Vasemmistofoorumi täyttää kymmenen vuotta. Onneksi olkoon!
Työn kunniaksi järjestetään 5. 10. paneelikeskustelu aiheesta Millaisen tulevaisuuden yhteiskunnan me haluamme?
Siinäpä kysymys, jota olisi syytä miettiä laajemminkin vasemmiston piirissä.
Kun kysytään “millaisen yhteiskunnan haluamme?” on pysyttävä vastaamaan millaisen talouden, millaisen valtion (state) ja millaisen kansakunnan (nation) haluamme ja vielä mikä on niiden keskinäinen suhde.
Taloudessa ratkaisemme suhteemme luontoon ja keskinäisen työnjakomme ainesten vaihdossa luonnon kanssa. Valtiossa ratkaisemme alueelliselta pohjalta vallankäytön rajat ja oikeudet. Kansakunta kertoo tarinan siitä, keitä me olemme ja mistä tulemme.
Kansakunta on tulkinnallinen, usein yksipuolinen, tietoisesti ylläpidetty yhteenveto (kansalais)yhteiskunnan moninaisista tarinoista ja tapahtumista; kertomus kärsimyksistä, sodista, sankaruudesta ja/tai kulttuurisesta erikoislaatuisuudesta – siis Tuntematon sotilas ja Kalevala.
Tukeutuen kertomukseen kansakunnasta, kansallisvaltio hallinnoi ulkokohtaisesti yhteiskunnan sisäisiä vastakkaisuuksia, eritoten palkkatyömuodon ylläpitämää väestöryhmien työnjakoa luontosuhteessa, siis tuotannossa ja työssä.
Nykyinen edustuksellinen demokratia rajoittuu alueelliseen hallinnointiin ja erilaisten tavoitekonfliktien sovitteluun. Se jättää talouden – siis reaalisen luontosuhteemme – ulkopuoliseksi mahdiksi, josta se on kuitenkin perustavanlaatuisesti riippuvainen.
Tässä tuleekin eteen hankala kysymys. Käsitykseni mukaan olemme siirtymässä yhä painotetummin tavaralogistiikasta palvelulogistiikkaan. Tämä ei tarkoita, että tavarat – ja siten teollinen tuotanto – häipyisivät taloudesta. Ei, vaan että kukin tuote on yhä painokkaammin ja ensisijaisesti yhteiskunnallinen installaatio yhteiskunnallisessa konstellaatiossa. Ettäkö mitä?
Installaatio viittaa asentamiseen. Suomen kielen sana asentaa liittyy kantasanaan asea, jonka alkuperäinen merkitys oli ”valmistaa sauna kylpykuntoon” ja tuon toimen teki asemamies! Sosiaalinen installaatio merkitsee siis sosiaalisen verkoston rakentamista arvonmuodostusta varten.
Konstellaatio puolestaan viittaa alun perin taivaan tähtikuvioihin. Sosiaalinen konstellaatio viittaa siis sosiaalisiin suhdejärjestelmiin, joiden puitteissa tai kautta arvot tuotetaan.
Ajatelkaapa mitä tahansa tavaraa – vaikkapa autoa – ja siihen liittyvää erittäin monimuotoista sosiaalisten suhteiden konstellaatiota, jossa arvonmuodostus on keskeisesti eri resurssien yhteen juoksuttamista. Tosiasiallisesti ei siis ole enää yksityistä tuotantoa. On vain yhteisöllistä tuotantoa. Keskeistä ei siis enää ole auton yksityinen omistaminen/tuottaminen vaan kuinka yhteiskunnallisesti installoidaan auton tarjoama palvelu ”siirtyminen/siirtäminen paikasta toiseen” yhteiskunnalliseen konstellaatioon.
Se, että tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa, tarkoittaa resurssien allokointia making money -pohjalta, joka on jyrkässä ristiriidassa jo hallitsevan palvelulogistiikan kanssa, ts. että arvo tuotetaan yhteiskunnallisena installaationa yhteiskunnallisessa konstellaatiossa.
Tuotteen tuottaminen tarvitsee aina tuekseen kantajan tai/ja ilmaisijan, jonka välittömät kustannukset ovat vain murto-osa kokonaiskustannuksista, joita tuottamisesta kertyy yhteisölle ja luonnolle. Nykyinen kirjanpito kirjaa tuloksi ja menoiksi vain sen osan, joka liittyy tuotteen omistajan vaihtumiseen. Investointia on se, mikä merkitään yrityksen omiin taseisiin odottamaan paluuta voittojen kanssa. Perinteen mukaisesti kaksinkertainen kirjanpito mittaa vain kahta asiaa: kuinka arvottaa kiinteä omaisuus in-cash ja kuinka jakaa sijoittajalle sijoituksen mukainen voitto-osuus, ts. kuinka toteuttaa porvariston kesken taloudellista demokratiaa.
