Saatteeksi: Viime aikoina yhteiskunnallinen keskustelu on saanut uusia piirteitä. Tietoisuus ympäristökatastrofin ”luonnonvoimaisesta” etenemisestä, sen tuhoisuudesta ja käytettävissä olevan aikaikkunan lyhyydestä on asettanut kysymyksen, josko kuluttajan roolissa tehdyt elämänmuutokset eivät riitä alkuunkaan, vaan asiaan pitää tarttua myös kansalaisena ja erityisesti myös työntekijänä. Kysymys kuuluu silloin: mihin tulisi tarttua ja kenen? Tällöin narratiivit, kertomukset ”ympäristökurimuksen” syistä ja seurauksista ovat keskeisessä asemassa. Niistä alla muutama ajatus. Ensin kertomuksista ja seuraavassa jaksossa ratkaisuista.

 

Yllättäen tieteen edustaja, Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola toteaa kirjassaan ”Tämä Ihmisen luonto”:

”Tieteen ja teknologian yhdessä luoma ”teknokraattinen paradigma”, jossa maapallo nähdään vain hyödyn ja jatkuvan kehityksen raaka-ainevarastona, on vahingollinen ympäristön ja ihmiskunnan hyvinvoinnille. Niin raadolliselta kuin se kuulostaakin, ilman tiedettä ja innovaatioita emme olisi siinä ympäristökurimuksessa, missä nyt olemme.” (1)

Tiede ja innovaatiot (in-nova < uuteen), nekö nyt sitten ovatkin syypäitä ekologiseen katastrofiimme? Eikö niitä ole pidetty meidän pelastajinamme, eikä tuhoisina voimina!

”Teknoraattinen paradigma”, siis tekniikka ja valta (techno + cracy) ovat rintarinnan (para+dicere) vieneet meidät ”ympäristökurimukseen”. Maapallo on ”raaka-aine varasto”? Kenen ja miten ihmeessä? Suhde luontoon on siis täysin ulkopuolinen, siis mekaaninen. Kuka tällaista kertomusta, narratiivia, ylläpitää?

Käsitystämme nykyisestä aikakaudestamme kehystää tätä nykyä muutama kertomus, tulkintanarratiivi, joilla kaikilla etsitään perusteita syille ja seurauksille, tekemisille ja tekemättä jättämisille.  Christophe Bonneuil listaa neljä keskeistä narratiivia (2):

(1) naturalistinen kertomus – ihmislaji

(2) luonnon ylittämiskertomus – tekniikka

(3) ekokatastrofaalinen kertomus – ekosfääri

(4) kapitalismin ylittämiskertomus – kapitalismi

Siis mitä? Tiivistän hieman muokaten Bonneuil’in katsauksen tähän alle:

Kertomus ihmislajin luonnollisesta kehityksestä

”Inhimillisen kehityksen ymmärtäminen pitkästä menneisyydestämme metsästäjäkeräilijöinä Suureen kiihtyvyyteen toisen maailmansodan jälkeen aina 2000-luvulle saakka tarjoaa olennaisen kontekstin ymmärtää muutosta luonnonvarojen hyödyntämisestä koko ekojärjestelmän hallintaan. Ihmiskunnasta on tullut geologinen voima. ”Antroposeeni” ei ole vain ”ihmisen” hetki maapallon historiassa; se on myös hetki ihmiskunnan historian ymmärtämisessä. Biologinen ryhmä, kuten ’laji’ tai ’populaatio’, jotka ovat kantaneet paikallisia kulttuuriarvoja ja tekevät omakohtaisia sosioekonomisia ja teknisiä ratkaisuja, on selittävä voima ihmiskunnan historian ymmärtämisessä.”

Kertomus luonnosta irtautumisesta

”Uusi ympäristöliike – toisinaan kutsutaan ekomodernismiksi, toisinaan ekopragmatismiksi – joka tarjoaa positiivisen näkemyksen ympäristöstämme, hylkää romanttiset ajatukset luonnosta epätieteellisenä ja taantumuksellisena ja omaksuu kehittyneitä teknologioita, myös tabuja, kuten ydinvoimaa ja geneettisesti muunnettuja organismeja, mikä on tarpeen ihmiskunnan ekologisen jalanjäljen vähentämiseksi … Ihmisen valtavan ja jatkuvan vaikutuksen tunnustaminen johtaa nyt ekologisen tieteen ja luonnonsuojelun kokonaisvaltaiseen uudelleenajatteluun, joka siirtää ihmiset pois äskettäin koskemattoman luonnon tuhoajista ja ihmiskunnan roolista biosfäärin jatkuvana ja pysyvänä hoitajana.”

”Luonto ei enää pyöritä maapalloa. Me teemme sen. Se on meidän valintamme, mitä täällä tapahtuu. … Luonto on kuollut, kaikki on ihmisen rakentamaa. Runsaudensarven unelmaa toteuttaen suunnitellaan planeetta uudeksi Atlantikseksi ilman vaihtoehtoja tai rajoituksia. ”Olemme ylpeitä planeetastamme, jonka luomme antroposeenissa”.

