Perussuomalaiset jatkavat eduskuntavaalikamppailussaan pelon politiikkaansa, nyt symbolisin asein. Ensin on peloteltava ja pelättäva, sitten vihattava ja teilattava pelon ja vihan kohteet.
Tämä ei kuitenkaan ole politiikan valtaväylä. Valtaväylä on välipitämättömyys, välinpitämättömyys itsestä, toisesta ja luonnosta. Se on kääntöpuoli nykyisestä rahakeskeisestä liberalistisesta taloudesta, jonka ydin on rahan, voiton tekeminen, making money. Ainoa sosiaalinen side, jota se tukee, on käteismaksusuhde, cash–nexus. Shoppailu on sen realisoituma kulttuurisena muotona: sen tarjoama ainut ilomme on ostaminen – toissijaistaen sen mitä ostamme.
Vasemmisto ja työväestö on tehnyt pitkään toivon politiikkaa: luonut toivoa paremmasta. Toivo ei kuitenkaan tule taivaasta kuten kristikansa uskoo ja papisto opettaa. Kuoleman voittamisen ja siten kuolemattomuuden toivon edellytyksenä on ihmisen ja luonnon hävittäminen. Ja sitähän emme toivo, siihen emme usko.
Toivo on tietoa, taitoa ja tahtoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakautemme keskeisiä ongelmia, kysymyksiä ja haasteita. Toivo on siis käytännöllistä, juuriin menevää humanistista sivistystä.
Ehkä enemmänkin. Todellinen, tosiasiallinen toivomme voi syntyä, kehittyä ja vahvistua vain itse kunkin omassa vapaassa työssä, siis työssä, jossa saamme yhdessä päättää mitä, miksi, missä, miten ja milloin tuotamme tavaroita, tuotteita ja palveluksia, ja – mikä tärkeintä – kuinka jaamme yhdessä työn tulokset.
Iloitkaamme ja edistäkäämme päästämisen päivinä, pääsiäisenä – ei siis työstä vapauttamista, siis kuolemaa – vaan työn vapauttamista, vapaata työtä, mitä sitten itse kukin ikinä haluammekin ja toivommekin tekevämme yhteiseksi hyväksi.