Professori Heikki Patomäen haastattelu iI Manifesto lehdessä 23.4. ”La Finlandia nella Nato è un errore a un pericolo” (Suomen liittyminen Natoon on vaarallinen virhe) toim. Roberto Pietrobon (käännös englanninkielisestä alkuperäistekstistä mvv).
Professori Patomäki, heti kun Ukrainassa syttyi sota Venäjän päätettyä hyökätä maahan, kirjoititte konfliktin laajenemisen riskeistä. Mitkä ovat tämän sodan syyt ja seuraukset?
Sota on seurausta pitkästä prosessista, joka alkoi 1990-luvulla, kun Neuvostoliitto hajosi. Monet sotaan johtaneet tekijät ovat peräisin 1990-luvulta, esimerkiksi koskien Venäjän talouskehitystä ja Euroopan turvallisuusjärjestelyjä. Uusliberalistinen sokkiterapia 1990-luvun alussa oli vaikutukseltaan erityisen tuhoisaa ja se johti kaiken muun ohessa vaurauden keskittymiseen harvojen käsiin, sittemmin oligarkkeina tunnetuille henkilöille. Lisäksi Ukrainan ja Venäjän erottaminen ei sujunut erityisen hyvin. Siihen liittyi moninaisia kiistoja, vaikka vuoden 1994 Budapestin päätösmuistio pystyi ratkaisemaan osan asioista ainakin väliaikaisesti. Edelleen, Naton laajentuminen oli erittäin kiistanalainen kysymys jo Boris Jeltsinin aikana.
Kaoottinen 1990-luku tasoitti tietä länsimaisen uusliberalismin vastaliikkeelle. Useimmat 1990-luvun lopulla haastattelemani ja tuntemani venäläiset asiantuntijat, poliitikot ja ideologit halusivat vahvan ja tarvittaessa autoritaarisen johtajan, joka hallitsee jonkinlaista valtiokapitalistista järjestelmää. He saivat mitä halusivat. Putin pystyi vakauttamaan talouskehitystä myös tekemällä sopimuksen oligarkkien kanssa. Muita käännekohtia olivat niin sanotut värivallankumoukset – erityisesti Ukrainan oranssi vallankumous – ja USA:n ja brittien hyökkäys Irakiin vuonna 2003. Vuosina 2007–2008 Venäjä ja laajentuva Nato olivat jo jyrkässä keskinäisessä ristiriidassa. Myös EU osallistui tähän konfliktiin, joka muuttui väkivaltaiseksi Ukrainassa vuosina 2013–2014. Kuitenkin vielä vuonna 2021 iso sota olisi voitu välttää panemalla täytäntöön Minsk II -sopimus ja sitoutumalla Ukrainan liittoutumattomuuteen.
Sodan seuraukset ovat kauaskantoisia riippumatta siitä, mikä skenaario toteutuu. Venäjälle sodan seuraukset ovat monin tavoin kielteiset ja voi jopa aiheuttaa levottomuuksia, kiistoja ja jopa sisällissodan maan sisällä, samalla kun se saa Venäjän kääntymään yhä enemmän Aasiaa kohti. Länsi, laajasti ymmärrettynä, on ottanut erittäin vahvan kannan ja asettanut itsensä täysin vastakkaiseen suhteeseen Venäjän kanssa. Venäjän vastaiset pakotteet ovat mittakaavaltaan ennennäkemättömiä. Sotilaallisella tuella Ukrainalle ja taloudellisen keskinäisriippuvuuden käyttämisestä aseena voi olla erittäin merkittäviä tahattomia seurauksia, mukaan lukien konfliktin eskaloituminen entisestään. Kaiken päässä on täysi ydinsodan mahdollisuus.
Vaikka näin ei tapahtuisi nyt tai parin seuraavan vuoden aikana, kaikki tämä on osa prosessia, jossa maailma jakautuu yhä enemmän kahteen suureen leiriin. Vaikka Kiinan, Intian ja monien globaalin etelän maiden näkökulmasta Venäjän hyökkäys Ukrainaan rikkoo kansainvälistä oikeutta, lännen historiallinen ylimielisyys ja Naton laajentuminen ovat osa tätä ongelmaa. Vähintään puolta ihmiskunnasta edustavat hallitukset ovat myös sitä mieltä, että Venäjän oikeutettuja turvallisuusetuja ei ole otettu huomioon. Monet muistavat lännen yksipuoliset sodat esimerkiksi Lähi-idässä. Monet osat maailmaa eivät pelkää Venäjää, vaan näkevät, että on heidän etujensa mukaista tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa.
