Puheenjohtajamme Li Andersson on sekä KU:n että HS:n haastatteluissa haastanut vasemmistolaisia miehiä eturiviin haastamaan äijiä.
KU 16.10.2021: ”Kyllä me tarvitsisimme myös vasemmistolaisia ihmisiä, jotka sanovat julkisuudessa, että syön makkaraa, kuljen omalla autolla, mutta en silti vihaa maahanmuuttajia enkä ole sitä mieltä, että ympäristöä pitää tuhota. Sille viestille olisi kysyntää. … ”Siksi on mielestäni tärkeää, että molemmissa on mieshahmoja, jotka omalla esimerkillään, äänellään ja poliittisella toiminnallaan ilmoittavat, että perussuomalaiset eivät puhu minun puolestani duunariäijänä.”
HS 30.10. 2021: ”Toivoisin vasemmistoliittoon olisi sellaista miespuolista iskujoukkoa, joka haastaisi julkisuudessa perussuomalaisten rakentaman kuvan suomalaisesta miesduunarista. Perussuomalaisten rakentama hahmo ei välitä ympäristöstä, ei välitä muualta tulleista ihmisistä, ei välitä seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Minun kokemukseni mukaan suomalainen duunarimies ei oikeasti ole tällainen.” …. Anderssonin mukaan perussuomalaisia eivät voi haastaa vain muutama nainen: ”Se ei toimi. Kaipaan julkisuuteen miesduunareita äänekkäästi itse haastamaan perussuomalaisten rakentamaa ahdasmielistä kuvaa”.
Otanpa haasteen vastaan vanhana äijänä (äijä< vanha mies), eläkeläisenä.
Kyllä, syön makkaraa, kuljen omalla autolla, mutta en vihaa maahanmuuttajia, enkä halua, että ympäristöä tuhotaan. Tuliko minusta nyt sitten ämmä (< vanha nainen)?
Isä taivaan vai/ja Äiti maa
Kysymys ei ole vain äijistä ja ämmistä eikä nuoremmistakaan miehistä tai naisista yksilöinä, miehisinä naisina tai naisellisina miehinä, siis itse kunkin miesnaistasapainosta, androgyynisyydestä (aner mies ja gyne nainen) vaan myös, ja vieläpä ensisijaisesti, huomaamattamme sisäistämästämme kulttuurisesta rakenteesta, mies/naisvallasta, patri/matriarkaatista, Isä jumalasta, Äiti maasta.
Meidän vasemmistolaisten ei tule haastaa äijiä eikä ämmiä, siis ihmisryhmiä. Se on perussuomalaisten tapa tehdä politiikkaa. Me haastamme valtasuhteita. Emme haasta vain taloudellisia ja sosiaalisia vaan myös kulttuurisia valtasuhteita – siitäkin huolimatta, että olemme julistautuneet kulttuuriliberaaleiksi.
Kuten tiedämme kulttuuri (< cultura maanviljely) on parhaimmillaan maa- ja aivoviljelyn molemminpuolista kukoistusta (eudamonia); herätämme toimillamme luonnon, Äiti maan, henkiin kestävällä tavalla sisäisen ja ulkoisen luonnon keskinäisen vuorovaikutuksen myötä. Pahimmillaan se johtaa molemminpuoliseen tuhoon. Nyt olemme sillä tiellä: olemme sodassa, jota emme voi voittaa, parhaimman liittolaisemme ja tukijamme Äiti maan kanssa.
Kysymys on siis siitä, kuinka olemme historian saatossa perustelleet keskinäiset suhteemme ja suhteemme luontoon, muistaen, että ajallisesti mitattuna lähes koko ihmisen kulttuurievoluutio on tapahtunut mitä moninaisimmissa, pienissä metsästäjäkeräilijäyhteisöissä – maatalonpito, kaupunkilaisuus ja tekniikka ovat kaikki aivan äskettäisiä tulokkaita.
Siinä missä patriarkaatti, siis miesvaltaiset yhteisöt näkivät ulkoisen luonnon valloitettava kohteena, oman elämän ulkoisena ehtona, niin matriarkaatti, siis naisvaltaiset yhteisöt näkivät luonnon liittolaisena, oman elämänsä sisäisenä ehtona.
Siinä missä patriarkaatti näki sisäisen luonnon kurissa pidettävänä, niin matriarkaatti näki siinä lähtökohdan yhteisön rakentamiselle.