Kertomus ekokatastrofista

”Tämä kertomus ei johda meitä kohti parempaa elämää, tietoa, elämänhallintaa vaan kohti rajoja, käännekohtia, romahdusta, väkivaltaa ja sotia. Teollisen elämäntavan romahtamisen mahdollisuuden tunnustamisesta ja kasvun rajojen hyväksymisestä tämä kertomus avaa tässä mahdollisuuden osallistuvampaan politiikkaan ja uuteen kasvun jälkeiseen kestävään yhteiskuntaan, jossa elämä perustuisi alempaan ja yksinkertaisempaan aineelliseen ja energialliseen perustaan, joka perustuisi nautinnollisempiin, merkityksellisempiin ja tasa-arvoisempiin yhteisöihin. On entistä enemmän keskityttävä paikallisuuteen, jossa yhteisöt elävät yhdessä, eikä vain globaaliin tasoon ainoana relevanttina poliittisena mahdollisuutena suunnitella demokraattisesti siirtymää.”

Kertomus kapitalismin jälkeisestä yhteisöllisyydestä

”1970-luvulla Immanuel Wallerstein kehitti maailmanjärjestelmän -käsitteen kiinnittääksemme huomiomme talouden globalisaation epäsymmetriaan ja epäreiluun työnjakoon. Lajien sijaan pääomasuhde nähdään muutosvoimana. Pääoman arvo on kasvanut noin 134-kertaiseksi vuodesta 1700, kun taas ihmisväestö on kasvanut noin 10-kertaiseksi. Tämän kertomuksen mukaan geologisen käänteen oleellisia kausaalivoimia ovat eriytymättömän väestön ja talouskasvun sijaan kapitalistisen ekspansion logiikkaan liittyvät tyhjentämisen ja kaupallistamisen prosessit sekä imperialistisen herruuden mekanismit. Kysymys on siis ”kapitaloseenistä”, joka alkoi 1500-luvulla eurooppalaisen kapitalistisen laajentumisen myötä, ja sen ylittämisestä.”

 

 

Kysymys olisi siis ensi sijassa joko luonnollisen lajikehityksen uudesta vaiheesta, tai ihmislajin itsemäärittelystä luonnosta riippumattomaksi, tai ekosfäärin rajojen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tai pääomasuhteen määrittämästä ihmisten keskinäisistä taloudellisista valtasuhteista.

Ensimmäisen narratiivin lähtökohtana on siis lajin luonnollinen, orgaaninen kehitys, toisen luontosuhteen mekaaninen kehitys, kolmannen ekosfäärin luontosidonnainen energeettinen kehitys ja neljännen lupaus luonnon rajoituksista riippumattomasta, lisääntyvästä kulutuksesta.

Kertomukset sisältävät kuitenkin hyvin erilaisen tulkinnan Luonnosta. Kun kertomus ihmislajista sitoutuu perinteelliseen Darwinin lajienkehitykseen, niin kertomus ekosfääristä lähtee energiavirtauksista, kaaosteoriasta, keikahduspisteistä ja entropiasta (hukkalämpö), jotka asettavat ehdot myös eliölajien kehitykselle.

Kun kertomus luonnonylittämisestä sitoo yhteen kielen, siis tieteen ja koneen kehityksen asettamalla luonnon sivuun, niin kertomus kapitalismin ylittämisestä asettaa tehtäväksi sitoa kieli ja Luonto yhteen luonnontekstuuriksi, jossa sisäisen luonnon ja ulkoisen luonnon välitys (commoning) tukevat kestävällä toinen toistaan. Aivo- ja maapellot viljellään (culture) transduktiivisesti, toisiaan kehittävällä tavalla. Nämä kaksi kertomusta on myös normatiivisia, ts. kieltä, siis teoriaa ei ole kehitetty vain sen pohjalta, miten asiat ovat vaan erityisesti siten, että saamme myös käsityksen myös siitä mitä olisi tehtävä ja mitä olisi syytä jättää tekemättä.

Ratkaisumalleja löytyy vähintäänkin neljä, yksi lähtee Kielestä, toinen Luonnosta, kolmas Entropiasta, neljäs vallanjaosta, Demokratiasta. Atte Korholan ”Tieteen ja teknologian liitto” ”ympäristökurimuksemme” syynä jättää kysymättä ja siten jää ilman vastausta: Kuka ja miten ihmeessä – nyt?

… jatkuu

Viitteet

(1) Korhola, A. 2022. Tämä ihmisen luonto. Kustannusosakeyhtiö Otava

(2) Bonneuil, C. 2015. THE GEOLOGICAL TURN Narratives of the Anthropocene

in Hamilton C, Gemenne F. & Bonneuil C., dir., The Anthropocene and the Global Environmental Crisis: Rethinking Modernity in a new Epoch, Londres, Routledge, 2015, 15-31. Olen jonkin verran muokannut Bonneuil’in esitystä sopivaksi tähän kehykseen.

Kirjallisuutta

Bryan, D., López, J.,Virtanen, A.  2023. Protocols for postcapitalist expression Agency, finance and sociality in the new economic space. Economic Space Agency. Autonomedia/Minor Compositions.

Hosseini, S. A. H., Gills, B. K. 2024. Capital Redefined A Commonist Value Theory for Liberating Life. Routledge.

Korhola, A. 2022. Tämä ihmisen luonto. Kustannusosakeyhtiö Otava

Kuusi, O., Rouhinen, S. & al.  2024 Uusi eloonjäämisoppi. INTO kustannus.

Patomäki, H. 2023. World Statehood: The Future of World Politics. Springer.

Stiegler, B. (Ed. with the internation collective) 2021. Bifurcate ‘there is no alternative’ (trans. Daniel Ross) Open humanities press.