Saatteeksi: Eilen olin mukana Thomas Pikettyn kirjan Pääoma ja ideologia -kirjan julkaisutilaisuudessa Akateemisessa kirjakaupassa. Keskustelemassa olivat Tukholman yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti, joka on johtanut kirjan suomentanutta työryhmää, Uuden talousajattelun keskuksen UTAKin yhteiskuntatieteilijä Lauri Holappa sekä sosiologian apulaisprofessori Hanna Kuusela. Hyvä keskustelu. En tietenkään ole vielä lukenut tätä yli 900 sivuista opusta, vaikka olen jo aiemmin viitannut yhteen sen keskeiseen teemaan, kysymykseen vasemmiston ja oikeiston kannatuspohjan muutoksesta. (1)
Minua hämmästyttää kirjan ympärillä käyty ”kommunismi” keskustelu, jonka Björn Wahlroos avasi sättimällä professori Markus Jänttiä kommunistiksi (2, 4), ja jonka Jäntti heti miten kielsi: ”En ole koskaan ollut kommunisti – ja tiedän mitä Nalle oikeasti pelkää” (3)
Mitä Nalle Jäntin mukaan sitten pelkää? Näin Jäntti vastaa:
”Piketty osoittaa hyvin, miten monen länsimaisen miljonäärin vauraus on itse asiassa syntynyt jollain muulla kuin näiden itsensä hellimällä tarinalla kovasta työstä ja liikemiesvaistoista. … Ylivertaisen talousnerouden sijaan bisnesimperiumeja syntyykin paljon useammin suhteilla ja jo lapsuudesta kertyneiden hyväveliverkostojen avulla.
Wahlrooskin loi Jäntin mukaan omaisuutensa poliittisilla päätöksillä: ensin pääministeri Esko Aho (kesk) pelasti 1990-luvun pankkikriisissä hänen työnantajansa Yhdyspankin nololta nurinmenolta. … Wahlroosinkin toiminta pankkikriisin ja 1990-luvun laman syövereissä muistuttaa Venäjän oligarkkeja, jotka pelasivat härskisti ja käyttivät hyväkseen Neuvostoliiton hajoamisen synnyttämää kaaosta. Monet läntiset oligarkit kehittivät vain jälkeenpäin toiminnastaan paremman ja myyvemmän sankaritarinan, ja he ratsastavat sillä maineella edelleen. Tätä he eivät tietenkään halua nyt kuulla” (3)
Tarinahan jatkuu vuodesta 2008, jonka jälkeen keskuspankit avasivat sosialismin taivaan rahoittajille ja pankkiireille painamalla lähes loputtomasti rahoitusmarkkinoille rahaa, joka ei kuitenkaan siirtynyt reaalisiin investointeihin, vaikka niin uskottiin (5). Viimeinen käänne on nyt juuri menossa, kun julkisin varoin on ryhdytty vaatimaan reaali-investointeja sotatalouden pysyttämiseksi Eurooppaan.
”Lähteekö jengi veks?”
Käydyssä keskustelussa oli kuitenkin vihjeitä perustavanlaatuisemmastakin muutoksesta. Björn Wahlroosin arvion mukaan ”Suomen talous- ja yhteiskuntajärjestelmä romahtavat, ellei veropolitiikkaa muuteta omistamista ja investointeja suosivaan suuntaan” (2, 4):
”Sitä prosessia, joka johti nykytilanteeseen, ”kutsutaan globalisaatioksi. Euroopan sisällä sitä kutsutaan Euroopan integraatioksi. … Saan liikkua vapaasti. Kaiken lisäksi saan siirtää rahojani melko vapaasti. Tällaisessa maailmassa keskeisin taloudellinen kysymys, kun joku ääliö tuolta vasemmalta puolelta esittää veronkorotuksia, on kysyä, mitä sitten ne ihmiset tulevat tekemään … Suuri kysymys on, lähteekö jengi veks tästä järjestelmästä. Kyse ei ole vain siitä, että yritysten hallitusten jäsenet äänestävät jaloillaan. Paljon huolestuttavampi asia on, että pääomat ja sijoitukset ja kapitalistit äänestävät jaloillaan” (2, 4) (kurs mvv)
Lähteekö ”jengi”, ”yritysten hallitusten jäsenet”, ”kapitalistit” tästä järjestelmästä? Käykääpä katsomassa sivustoa Suomi2030.net, niin näette että jengiä – ”yrittäjiä, työläisiä, opiskelijoita” – on lähdössä veks tästä järjestelmästä. Mihin? Perisuomalaiseen impivaaraan! (6)
Omistuksen pyhyys?
Käydyssä keskustelussa kävi ilmi, että ajatus omistamisesta on saamassa uusia piirteitä tai ei oikeastaan uusia vaan hyvin perinteellisiä piirteitä: omistus on pyhä (< koskematon) asia.
Piketti korostaa kirjassaan omistuksen väliaikaisuutta: pääoman on kierrettävä. Piketti on siis ”demokraattinen sosialisti” (Jäntti). Pikettin mukaan ei siis ole tarve ylittää ihmisten välistä pääomavaltasuhdetta, joka ilmenee pääomina, vaan yrittää huolehtia siitä, että pääomat eivät kasaannu muutamille harvoille kuten on käynyt erityisesti 1980 -luvulta alkaen.
