Äskettäin julkaistussa Sustainability -tiedelehden artikkelissa yhdeksän nimekkään tutkijan ryhmä miettii kuinka päästä eroon valtavirtaisen talousopin myyteistä, jotta voisimme rakentaa uuden Hyvinvointitalouden (Overcoming the Myths of Mainstream Economics to Enable a New Wellbeing Economy; Coscieme, L. et al. elokuu 2019).
Kirjoittajat eivät paljonkaan arvosta valtavirtaisen talousteorian oppeja: ”Kun todellisen maailman tiedot ja ilmiöt ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä talousteoria odottaa, tukeudumme paradokseihin (para+doxa, vastoin+ajatus, mvv). Kun toivottavia tuloksia ei voida saavuttaa käyttämällä talousteoriaan perustuvaa politiikkaa, tukeudumme itsepetoksiin (delusions).” He osoittavat tämän läpikäymällä suuren joukon tutkimuksia (artikkelissa on 114 viitettä). Muutama esimerkki:
Paradokseja
(1) tehokkuuden lisääminen ei välttämättä johda resurssien käytön vähentymiseen (ns. Jevonsin paradoksi),
(2) tulojen ja varallisuuden lisääminen ei välttämättä johda korkeampaan hyvinvointitasoon tietyn kynnyksen ylittymisen jälkeen (ns. Easterlin paradoksi),
(3) jatkuva taloudellinen kasvu ei ole toivottavaa eikä kannattavaa (ts. Kasvun Rajat -paradoksi),
(4) globalisoituneessa taloudessa vauraus ei virtaa rikkaista köyhiin maihin (ns. Lucasin paradoksi)
Itsepetoksia
Itsepetos tuloksellisuudesta: Sodat, sairaudet ja luonnonkatastrofit lisäävät aseiden, vakuutusten ja rakennusmateriaalien kulutusta, mikä puolestaan kasvattaa maan bruttokansantuotetta (BKT), joka on edelleen kansantalouksien taloudellisen suorituskyvyn ensisijainen indikaattori.
Itsepetos siitä, että markkinoiden ”näkymätön käsi” jakaa resursseja yhteiskunnallisesti optimaalisella tavalla, kumoutuu mm. sillä,
1) että rikkaiden maiden lihavuus ja köyhien aliravitsemus ovat saman kolikon – köyhyyden – kaksi eri puolta.
2) että puolet maailman elintarvikkeista heitetään pois tai tuhlataan,
3) että sairaudet, joilla on tunnettu parannuskeino, ovat edelleen yleisiä tietyissä maailman osissa,
4) että puhtaan energian tekniikat ovat edelleen enimmäkseen rikkaiden ylellisyyttä.
Itsepetos epätasa-arvoisuuden taloudellisesta siunauksellisuudesta: Taloudellinen eriarvoisuus on tällä hetkellä äärimmäistä ja pahenee: 48% maailman vauraudesta keskittyy rikkaimmalle yhdelle prosentille maailman väestöstä, 87%:a rikkaimmalle kymmenelle prosentille ja vain yksi prosentti köyhimmille 50 prosentille. Varallisuuden lisääminen ei automaattisesti poista eriarvoisuusongelmia. Taloudellinen epätasa-arvo ei ole vain haitallista ihmisten hyvinvoinnille, se ole myöskään tehokasta edes perinteisestä taloudellisesta näkökulmasta.
Käytyään tutkimuksiin tukeutuen yksityiskotaisesti läpi kaikki mainitut paradoksit ja itsepetokset kirjoittajat tekevät ”vaatimattoman (modest) ehdotuksen taloustieteen logiikan uudistamiseksi”. Heidän ehdottamansa Hyvinvointitalous sitoutuu asettamaan hyvinvoinnin poliittisen päätöksenteon ytimeen. Hyvinvointitalouden toteuttamiseksi tarvitaan seuraavat muutokset:
(1) Meidän on elettävä planeettamme asettamissa rajoissa ja saavutettava ympäristöllinen kestävyys,
(2) Meidän tulee saavuttaa ja ylläpitää varallisuuden ja mahdollisuuksien tasapuolista jakautumista sekä sukupolvien sisällä että niiden välillä,
(3) Meidän on kohdennettava resursseja tehokkaasti ihmisten korkean hyvinvoinnin takaamiseksi.
