Taloudellinen liberalismi sai eduskuntavaaleissa suojamuurikseen kulttuurisen konservatismin. Tämän kulissin suojissa tullaan tekemään Suomen lähihistorian suurimmat ja jyrkimmät kansan suuren enemmistön etujen vastaiset leikkaukset ja palveluiden alasajot. Hankkeessa olevan yhteiskuntasopimuksen ainoa tavoite on saada ay-liike, jos ei nyt suoraan sitoutumaan, niin ainakin hiljaiseksi yhtiömieheksi tähän lahtaukseen.

 

Miksi tässä näin kävi?

Vasemmistoliitto halusi samaistua kulttuuriseen liberalismiin mutta ei taloudelliseen liberalismiin. Kultuurinen ja taloudellinen liberalismi ovat kuitenkin saman äidin identtiset kaksoset: kansanvälisen finanssikapitalismin pakonomainen levittäytyminen yli maapallon edellyttää kaikkien niiden ruosteisten yhteiskunnalisten sidosten rikkirepimistä, jotka rajoittavat rahan tekemistä rahasta, making money.

Kun vasemmistoliitto samaistui kulttuuriseen liberalismiin mutta ei taloudelliseen liberalismiin, se avasi portin kulttuurisen konservatismin ja taloudellisen liberalismin liitolle: kaikki ne, jotka säikähtivät taloudellisen liberalismin pakonomaista ja yhäti yltyvää sosiaalisten suhteiden rikkirepimistä, jokaisen oman arjen murtamista, saattoivat kääntää pelon uhkaksi ja uhkan vihaksi niitä muita, erilaisia kohtaan. Tähän tarttuivat perussuomalaiset, eritoten vaalien viimeisillä viikoilla somessa.

Siten taloudellisen systeemimme sujuvan toiminnan vaatima sisäinen itsetuhoituus, rakenteellinen väkivalta ei saanut vasemmistoliitolta poliittista eikä kulttuurista tulkintaa – eikä siten toiminnallista sisältöä ja kohdetta.

Niinpä verrattuna vuoden 2011 eduskuntavaaleihin, kunnissa joissa menetimme eniten suhteellista ääniosuuttamme, oli keskimääräistä enemmän eläkeläisiä, työttömyyttä, keskituloisia, ammattikoulutettuja ja vähemmän teollisia työpaikkoja kuin niissä, joissa lisäsimme ääniosuuttamme.

Vaalipäivänä saatujen äänien määrä suhteessa ennakkoääniin oli suurinta niissä kunnissa, joissa oli enemmän korkeakoulutetettuja, korkeatuloisia, palvelutyöpaikkoja, tuloja ja väestöä kuin niissä kunnissa, joissa saimme sunsaasti ennakkoääniä. Näissä kunnissa oli puolestaan enemmän työttömiä, eläkeläisiä, huonosti koulutettuja, vähä- ja keskituloisia ja alkutuotannon työpaikkoja (Tilastokeskuksen vaali- ja aluetilastot 2015).

 

Voitto

Vasemmistoliitto voitti itsensä ja edustuksellisen, taloudellisesti jo Suomessakin osin korruptoituneen vaali-instituution hyväksyessään ensi kertaa ekonomistien valtavirrasta poiketen keynesiläissävytteisen kokonaistaloudellista kysyntää korostavan talousohjelman.

Epäselväksi jäi miten voiton ja rahan tekemiseen keskittyneessä kansainvälisessä finanssikapitalismissa massiivinenkaan elvytysraha siirtyisi reaalitalouden ja uusien työpaikkojen synnyttämiseen. Ongelma, jota ei ole ratkaistu Suomessa eikä Euroopassa, eikä Vasemmistoliitollakaan ollut tähän järkeenkäypää ja havainnollista ajatusta.

Keynesiläisyys on makrotaloutta. Se ei ole sisänsä vasemmistolaista tai oikeistolaista. Se antaa mahdollisuuden miettiä ratkaisua finanssikapitalismin systeemiongelmaan, joka ilmenee varallisuuden ennennäkemättömänä kasautumisena joidenkin harvojen käsiin, voittojen ja sitä kautta investointien ehtymisen synnyttäminä vakavina talouskriiseinä sekä luonnon kiihtyvänä tuhoamisena. Keynesiläisyys ei kuitenkaan haasta kapitalismia vaan yrittää parantaa sitä akuutin kriisin yli.

 

Häviön jälkeen voitto

Vihreät onnistuivat kaappaamaan vaaleissa itselleen edistyksellisyyden sädekehän. Vasemmistoliiton retoriikassa vihreä ja punainen sotkeentuivat epämääräisen ruskeaksi: hieman punaisempaa, kyllä, mutta hieman hailakampaa vihreää.

Vihreiden edistyksellisyys jää lehtivihreäksi koskapa he eivät aseta edistystä suhteessa työhön kuten vasemmisto: Vasemmiston ja työväenliikkeen pitkän perintö sitoo edistyksen työhön, viime kädessä vapaaseen työhön.

Edistystä on rakentaa yhteisöjä, joissa jokaisen yksilön vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen ehto. Nämä yhteisöt ovat vapaan työn yhteisöjä, ts. jokainen työtätekevä on mukana päättämässä mitä, miksi, milloin, miten ja missä työt tehdään ja tulokset jaetaan.

Vain vapaan työn kautta kehittyy itse kullekin riittävän moninainen, rikas ja välttämätön valistuksen ja sivistyksen läpitunkema tieto, taito ja tahto asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakautemme perusongelmia, nyt eritoten ympäristökysymyksiin liittyen.

Edistyksellisyys ei siis ole vain menneen, jo aikansa eläneen purkamista – liberalismia – vaan myös tulevan rakentamista ja turvaamista.

Jos Vasemmistoliitto haluaa voittaa edustuksellisen vaali-instituution ja vaalit on meidän pystyttävä rakentamaan yhteen talouspolitiikka, ympäristöpolitiikka ja kulttuurinen edistys. Vihjeen kulttuurisesta edistyksestä antaa ne harvat, mutta meidän kaikkien tuntemat Marxin lausahdukset tulevasta: Kehitetään yhteisöjä, joissa ”jokaisen vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen ehto” tai ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan”.

Talouden puolella minusta Vasemmistoliitossa olisi syytä käydä perusteellinen muualla maailmassa kiihkeänä vellova keskustelu Marxin ja Keynesin suhteesta.

## Epäonnistumiseemme turvallisuuspolitiikassa palaan myöhemmin.