Ehdotin viime syksynä, että Vasemmistoliitto kutsuisi kokoon ylimääräisen puoluekokouksen arvioimaan ja linjaamaan Vasemmistoliiton ulko-ja turvallisuuspoliittista linjaa ennen päätöstä hävittäjähankinnoista. Keskustelu ja linjaukset olisivat olleet todella tarpeen.

Kysymys ei tietenkään ollut vain hävittäjistä vaan koko ulko- ja turvallisuuspoliittisen tilanteen muutoksesta. Vuoden 2004 jälkeen Suomen ulkopoliittisen johdon tavoitteena on ollut käyttää ns. NATO -optiota sen mitätöimiseen, ts. että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin liittyä NATO:on. Kun hallitusohjelmassa ei enää ollut vaatimusta, että NATO:on liittymistä EI valmistella, ajauduttiin reaaliaikiseen ja vaihtoehdottomaan keskusteluun siitä miten nopeasti ja millaisilla päätöksilla NATO:on liitytään.

Rauhanliikkeenä tunnetulle Vasemmistoliitolle tämä on täysin kestämätön tilanne.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei koskaan ole ollut eikä ole nytkään reaaliaikaista ja vaihtoehdotonta.

Kaikki suurvallat ja imperiumit – Alankomaat, Englanti, Yhdysvallat, Venäjä, Kiina ja myös Neuvostoliitto ovat aikoinaan ajaneet ja ajavat nyt omia kansallisia etujaan tavoilla, joita me emme mitenkään voi hyväksyä.

Kun suvereeneiksi väitettyjen kansallisvaltioiden taloudellisia intressejä ratkotaan realismin – siis voimatasapainon – pohjalta, niin rauhan ylläpito vaatii valmistautumista sotaan: voimatasapainoa voidaan muuttaa vain voimalla. Tämä kilpajuoksi johti viime vuosisadalla kahteen maailmansotaan ja kauhuntasapainoon ydinasearsenaalin rakentamisen kautta. Lopputulemana siis sellainen voimatasapaino, että rauha säilyy vain ja jos vain kumpikin osapuoli voi halutessaan tuhota toisen ja siten myös itsensä – kokonaan.

Yksikään kansakunta ei tätä nykyä ole taloudellisesti toisista riippumaton. Jos tunnustamme maailman talouden keskinäisriippuvuuden, tunnustamme samalla maailman moninapaisuuden. Se tarkoittaa samalla, että tunnustamme sen, että USA:n ajama liberalistinen hegemonia ei ole kauppatavaraa kansainvälisessä yhteistyössä.

Perinteellisesti meillä on kolme teoriaa rauhasta: demokratia, taloudellinen yhteistyö ja kansainväliset yhteistyöjärjestöt. Kaikki nämä perustuvat sotarealismin lieventämiseen. Tehtyjen mittavien ”puolustuksellisten” taloudellisten uhrauksien tehtävä onkin saavutetun voimatasapainon valitessa estää sota. Armeijan tehtävä ei olekaan sotia vaan pitää huolta siitä, että sota ei syty ja vielä taloudellisesti niin edullisesti kuin mahdollista.

Me kuitenkin olemme jo sodassa tärkeimmän liittolaisemme ja tukijamme luonnon kanssa. Ei ole sovintoa luonnon kanssa ilman rauhaa eikä rauhaa ilman sovintoa. Tämä on rauhanrealismia. Ymprärisötuho kaikkinensa on nyt meidän suurin turvallisuuspoliittinen uhka.

Periaatteessa vasemmisto ei esetu eikä ole asettunut minkään suurvallan tai imperiumin kansallisten intressien puolelle tai niitä vastaan. Lähtökohta on alusta saakka ollut ihmiskunta ja sen kohtalo. Rakennamme siis yhteisöjen, kansakuntien, yhteisöä koko ihmiskunnan yhteiselle tulevaisuudelle, emme kuitenkaan universalistista globaalia kulttuuria – talousliberalismia – vaan moninaisten kulttuurien kulttuuria, jonka ehdot määrittää luonnon resurssit, biosfääri, kaikkineen, ihminen sen osana.

Tällä hetkellä tämä merkitsee radikaalia resurssien uudelleenjakoa sekä kansakuntien kesken että kansakuntien sisällä; ohjelma on: kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla, alati niinkuin YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitteessa olemme määritelleet.

Eduskunta käynee pian turvallisuuspoliittisen keskustelun pääministerin ilmoituksen pohjalta. Odotamme josko presidentti Niinistö kutsuu koolle puolueiden puheenjohtat neuvonpitoon. EU:ssa linjataan strategista suvereniteettia ja – kompassia suhteessa NATO:on, USA:han ja Kiina/Venäjään. NATO rakentaa uutta strategiaansa. USA asettautuu haastamaan taloudellisen ja teknologisen haastajansa Kiinan.

Todellako: kaikki eduskuntapuolueet ovat yhtä mieltä että Venäjä toimii väärin? Siinäkö on se koko juttu? Eikö olisi syytä irroittautua reaaliaikaisesta politiikanteosta hetkeksi miettimään mitä Euroopassa on tapahtunut ETYK:in jälkeen, mihin kaikkeen Suomi ja muut Euroopan maat on ETYJ:n päätöslauselmissa sitoutuneet – ja erityisesti: kuinka kääntää viime vuosisadan tuhoisa sotarealismi tämän vuosisadan rauharealismiksi, jotta voimme purkaa biosfäärimme hätätilan reilulla tavalla ja demokraattisesti.