Kirjoittajat vetävät yhteen: ”Historiallisesti, tehokas allokointi on pohjimmiltaan sitä, mitä yleinen taloustiede on yrittänyt tehdä, virheellisillä ja puutteellisilla käsityksillään (esim. jättämättä luonnonvarat arvottamatta ja luopumalla varallisuuden jakautumiseen liittyvistä huolenaiheista). … Aivan kuten ympäristötalous (environmental economics), joka kehittyi nykyisessä muodossaan 1960-luvulla markkinoiden epäonnistumisen tunnustamisesta, nyt on aika muuttaa talousoppi integroivammaksi ja moninaisemmaksi teoreettiseksi kokonaisuudeksi, joka ei keskity pelkästään voittojen maksimointiin ja rajakustannusten sekä tulojen tasaamiseen (nehän heijastavat vain markkinoitavia tuotteita).”
Lisäksi tekijät ehdottavat G7 -maihin liittyvien vakavien puutteiden takia uutta kumppanuutta hallitusten välille: nyt onkin muodostumassa Hallitusten välinen Hyvinvointitalouden kumppanuus (Wellbeing Economy Governments partnership, WEGo). Yhtymässä on tällä hetkellä virallisesti mukana Uusi-Seelanti, Skotlanti ja Islanti – kaikki naisten johtamia maita!
Minkälaista politiikkaa siis?
Uuden Seelannin (UuSe) hallitus on asettanut uutta hyvinvointitaloutta varten seuraavat tavoitteet:
– rakennamme tuottavan, kestävän ja osallistavan (inclusive) talouden:
– kasvatamme ja jaamme UuSe:n varallisuutta oikeudenmukaisemmin
– toteutamme vastuullista hallintoa laajemmilla menestyksen mittareilla
– tuemme alueellista kukoistusta ja kestävää kehitystä
– siirrymme puhtaaseen, vihreään ja hiilineutraaliin UuSe:iin
– UuSe:laisten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin parantaminen:
– varmistamme, että jokainen on ansaitsemassa, oppimassa, huolehtimassa (caring) tai tekemässä vapaaehtoistyötä
– tuemme terveellisempiä, turvallisempia ja tiiviimpiä yhteisöjä (more connected communities)
– varmistamme, että jokaisella on lämmin ja kuiva koti
– teemme UuSe:sta lapsille maailman parhaan paikan elää
– tarjoamme uutta hallituksen toteuttamaa johtamistapaa:
– toteutamme läpinäkyvää, muotoaan muuttavaa (transformative), myötätuntoista hallintoa
– rakennamme läheisemmän kumppanuuden Maorien kanssa
– arvostamme sitä, mitä olemme maana (country)
– luomme kansainvälisen maineen, josta voimme olla ylpeitä.
UuSe:ssa valtiovarainministeriö (!) on rakentanut elämän standardien määrittämiseksi viiden pääoman – luonto-, ihmis-, sosiaali-, finanssi- ja fyysinen pääoma – kokonaisuuden. Lisäksi määritetään ja mitataan raskaalla mittaristolla 12 hyvinvoinnin aluetta (kansalaisaktiivisuus ja hallinto, kulttuuri-identiteetti, ympäristö, terveys, asuminen, tulot ja kulutus, työt ja tulot (earnings), tiedot ja taidot, ajankäyttö, turvallisuus ja turva (security), sosiaaliset yhteydet, subjektiivinen hyvinvointi). Jäsennyksessä on käytetty hyväksi OECD:n Better life-mittaristoa (Suomen tulokset 2017: http://www.oecdbetterlifeindex.org/countries/finland/ – Suomen tilannetta voi myös verrata Uuden Seelannin kanssa).
UuSe:n BUDGET2019 on ensimmäinen hyvinvointitalousarvio. Analyysimalli (Living Standards Analysis Model, LSAM; King, 2018) on vielä monin osin kehitystyön alla. Suuri osa datasta exel -taulukoita myöten on julkisesti saatavissa ja arvioitavissa.
Wellbeing, hyvinvointi – paradoksi, itsepetos vai mahdollisuus?
Suomalaisten ylikulutuspäivä oli tänä vuonna perjantaina 5. huhtikuuta. Jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvitsisimme lähes neljä maapalloa (ks. tarkemmin wwh.fi). Millaista olisi se hyvinvointi, kun tulisimme toimeen koko vuoden noin neljännesvuoden kulutuksella? Meidän tulisi palata kulutuksessa tasolle, joka Suomessa vallitsi joskus 1960 -luvun puolivälin jälkeen? (BKT:n volyymi-indeksillä karkeasti arvioiden).
Koko maailman ylikulutuspäivä oli tänä vuonna jo 29. heinäkuuta. Tällä kulutustasolla tarvitsisimme 1,75 maapalloa, jotta koko maailman ihmisten yhteenlaskettu nykyinen kulutus voitaisiin kattaa. Ylikulutuksemme uhkaa muun muassa heikentää ekosysteemien kykyä tuottaa puhdasta vettä ja ruokaa (wwh.fi). Millaista olisi meidän hyvinvointi, joka olisi maapallon keskitasoa, siis nykyisen kulutuksemme puolittamisen tasolla, siis tasolla, joka oli Suomessa joskus 1980 -luvun alkuvuosina?