Siinä missä ulkoisen luonnon hallinta edellytti niin lajilähtöisten, endogeenisten (kädet, jalat, silmät, korvat …) kuin kulttuuristen, eksogeenisten (keihäs, aura, kirves, ase …) välineiden käytön oppimista ja kehittämistä, siinä sisäisen luonnon työstäminen edellytti vuorovaikutustaitojen hiomista (empaattisuus, huolenpito, kieli …).
Ja ongelma on tässä: olemme eristäneet ulkoisen luonnon hallinnan ja sisäisen luonnon työstämisen toisistaan, eri ihmisryhmille ja eri yhteiskunnallisiin tiloihin klassisen maailman tavoin: teoria/vapaa-aika, käytäntö/politiikka, talous/tuotanto, markkinat/vaihto (Theoria/Schole, Polis/Praxis, Oikos/Poiesis, Agora/Chrematia).
Emme voi siis – enää – ajatella, että Isä jumalan tai itsemme valtuuttamana (Theoria), kaupunkilaisina, keskenään politiikasta (Praxis) ja vaihdosta (Agora) sopien, raiskaisimme Äiti Maan (Oikos). Päinvastoin meidän on otettava suhteemme Äiti maahan (Oikos) – jonka osakas olemme – lähtökohdaksi sille miten rakennamme itsemme (Theoria) ja keskinäisuhteemme (Praxis) reilulla tavalla (Agora).
Isä taivaan ja Äiti maan tasapaino?
Äskettäin julkaistussa Bernard Lietanerin et al. kirjassa Kohti kestävää maailmaa, 3 pakollista ajatuskehyksen muutosta (Towards a Sustainable World: 3 Paradigm shifts to Achieve) kestävä kehitys määritetään patriarkaattisen tehokkuuden ja matriarkaattisen uusintamiskyvyn (resilienssi) välisenä suhteena: liika tehokkuuden korostaminen johtaa haurauteen ja tuhoon; liika keskittyminen uusintamiskykyisyyteen puolestaan taantumaan. Kysymys olisi siis tasapainosta niiden välillä. (ks. kuvat; Lietaner et. al., fig. 5, s. 18; fig, 16, s. 49; käännökset, sovittaen mvv)
Kysymyksessä ei siis olisi minun tai sinun miesnaistasapainon, äijä/ämmämäisyyden tasapainottaminen vaan piilossa olevien kulttuuristen rakenteiden purkaminen. Kun meillä nyt on edessä pakollinen sovinto Äiti maan kanssa, joudumme kysymään itse kunkin reaalisessa luontosuhteessa, työssä ja kulutuksessa, mitä ja miksi tuotamme ja kulutamme. Emme siis lue vain tuoteselosteista tuotteiden koostumusta vaan tarvitsemme myös hintaselosteen kaikille tuotteille, ts. näemme hankintojemme sosiaalisen ja ympäristöllisen jalanjäljen kaikilta osin.
Tämä on kuitenkin vain toinen puoli asiasta. Palkkatyöläisinä emme saa olla mukana päättämässä mitä ja miksi tuotetaan tai jätetään tuottamatta, ts. emme ole mukana reaalisen luontosuhteemme kautta kulttuurin ytimessä: herättämässä itseämme ja Äiti maata henkiin tavalla, joka olisi kestävällä pohjalla.
Mitä pitäisi siis haastaa äijien ja ämmien sijasta? Palkkatyösuhde. Olemme jo koti-, yhteisö- ja julkistaloudessa mukana yhteiskunnallisina tuottajina, ts. päättämässä mitä, miksi, missä, miten ja milloin tuotetaan. Nyt olisi aika laventaa tätä vastuunottoa kaikkialle ja kaikkeen tuotantoon.
Olenko siis äijä vai ämmä? – Win-Win, I think!
Käsiteselvennys (https://www.etymonline.com)
Patriarkaatti < patriarke, yksi Vanhan testamentin isistä, israelilaisten esivanhemmat; vanha ranskankiel. patriarcha; suoraan myöhäislatinan sanasta patriarcha, ja se kreikan sanasta patriarkhēs perheen päämies tai pää, sanasta patria perhe, klaani, pater isä + arkhein hallita.
matriarkaatti äiti tai nainen, joka johtaa perhettä tai heimoa, sanoista matri– ”äiti, nainen” + –arch, arkheinhallita.
Universaali julistus Äiti Maan oikeuksista, ks. esim:
https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/isa-taivaan-vai-aiti-maa-mutta-miksi-3-osa/
Viite
Lietaer, B., Preuss, H., Hudon, M., de Spiegeleer, K., Legat, D., Sherburne, C. 2019. Towards a sustainable world: 3 Paradigm shifts. Delta Institute – Dieter Legat E.U, Vienna/Wien, Austria. Kindle Edition.