Saatteeksi: WWF:n juuri julkaistu The Living Planet Report 2020 todella järkyttävät tulokset herättivät miettimään syntyjä syviä …

 

Tehkäämme aluksi todella tiivis jako neljään:

  • mineraalimassa, kaikki se, jonka päällä touhuamme,
  • biomassa, jonka osa olemme ja jota nyt tuhoamme,
  • teknomassa, kaikki se, minkä varaan olemme elämämme rakentaneet,
  • merkitysmassa, kaikki se mitä pidämme hyvän elämän kannalta merkityksellisenä ja välttämättömänä.

Nyt siis osa biomassasta – siis alati lisääntyvä ihminen  – muokkaa ja tuhoaa teknomassan välityksellä tuota toista osaa biomassasta tuottaakseen merkitysmassaa, jota kutsutaan ”hyväksi elämäksi”.

Hyvä elämä määritetään lähtien ihmisten maailmasta, tosin maailmassa ollen. Kuitenkin luonto on mukana määrittelyssä vain joko välittömästi luonnonkauniina tai esityksellisenä luontona, kaunotaiteena ja runoutena. Siten hyvää elämää toteuttava reaalinen luontosuhteemme – työ – irtoaa todellisesta luontosuhteesta, siis todesta, luonnosta.

Ajatukset, teoriat luonnosta – siis tuosta toisesta  – rakennetaan objektiivisuuden nimissä meistä riippumattomasti olevasta, ulkopuolisesta (res extensa). Ihmisen käsitys itsestään (res cogitans), logos ei enää perustu jumalalliseen ilmoitukseen vaan itsemäärittelyyn, niin yksilönä, kansakuntana kuin ihmiskuntanakin: ihmiselämälle on itse kunkin luotava jokin mieli ja merkitys.

Kun tämän merkitysmassan luominen, luovuus perustuu ”hyvän elämän” toteuttamiseen ja teoriaan ”tuosta toisesta”, ei pitkään aikaan ollut mitään rajaa tai estettä valloittaa maailmaa – niin ulkoista kuin sisäistäkin luontoa.

Kun vielä reaalinen luontosuhteemme – siis työ – jäi logoksen ulkopuolelle pelkäksi tekniikaksi, välissä olevaksi, välineeksi, siis työvoiman käytöksi ja kun työn ja tuotannon arvoa, siis merkitystä, ei enää pitkään aikaan ole arvioitu edes ”hyvän elämän” kannalta vaan tuotannon jatkuvuuden, siis merkityksellisesti tyhjän vaihtoarvon kannalta, niin maailman valloitus, globalisaatio, irtosi kaikista kahleistaan, siis maailmasta.

Onneksi ihmiskunta on kuitenkin luonut itse itselleen käsityksen maailmasta. Se on tällä hetkellä kirjattu YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitteeseen. Se tarkoittaa että reaaliseen luontosuhteeseemme työhön, tuotantoon ja tekniikkaan on rakennettava sisään tämä logos, käsitys maailmasta.

Luonto ei – vaikka niin pitkään uskoimme ja unelmoimme – tottele ihmistä, eikä siis myöskään demokratiaa. Ihmiselämän on oltava tosi suhteessa luontoon, kaunista sisäisen ja ulkoisen luonnon suhteen työstämisessä  ja reilu suhteessa muihin ihmisiin.

Siis tosi, hyvä, kaunis ja reilu elämä – kaikelle.