Toisen puolen ja jo suurimman osan taloudesta käsittää julkinen talous, jonka rahoituksen ja lainoituksen turvin huolehditaan pääosasta kokonaiskustannuksista. Julkiset käyttötalouslainat ovat investointeja kohteisiin, joista palautusta ei merkitä julkisiin taseisiin vaan palautus siirtyy ilmaiseksi eduksi yksityiselle sektorille.
Siten olisi täysin perusteltua ja oikeudenmukaista kehittää luontosuhteeseemme ankkuroituva demokratiamenetelmä, jossa päätetään mitä, miksi, milloin, miten ja missä tuotteita ja palveluksia tuotetaan ja kuinka tuotetut resurssit jaetaan ja kohdennetaan lisäresurssien tuottamiseen.
Tällöin palkkatyöstä kehittyy kokonaisvaltaista tuottamista ja palkkatyöntekijöistä tuottajia.
Mikä on sitten ero yrittäjän ja tuottajan välillä? Yrittäjyyden välttämättömänä ehtona on, että on toisia, jotka eivät ole yrittäjiä ja luopuvat niistä vapaan työn ehdoista, joita yrittäjä pitää itsestään selvinä ja vain itselleen kuuluvina.
Tuottajuus puolestaan edellyttää, että kaikki tuotantoyksikön työntekijät ovat tuottajia, ts. osallistuvat ja kehittyvät työssään kaikinpuolisesti joutuessaan myös päättämään tuotannon ehdoista kaikilta osin.
Tuottaja on yhteiskunnallinen persoona, jolla on hallussaan sekä tuotantovoimia että –suhteita; ei siis abstraktisti, siis vain omistuksessaan, vaan yleisesti ja konkreettisesti siten, että hän voi työssään realisoida käytössään olevia tuotantovoimia ja yhteisösuhteitaan integroimalla resursseja yhteisesti sovitulla tavalla.
Hänen suhteensa toisiin tuottajiin ei ole myyttiin perustuvan lahjatalouden kaltainen alkuhistoriallinen suhde (Gemeinschaft), mutta se ei ole myöskään rahan ja markkinoiden välittämä toisilleen ulkoisten toimijoiden voiton tavoitteluiden saalistuskenttä (Gesellschaft) vaan se on yhteisö (Assoziation), ”jossa jokaisen vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen ehto” (Marx).
Tuottajapersoona on moninaisempi ja rikkaampi kuin kansalaispersoona: Hän ei elä edustuksellisen demokratian kuplassa kyeten vain välillisesti ja ulkoisesti vaikuttamaan oman elämänsä ehtoihin.
Vasemmisto ei siis tavoittele vain porvarillista hyvää elämää, vaan hyvää, tosi ja kaunista elämää, ts. haluaa että kysymykset hyvästä, todesta ja kauniista on asetettava, arvotettava ja ratkaistava suhteessa toisiinsa jo ja myös tuotannon piirissä. Olemme siis työn vapautuksen, vapaan työn kannalla, emme työstä vapauttamisen kannalla.
Työn vapauttaminen tarkoittaa, että voimme itse kukin omassa työssämme olla tuottajina mukana asettamassa ja ratkaisemassa mitä, miksi, miten, missä ja milloin tuotteet ja palvelut tuotetaan ja kuinka tulokset jaetaan.
Emme siis halua irrottautua suhteestamme ja ainesten vaihdostamme luonnon kanssa vaan päinvastoin otamme sen yhteisesti, yhteiskunnallisesti haltuumme ja ohjaukseemme pelastaaksemme itsemme ja luonnon, josta olemme niin ehdottomalla tavalla riippuvaisia.
Millaisen yhteiskunnan vasemmisto siis haluaa?
Vasemmisto haluaa kansalaisyhteiskunnan, jossa vallitsee täysivaltainen kansalaisuus – myös työpaikoilla – ja jota hallinnoidaan yhteisvaltion kautta, joka on kansalaisyhteiskunnalle alisteinen.
Yhteisvaltio on yhteiskunnan juridinen, oikeudellinen muoto. Yhteisvaltio ei siis ole kansallisvaltio, joka on kansalaisyhteiskuntaa rajoittava oikeudellinen kahle.
Ja mikä tärkeintä: suhteemme luontoon ei ole, eikä voi olla vain yksityinen asiamme. Meidän jokaisen ja luonnon välissä on valtava tuotantoekologinen järjestelmä, joka on tuotantovälineiden ja rahoituksen osalta – toistaiseksi, valitettavasti – yksityisessä omistuksessa vaikka meidän luontosuhteemme on syvästi ja perustavanlaatuisesti meidän kaikkien yhteinen, yhteiskunnallinen asiamme ja tällä hetkellä suurin yhteiskunnallinen haasteemme.
Lähteitä
Volanen, M. V. 2015. Työn vapauttamisesta. Teoksessa: Marxin Pääoman ajankohtaisuus, ss. 190-204, toim. Y. Hakanen. Helsinki: TA-tieto.