumattomien luonnonresurssien kulutustahti huomioiden tulevien sukupolvien tarpeet,
  • määritetään uusiutuvien luonnonresurssien läpikulku luonnosta luontoon sille tasolle, että niiden uusiutuminen on mahdollistuu,
  • suunnataan tiedon tuottaminen ja tekniikan kehittäminen ja rahoitus (pro-mission) YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitteen toteuttamiseen.

Aivan varmasti tarvitsemme kaiken mahdollisen metodologisen tietämyksen, teknologiset taidot ja rahoituksellisen viisauden mitä ikinä pystymme kehittämään tämän mission toteuttamisessa. Viimeisimmässä kirjassaan Missiotalous (Mission economy, 2020) Mariana Mazzucato listaa seuraavia uusia toimintamuotoja, jotka ovat tarpeen missiotalouden toteuttamiseksi:

  • Yhteisöllisesti tuotetut arvot (Value collective created)
  • Markkinat muotoillaan, ei vain korjata (Markets: shaping not fixing)
  • Organisaatioille dynaamisia kykyjä (Organizations: dynamic capabilites)
  • Rahoitus tulosperusteiseksi (Finance: outcomes-based budjeting)
  • Riskien ja tulojen uusjako (Distribution sharing risks and rewards)
  • Osallisuus: tavoiteasettelu ja sidosryhmien arvot (Partnership: purpose and stakeholder value)
  • Osallistuminen: tulevaisuuden yhteissuunnittelu avoimissa systeemeissä (Participation: open systems to co-design our future) (Mazzucato, 2020, 188-227).

Sovinnon tekeminen luonnon kanssa missiorahoituksen, missioon sidotun tiedonmuodostuksen ja teknologian avulla (method+logos, techne+logos) edellyttää tietysti, että kansakunnat eivät mobilisoi voimavarojaan toisiaan vastaan kamppaillessaan vähenevistä luonnonvaroista. Sota tuhoaa luonnon, meidät ja kaiken muun.

Selvästikin Valistukseen liitetty ihmisen kaikkivoipaisuus suhteessa luontoon ja sen liittolainen pääomasuhde – siis raha –> tuotanto –> enemmän rahaa …  – ovat tulleet tiensä päähän ja ihmisen luontosuhde on määritettävä uudelleen, mutta miten?

 

Luontosuhteemme ensisijaisuus – nyt!

Valistuksen perilliselle taloudelliselle liberalismille luonto – sisäinen ja ulkoinen – on rajaton hyväksi käytettävä resurssi. Tämän asenteen ja sen taloudellisen rakenteen – pääomasuhteen –  purkamiselle on kolme eri suuntaa: ensiksi mieleen tuleva ajatus on, että voisimme palata historiassa taaksepäin pienimuotoisiin yhteisöihin ja tavaramarkkinoihin ja hoitaa kukin omat asiamme parhaaksi katsomallamme tavalla, niin yksilöinä, yhteisöinä kuin kansakuntinakin ikään kuin pääomasuhdetta ei olisikaan, ei globaalia taloutta, ei tekniikkaa, ei ihmiskuntaa eikä maapallon biosfääriä. Maapallon vajaat 8000 miljoonaa ihmistä ryhtyisivät pienemmissä tai suuremmissa joukkueissa – kuten suvereeneina kansakuntina –  turvaamaan itse itselleen elintilaa ja -voimavaroja. Ihmisoikeuksia ei siis aseteta kaikille kuuluviksi vaan niitä jaettaisiin tarpeen ja tilanteen mukaan. Voin luvata: edessä olisi kansojen sota.

Toinen lähtökohta á la Aristoteles on, että jo valmiina kaupunkilaisina keskitymme sisäisen luontomme työstämiseen (praxis) esityksellisin (mimesis) keinoin tieteen ja taiteen kautta (theoria), pitäen ulkoisen luonnon työstämistä vieraana ja ala-arvoisena orjien ja naisten työnä (poiesis). Ulkoisen luonnon on taivuttava kaikkeen siihen, mitä satumme vapaina miehinä vapaan tieteen, taiteen tai demokratian piirissä keksimään – niiden toisten, orjien ja naisten, muokkaamana.

Klassinen kansalaisyhteiskunta (koinōnia politikē, hyväntahtoiset ystävät) tulkittiin ensin yhteisen tekemisen yhteisöksi (communicatio politica) ja sittemmin kaupunkilaisten yhteisöksi (societas civilis) ja viimein skotlantilainen valistuksen myötä kaupalliseksi yhteisöksi (societas commercial). Siten kansalaisyhteiskunnan ytimessä ovat kaupalliset suhteet.

Kansalaisyhteiskunnan järjestyksen naturalisoituminen spontaaniksi itserakkauden (amour propre) ja cash nexuksen -pohjalta aiheutti kaksi muunnosta yhteisöllisyyteen: sopimusoikeuden ja politiikan. Sopimusten teko spontaaneilla ja luonnollisilla markkinoilla nosti pian vaateen ulkopuolisesta tahosta, joka pystyy määrittämään millaisia ovat reilut (fair) sopimukset. Tätä vapaata sopimusoikeutta määrittelevää tahoa kutsutaan valtiovallaksi (state< status, tapa seisoa).

