Vasemmiston tulevaisuus 5. osa
Ottakaamme vielä yksi trilemma tarkasteltavaksi ennen kuin siirrymme toiminnallisiin johtopäätöksiin.
Miten sovitamme yhteen kansallismielisyyden, isänmaallisuuden ja maailmankansalaisuuden:
- kansallismielisyys ja isänmaallisuus, vähemmän maailmankansalaisuutta: rakennetaan oma Impivaara
- kansallismielisyys ja maailmankansalaisuus, vähemmän isänmaallisuutta: varaudutaan sotaan
- isänmaallisuus ja maailmankansalaisuus, vähemmän kansallismielisyyttä: kanssalaisuus kansakuntien kesken.
Keskustelu kansakunnasta on pitkään jakautunut kahtaalle: nationalismiin ja isänmaallisuuteen.
Nationalismi määrittää sen mitä emme ole. Emme ole ruotsalaisia emmekä tahdo venäläisiksi tulla, olemme siis suomalaisia. Kansankunnan yhteisyys määritellään siis toisten kieltämisen kautta, vihollisuus toisiin rakentaa keskinäistä toveruutta (1). Sota ja sotien muistelu luovat perustan omalle ainutlaatuiselle kansalliselle identiteetille, niiden toisten identiteetin aitoutta epäillen.
Isänmaallisuus tai voisiko myös sanoa äidinmaallisuus puolestaan sanoo lähtökohtaisesti jotain positiivista Suomesta, sen ihmisistä, kulttuurista ja luonnosta, siis rakkaudestamme tähän maahan, uskosta itseemme kansakuntana. Suomella ja suomalaisilla on siis oma historiansa ja osaamisensa, oma erityisyytensä annettavanaan, kun ihmiskunnan yhteisiä haasteita ratkaistaan lähtien kaikkien kiistämättömästä ihmisarvoista (dignity) hävittämättä itse kunkin erityistä identiteettiä.
Nationalistinen isänmaallisuus haluaa turvata tämän erityisyyden sulkemalla ovet ja ikkunat, hellien omaa Impivaaraamme tai Korpilampeamme pitäen sotaan varautumista rauhan turvaajana.
Isänmaalliset puolestaan innostuivat, erityisesti 1980 –luvun lopun kulttuuriliberalismin maihinnousun myötä, kansakunnan tulevaisuuden sijasta keskustelemaan kansalaisyhteiskunnan avoimuudesta ja sen vahvistamisesta, kanssalaisuudesta (dignity), joka ei rajaudu yksittäiseen kansakuntaan. Jo 1990 -luvulla talousliberalismi sieppasi koko ajatuksen ja alkoi kansainvälisesti rakentamaan kaupallista yhteisöllisyyttä uuden teknologian kehittämisen kautta. Ajatus demokratian laajentamisesta ja vahvistamisesta osaksi kansalaisyhteiskuntaa kärsi haaksirikon.
Niinpä meille asettuukin kysymys demokratiasta, sen rajoista ja perusluonteesta. Perinteellisesti meillä on kolme perushahmoa demokratiasta (2):
- Edustuksellinen enemmistödemokratia, jonka heikkoutena on – tavalla taikka toisella – enemmistön tyrannian uhka (esim. Saksa vv. 1932-1933).
- Liberaalidemokratia ”kriittisenä keskusteluna ja mielipiteiden sekä yhteiskunnallisten instituutioiden kriittisen tarkastelun avoimena prosessina ja samalla erilaisten mielipiteiden ja elämäntapojen esteettömänä ilmaisemisena”, jonka haasteena on – muodossa tai toisessa – vähemmistöjen tyrannia.
- Eettis-emansipatorinen, osallistava, välitön demokratia ”horjumattomana sitoutumisena ihmisarvon (dignity) ja autonomian yleismaailmalliseen kunnioittamiseen sekä ihmisten sorron vastustamiseen kaikkialla”. Sen haasteena on puolestaan ”rajoittamattoman, arvoneutraalin prosessin ongelmat.” (2)
Kun äänestäminen yllyttää meitä enemmän tai vähemmän kiihkeään debattiin, niin osallistava päätöksenteko ohjaa meitä dialogin kautta löytämään yhteistä näkökulmaa. Osallistava päätöksenteko on parhaimmillaan avointa, kasvokkain tapahtuvaa yhteistoimintaa, jossa jokainen on vastuussa kaikille muille. Jokainen on myös henkilökohtaisesti vastuussa omasta työpanoksestaan, eikä ketään voida pakottaa mihin tahansa enemmistön tai vähemmistön nimissä.
Ekologinen realismi haastaakin parlamentaarisen (parley <puhua) liberaalin demokratian. Miksi? Koska nyt jokaisen meistä on muodostettava henkilökohtainen suhde kaikkiin niihin haasteisiin, joita nykyiset ekologiset olosuhteet meille asettavat, ei vain kuluttajina vaan myös työntekijöinä työpaikalla.
Meidän on siis toteutettava ekologinen demokratia. Meidän on itse kunkin oltava mukana päättämässä mitä, miksi, miten, missä ja milloin tuotetaan ja miten mahdollinen ylijäämä hyödynnetään. Työpaikat ovat opinpaikkoja. Ekologinen sivistys on tietoa, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista ekologiset haasteemme kestävällä tavalla.
Meidän on oltava varttuvan, koulutuksessa vielä olevan sukupolven kanssa maahan juurtuneita kotimaailmantekijöitä (earthlanded worldmakers, (3)) kaikille tuleville sukupolville. Se on demokratian eettisyyden ja vapauttavan luonteen perusta: ekologinen sivistys ja sivilisaatio eivät lähde liikkeelle kosmoksesta, universumista, vaan maasta, ilmasta ja kodista, kotimaailmasta. Tämä ”elämänsuuntautunut tarina viljelee ajatusta, että menneisyys sellaisena kuin sen tunnemme, saattaa olla vasta alun alkua. … varsinainen maailmanhistoria on vasta alkamassa.” (4, kurs. mvv)
Se on uusi, maallistunut ekumeeninen liike (oikeumenos < asuttu maailma), jonka toivonsiunaus voisi kuulua seuraavasti:
Äiti maa siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Kirkastukoon hänen voimansa meille ja olkoon ne meille armollisia. Ilmaiskoon Äiti maa luontonsa meille, jotta kykenisimme ansaitsemaan leipämme rauhaa rakentaen. Luonnon, historian ja ihmishengen nimeen. Aamen, niin tapahtukoon!
… jatkuu
Viitteet
(1) ks. esim. Huntington, S. P. 2011. The Clash of Civilizations and the Remaking of World Order. Simon & Schuster. Kindle Edition.
(2) Hanna, R. 2024. What is Democracy? (August 2024 version) https://www.academia.edu/122934377/What_is_Democracy_August_2024_version_
(3) ks. esim.
Latour, B. 2018. Down to Earth Politics in the New Climatic Regime Polity press.
Raskin, P. 2021. Journey to Earthland The Great Transition to Planetary Civilization. Tellus Institute
(4) Patomäki, H. 2023. World Statehood: The Future of World Politics. Springer
Kuvat
https://greattransition.org