Asettaako siten tavoite Wellbeing, hyvä olo, hyvinvointi, lainkaan todellista haastetta vastattavaksi? Jääkö se helposti itsepetokseksi? (”Ihmisen hyvinvoinnin korkean tason edellyttäminen”, ks. yllä). Onko se samanlainen paradoksi kuin ”näkymätön käsi”: hyvää tahtova poliittinen puhe ”hyvästä elämästä” laittaa Wellbeing-käsitteen työhön ja julkisen koneiston pyörimään sen toteuttamiseksi asettamatta kysymystä todesta ja kauniista.
Siis mitä? Kysymys hyvästä on juuri kuten yllä: ”Meidän tulee saavuttaa ja ylläpitää varallisuuden ja mahdollisuuksien tasapuolista jakautumista sekä sukupolvien sisällä että niiden välillä”. Kysymys todesta on juuri ylläesitetty vaatimus: ”Meidän on elettävä planeettamme asettamissa rajoissa ja saavutettava ympäristöllinen kestävyys”.
Kysymystä kauniista ei ole kuitenkaan lainkaan asetettu. Esitetty asettamus ”Meidän on kohdennettava resursseja tehokkaasti ihmisten korkean hyvinvoinnin takaamiseksi” olettaa ”kohdennettavien resurssien” olemassaolon, eikä kysy eikä puutu niiden syntyprosessiin – siis työhön, ihmisen reaaliseen luontosuhteeseen, jossa meillä on nyt eksistentiaalinen ongelma: ”ainesten vaihto luonnon kanssa on rikkoutunut”: ”Kapitalistinen tuotanto kehittää … yhteiskunnallisen tuotantoprosessin tekniikkaa ja yhdistelmää vain siten, että se samalla vaurioittaa kaiken rikkauden alkulähteet: maan ja työläisen” (Marx, 470).
Kuten tiedämme luontokin tuottaa omalla teknologiallaan, luonnollakin on oma ”luonnollisen teknologian historia” ts. kasvien ja eläinten elimien muodostuminen kasvien ja eläinten elämän tuotantovälineiksi … ja luonto tuottaa kauniisti, luonnon kaunista meille, luonnon osana eläville! Ihmisen oma ”teknologia paljastaa ihmisen aktiivisen suhtautumisen luontoon, hänen elämänsä välittömän tuotantoprosessin, ja sen kautta myöskin hänen yhteiskunnallisten elinehtojensa ja niistä pulppuavien henkisten mielteiden synnyn” (Marx, 358).
Kysymys ei siis ole vain hyvästä ja todesta elämästä vaan myös kauniista elämästä ja elämän tuottamisesta toden, hyvän ja kauneuden ehdoilla reaalisessa luontosuhteessamme – siis työkennellen luonnon kanssa kauneuden lakien mukaan, ts. vaurioittamatta ainesten vaihtoa luonnon kanssa.
Siten koko kysymys ”resurssien tehokkaasta kohdentamisesta” (ks. yllä) siinä laajuudessa, jossa Hyvinvointitalous sen jäsentää on perin juurin yhteisöllinen ja kaikilta osin kaikkien yhteinen asia. Resurssien kohdentamisen nykyinen, jo pahasti jälkeenjäänyt juridinen muoto, omistusoikeus, voidaankin ylittää positiivisesti hallintaoikeudeksi, ts. kaikkien eri pääoma/resurssimuotojen vastuulliseksi ja kestäväksi ylläpidoksi ja kehittämiseksi toden, hyvän ja kauniin elämän ehtojen mukaisesti.
Viitteet
Coscieme, L., Sutton, P., Mortensen, L. F., Kubiszewski, I., Costanza, R., Trebeck, K., Pulselli, F. M., Giannetti, B. F., Fioramonti L. 2019. Overcoming the Myths of Mainstream Economics to Enable a New Wellbeing Economy. Sustainability11 (August), 4374; doi:10.3390/su11164374.
King, A. 2018. Living Standards Analysis Model: The First Prototype. New Zealand Treasury Working Paper 18/05.
Marx, K. 1957. Pääoma Kansantaloustieteen arvostelua I (toinen painos). Käännös O. V. Louhivuori. Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, Sortavala: Sortavalan kirjapaino.
Lisäksi wwh.fi sivut ylikulutuksesta. Luettu 04.09.2019. https://wwf.fi