Samalla yhteinen tekeminen (communicatio politica) rajautui keskusteluksi (parliament < parley puhua) yhteisestä tuottamisesta, siis politiikaksi ilman suoraa valtasuhdetta taloudenpitoon ja tuottamiseen. Kaupallinen yhteisön (societas commercial) käteismaksusuhteen kautta markkinoille ostettavaksi ja myytäväksi maaseudulta – usein valtiovallan avulla ja/tai pakolla – kaupunkeihin siirretyt tuottajat, jotka omista elämänehdoistaan irrotettuina rusikoitiin nyt pelkäksi työvoimaksi ja tungettiin yhdeksi tuotannontekijäksi raaka-aineiden ja tuotantovälineiden, koneiden, väliin. Nyt kasvu ei ole luonnollista kasvua vaan tuotantovälineiden – tuotannontekijöiden ja rahan – voiman kasvattamista ilma rajaa, siis ilman ajatusta tuotannon yleisistä, universaaleista mutta reaalisista ehdoista, siis maasta, ilmasta ja maailmasta.

Siten ihmisen keskinäisten, sosiaalisten suhteiden ensisijaisuus sovinnossa luonnon kanssa ei vielä aseta uudelleen ihmisen ja luonnon suhdetta vaan uskoo ja toivoo, että jos ihmisten keskinäinen päätöksentekoprosessi – kuten pääomasuhde – otetaan demokraattiseen (valtio)-ohjaukseen, saadaan sekä parempia päättäjiä että päätöksiä myös luonnon kannalta.

Tämä on nyt menossa keskuspankkivetoisessa finanssikapitalismissamme: Keskuspankit synnyttävät kysyntää – rahaa tyhjästä – vastaamaan tuotantopotentiaalia, jotta tuotanto voisi kasvaa edelleen, mutta nyt myös yrittäen suunnata sekä innovaatioiden että investointien kohdetta. Jotkut kutsuvat tätä keskuspankkisosialismiksi. 😉

Kuinka sitten asettaa ihmisen luontosuhde ensisijaiseksi haikailematta mennyttä maailmaa kylineen ja maaseutuidylleineen? Olisiko mahdollista herättää sekä sisäinen että ulkoinen luonto henkiin niiden keskinäisen vuorovaikutuksen kautta ilman että kumpikaan osapuoli menettäisi itseään tai tuhoutuisi. Vilja- ja aivopeltojen yhteisviljely (culture), hyvä elämä olisi siis tulema todesta suhteesta luontoon, kauniista vuorovaikutuksesta luonnon kanssa ja reilusta resurssien jaosta ihmisten kesken. Kolmas vaihtoehto?

Kun emme enää voi olla vain välittömästi yhdessä tuottamassa ja jakamassa työmme tuloksia toinen toisillemme (commoning), vaan olemme osa maailmanyhteisöä (associationalistic civil community), on toimiemme tavoitteiden ja tulosten välityksen ajassa ja paikassa muututtava pelkästä sisällöttömästä vaihdosta (cash-nexus) kommunikaatioksi (communication < tehdä yhteiseksi), ts. resurssien siirtämiseen ajassa ja paikassa liittyy aina havaittavissa ja määritettävissä oleva logos, sisältö. Tätä tutkitaankin kuumeisesti (ks. esim. ECSA). … ja mikä olisi tuo logos?

Vanha sanonta on, että ihmiskunta asettaa itselleen vain sellaisia tehtäviä, jotka se pystyy ratkaisemaan (Marx). Alkaako nyt ihmiskunnan historia riippuu siitä, otetaanko ratkaistavaksi se tehtävä, joka on nyt YK:n toimesta meille asetettu: Agenda2030:n ja 17 kehitystavoitteen toteuttaminen.

 

Viitteet

Bachler, D.  2021. Share of population in each country living on less than X USD per day https://observablehq.com/@danyx/share-of-population-in-each-country-living-on-less-than-x-usd

(Haettu 01.04.2021).

ECSA 2021. Economic space agency – protocols for post-capitalist economic expression https://economicspace.agency  Haettu 02.04.2021.

March 15.  https://ourworldindata.org/poverty-minimum-growth-needed (Haettu 01.04.2021).

Mazzucato, M. 2020.  Mission: Economics: A Moonshot Approach to the Economy. London: Allen Lane.

Peters, O. 2017. Gas in a box or nuclear explosion? March 2, 2017.

https://ergodicityeconomics.com/2017/03/02/gas-in-a-box-or-nuclear-explosion/ Haettu 29.01.2021.

Roser, M. 2021. How much economic growth is necessary to reduce global poverty substantially?
https://ourworldindata.org/poverty-minimum-growth-needed

Vadén, T., Lähde, V., Majava, A., Järvensivu, P., Toivanen, T., Hakala, E., Eronen, J. T. 2020. Decoupling for ecological sustainability: A categorisation and review of research literature. Environmental Science and Policy 112, 236-244.