Pääomittaminen – tulevaisuuden rakentamisen rahoittaminen ja erityisesti näillä rahoituslupauksilla äkkirikastuminen – sinänsä ei ole Pikettille ongelma vaan pääomien epäoikeudenmukainen jakautuminen ihmisten kesken. Hänelle ympäristökysymykset ja kysymys taloudellisesta kasvusta eivät ole vielä asettuneet ekologisen realismin kysymyksinä.
Käsitteenä kommunismi viittaa ihmisten yhteiseen luontosuhteeseen (com+mu/mo+ism: yhteinen+vesi/ruoka+käytäntö/opetus), siis siihen miten ihmisten keskinäiset suhteet (social) rakentuvat meidän reaalisissa suhteissamme luontoon.
Olemme voineet päättää – monasti raivokkaasti taistellen ja sotia käyden – keskinäisistä valtasuhteistamme niin kauan kuin kuvittelimme, että luonto ei ole mikään este tai rajoite vaan luonnon meille lahjoittamat voimavarat – energia, raaka-aineet, ruoka, työvoima – ovat lähes ilmaiset ja rajattomat. Kuten tiedämme, näin ei ole.
Jos myönnämme tämän, kysymys pääoman kierrättämisestä kääntyy kysymykseksi luonnon – sisäisen ja ulkoisen – kierrosta, niiden uusintamisesta ja uusiutumisen ehdoista. Pääomittamiselle asettuu ehdoton raja: elämän kunnioitus. Luonto on meillä lainassa tulevilta sukupolvilta. Se on pyhä: luontoa ei saa tuhota (abusus). Luontoa on uusinnettava luonnon ehdoin (usufructuarity).
Siten hyvän elämän tulee olla tosi suhteessa luontoon, kaunis vuorovaikutuksessaan luonnon kanssa ja reilu ihmisten kesken. Hyvä elämä ei siis ole lähtökohta vaan tulema todesta, kauniista ja reilusta elämästä. Se on siis käytännöllistä humanismia. Oikeus hyvään elämään ei tule taivaasta eikä se ole luonnossa valmiina ja sieltä esiin kaivettavissa vaan siitä on yhdessä sovittava ja se on yhdessä toimeenpantava. Ekologinen realismi edellyttää ekologista demokratiaa.
Meidän niin monen kannattama kulttuuriliberalismin ja niin monen moittiman talousliberalismin ja sen nykyisen kehitysvaiheen keskuspankkivetoisen finanssikapitalismin reformoiminen kulttuuriliberalismin ohjelman läpiviemiseksi ekologisen realismin pohjalta ei merkitse uusklassisen taloustieteen muokkaamista sotataloudeksi, sodaksi luonnon kanssa – kuten monet ovat ehdottaneet – vaan, että sen perustana on sovinnonteko luonnon kanssa. Se vaatii uuden taloustieteellisen paradigman:
– ”joka tunnustaa fysiokraatit taloudellisen ajattelun todellisiksi alkuunpanijoiksi,
– joka tunnustaa energian ratkaisevan roolin tuotannossa,
– joka tunnustaa taloudenpidossaan ihmisen riippuvuuden luonnonympäristöstä ja talouden luontoon kohdistuvista vaikutuksista,
– joka omaksuu monimutkaisuuden ja evoluution tasapainon sijasta,
– joka näkee kapitalismin rahataloudellisena tuotantojärjestelmänä,
– joka tunnustaa kapitalismin valtion ja yksityisen symbioottisen luonteen, ja joka ei ylistä tai halveksi kumpaakaan komponenttia.” (7)
Kulttuuriliberalismin ja talousliberalismin yhteensovittaminen ekologisen realismin ehdoilla ei merkitse vain fossiilikapitalismin hallittua alasajoa, vaan myös ihmisen luontosuhteen yhteisöllisen (commonity) perusluonteen tunnustamista: Aivo- ja maapeltojen viljelemisen (culture) keskinäissuhteen on perustuttava elämän kunnioitukseen.
Tavallaan, olemme siis kaikki kommunisteja, halusimmepa sitä tai emme.
Viitteet
(2) Nurmi. L. 2024. ”Kun joku ääliö vasemmalta esittää veronkorotuksia” – Björn Wahlroos kertoo, mitä Suomessa ei tajuta IL 08.04.2024
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ad79a8c1-277b-4282-9e11-c349850ffaff
(3) Korhonen, P. 2024. Taloustieteilijä Markus Jäntti vastaa Björn Wahlroosin herjoihin: En ole koskaan ollut kommunisti – ja tiedän mitä Nalle oikeasti pelkää Demokraatti 09.04.2024.
(4) Nurmi, L. 2024 Wahlroos sohaisi arkaan paikkaan – Verokapinan riski on olemassa IL 08.04.2024
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/733620b3-5540-4f54-aa63-f8366c7fee43
(5) Varoufakis, Y. 2023. Technofeudalism. What killed Capitalism Random House. Kindle Edition.
(6) ks. https://suomi2030.net erityisesti taustamateriaalit. Palaan tähän teemaan myöhemmin.
(7) Keen, S. 2024. Rebuilding Economics from the Top Down
Budapest Centre for Long Term Sustainability.