Olette yksi kriittisimpiä ääniä Suomen mahdollisesta liittymisestä Atlantin liittoon. Voitko selittää tämän vastustuksen syitä?
Jos on niin, että Ukrainan liittoutumattomuus ja Minskin sopimuksen toimeenpano olisivat riittäneet estämään nykyisen laajamittaisen sodan, Suomen Nato-jäsenyys on virhe. Suomi tuskin on enemmän turvassa maailmassa, jossa suuri konflikti kärjistyy edelleen, jopa kohti ydinsotaa. Ongelmana ei ole vain se, että Suomen Nato-jäsenyys uhkaa entisestään laajentaa Nato/Venäjä-konfliktia, millä voi tietysti olla suoria seurauksia Suomelle itselleen. Ongelmana on myös se, että Suomen Nato-jäsenyys on osa prosessia, jossa maailma jakautuu yhä enemmän kahteen leiriin.
Nykyiset prosessit muistuttavat niitä, jotka johtivat ensimmäiseen maailmansotaan. Olemme vuosikymmenten ajan nähneet taantuvaa kehitystä, joka on itse asiassa vienyt meidät kohti jotakin, jota voitaisiin luonnehtia 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun mukaiseksi dynamiikaksi, toisinaan myös 1930-luvun dynamiikaksi. Ongelmana on, kuinka palata tulevaisuuteen ja ratkaista 2000-luvun globaaleja ongelmia ilmastonmuutoksesta maailmantalouden hallintaan luomalla nykyistä tehokkaampia ja demokraattisempia instituutioita. Sotilaallisesti liittoutumaton EU-Suomi voisi olla näissä asioissa aktiivinen. Itse asiassa maailma tarvitsisi uuden sitoutumattomien maiden liikkeen tai jotain vastaavaa vastustaakseen niitä tendenssejä, jotka nyt polarisoivat maailmaa.
Luopuminen historiallisesta puolueettomuudesta Nato-jäsenyyden hyväksi on luonut Suomessa myös voimakkaita vastakkainasetteluita. Mitä mieltä olette maassanne käytävästä keskustelusta, jota jotkut poliitikot ovat kutsuneet ”myrkylliseksi”?
Se on todellakin myrkyllistä. Suomi on esimerkki maailmanlaajuisesta taantuvasta kehityksestä. Kun ihmiset seuraavat herpaamatta tiedotusvälineiden kautta sodan tapahtumia länsimaisesta, ukrainalaisesta ja inhmillisestä näkökulmasta (kun sen sijaan esimerkiksi Irakin sodassa media esitti tapahtumat lähinnä hyökkääjien näkökulmasta), niin he kokevat sodan voimakkaasti. Suurin osa suomalaisista näyttää näkevän Ukrainan sodan suorana uhkana: ”Tämä on uusintaversio vuosien 1939-40 talvisodasta ja sama voi tapahtua täällä”. Suomen suojelemiseen tarvitaan isompia pyssyjä, ja siksi Suomen on liityttävä Natoon. Pelko on vahva motivaatio ja ajatus on tavallaan ymmärrettävä, mutta pelon tai vihan perusteella on vaikea ajatella rationaalisesti. Lisäksi näemme sellaisia ryssäpelon ja -vihan muotoja, joita emme ole nähneet 1930-luvun jälkeen. Vallitseva mielipideilmapiiri on edennyt niin pitkälle, että kaikenlaista kritiikkiä tai analyysiä historiallisen syy-yhteyden näkökulmasta pidetään ”putinismina” tai ”venäläisten agenttien” toimina. Tällainen ilmapiiri edistää myös sensuuria ja väkivaltaa.
