Saatteeksi: Alla on HS:n mielipidetoimituksen jälleen kerran hyllyttämä mielipidekirjoitukseni.
Oikeus, demokratia ja ekologinen realismi
Jukka Korpela (HS Mielipide 11.7) ja Jukka Kekkonen (HS 17.07.2024) ovat asetelleet sanojaan oikeudesta ja demokratiasta menemättä kuitenkaan asian ytimeen: luontosuhteeseemme.
Jos oletamme, että oikeudenmukaisuus (justice) ei perustu johonkin ulkopuoliseen auktoriteettiin – Jumalaan tai luontoon – vaan oman järkemme kykyyn määritellä mitkä ovat ja eivät ole itse kunkin oikeuksia (rights), on meidän samalla määritettävä suhteemme noihin oletettuihin ulkopuolisiin tahoihin – Jumalaan ja luontoon.
Vaikka uskonnon vapaus ei vielä vapauta meitä uskonnosta, niin se kuitenkin ratkaisevasti rajoittaa vetoamista suoraan Jumalaan ihmisoikeuksien määrittelyssä. Vetoaminen luonnonoikeuksiin olettaa, että kykenemme luontoa ja historiaa tutkimalla määrittelemään, mitkä ovat aina ja kaikkialla voimassa olevat, ylihistorialliset ja siten ”luonnolliset” oikeudet.
Niinpä, vaikka suhteemme sisäiseen ja ulkoiseen luontoon on aina välttämättä henkilökohtainen, niin oikeudellisesti luontosuhteemme on yksityinen (privat). Periaatteessa meillä on oikeus käyttää, hyödyntää ja tuhota omistamme luonto, mutta vain ja vain siltä osin kuin se on omistuksessamme – lainassa oleva luonto on palauttava omistajilleen vähintäänkin alkuperäisessä tilassa.
Yksityisoikeudellinen luontosuhteemme rajaa henkilökohtaisen suhteemme luontoon sen reaalisen, siis tuotannollisen hyödyntämisen ulkopuolelle. Menetämme siis reaalisen, henkilökohtaisen tuntumamme luontoon, sen antimiin, niiden muokkaamiseen ja hyödyntämiseen. Ne eivät ole meidän vaan omistajan vastuulla.
Ekologinen realismi asettaa kuitenkin meille haasteeksi juuri tämän: meidän on itse kunkin rakennettava reaalinen ja henkilökohtainen suhde luontoon. Kuinka? Meidän on oltava mukana päättämässä mitä, miksi, missä, miten ja milloin tuotetaan ja kuinka mahdollinen ylijäämä hyödynnetään. Ekologinen realismi vaatii siis ekologista demokratiaa.
Kun nyt ulkoisen luonnon hyödyntäminen ei voi olla enää vain luontoa tuhoavaa vaan sen tulee olla sitä uusintavaa, reproduktiivista, se merkitsee oikeudellisesti, että luonto on meillä lainassa tulevilta sukupolvilta ja että meidän suhtauduttava siihen vastaavalla tavalla: meillä on oikeus käyttää ja hyödyntää uusintavasti mutta ei tuhota luontoa. Omistusoikeus tarkoittaa siis velvollisuutta ylläpitää ja uusintaa luontoa elämän perustaksi tuleville sukupolville.
Jotta tämä oikeus voisi toteutua, on meidän palautettava henkilökohtainen, reaalinen suhteemme luontoon omaan hallintaamme.
Matti Vesa Volanen
Emeritus koulutustutkija, PsT
Vantaa Pakkala
Viitteet
Korpela, J. 2024. Kaikki ajatukset ja arvot ovat oman aikansa tuotetta HS mielipide 11.07.2024
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010552393.html
Kekkonen, J. 2024. Oikeudelliset tulkinnat eivät ole mielipidekysymyksiä. HS mielipide 17.07.2024
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010566832.html