Suomen äärioikeisto turvautui 1930-luvun vaihteessa käytäntöön nimeltä ”muilutus”, joka on sieppauksen ja pahoinpitelyn yhdistelmä, viitaten henkilöiden pakkokuljetukseen kansallisen rajan taakse Neuvostoliittoon. Vaikka tyypillisesti kohteena oli vasemmisto, vuonna 1930 äärioikeisto sieppasi myös liberaalin poliitikon, Suomen ensimmäisen presidentin, K.J. Ståhlbergin, joka vastusti oikeistolaista poliittista väkivaltaa. Ajatus ”muilutuksesta” näyttää nousevan uudelleen esiin vuonna 2022. Olen viime viikkoina saanut sosiaalisessa mediassa viestejä ja nähnyt paljon kommentteja, joissa sanotaan, että minun pitäisi poistua Suomesta ja mennä Venäjälle. Mikä voisi olla parempi esimerkki nykyisestä mielipideilmapiiristä ja sen myrkyllisyydestä?
Marinin hallitus esitti viime viikolla selonteon, jossa se pyysi eduskunnalta nopeaa keskustelua Natoon liittymishakemukseen johtamisesta. Mitä mieltä olet raportista ja hallituksen määrittelemästä etenemissuunnitelmasta?
Huhtikuun 13. päivänä julkaistu ”Hallituksen raportti turvallisuusympäristön muutoksista” on syvästi ongelmallinen syistä, jotka olen hahmotellut aikaisemmissa vastauksissani. Raportti on yksipuolinen ja lyhytnäköinen. Se ei tarkastele historiallisia prosesseja – puhumattakaan että mukana olisi myös poliittisen talouden prosesseja – vaan vain yhden erillisen tapahtuman, Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Lisäksi raportissa tarkastellaan tätä tapahtumaa vain Suomen kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvan välittömän sotilaallisen uhan näkökulmasta sekä ”muuttuneen turvallisuustilanteen” mahdollisia vaikutuksia kansantalouteen, kestävyyteen, huoltovarmuuteen, sisäiseen turvallisuuteen, kyberturvallisuuteen, hybridivaikutustoimintoihin ja kriittiseen infrastruktuuriin. Luottamus Venäjään on romahtanut jokseenkin kokonaan ja siten pelote ja tekniset vastatoimet nähdään ainoana vaihtoehtona tilanteen ratkaisemiseksi. Vastaus on militarisoida Suomi ja sovittaa yhteen Suomen sotilaallinen toimina muiden maiden kanssa. Lopputulos on, että ”NATO on ainoa yhteinen puolustusjärjestö nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.” Kaiken kaikkiaan tämä on reaktionaarinen raportti – se on sekä yksipuolinen reaktio yhteen tapahtumaan että aatemaailmaltaan taantumuksellinen.
Suomen eduskunta näyttää seuraavan pääministeri Marinia ylivoimaisella enemmistöllä. Jopa useiden vasemmistoliiton kansanedustajien keskuudessa Nato-jäsenyys näyttää saavan kannatusta. Luuletko, että tämä on nyt edessä oleva tulevaisuus?
Olipa järkevää tai ei, Suomi lähettäneen jäsenhakemuksen lähiviikkoina. Perinteisesti vasemmistoliitto on vastustanut voimakkaasti Nato-jäsenyyttä, mutta on nyt jakautunut. Vain harvat vasemmistoliiton kansanedustajat todennäköisesti äänestävät Marinin hallituksen ehdotusta vastaan (vasemmistoliitto on siis osa Marinin hallituksen koalitiota). Tähän on heti vielä lisättävä, että hallitus päätti jo joulukuussa 2021 ostaa Yhdysvalloista 64 F-35-taistelukonetta vähintään 10 miljardilla eurolla, kun taas hallituksessa vasemmistoliitto kamppailee muutaman kymmenen ylimääräisen miljoonia euroja tiettyyn sosiaaliseen tarkoitukseen (10 miljoonaa on 1/1000 10 miljardista). Sotilasmenojen osuus bruttokansantuotteesta oli 1990-luvulla välillä niinkin alhainen kuin 1,1 %, mutta nyt se on lähellä 2 % (Naton normi). Ulkopoliittisen instituutin johtaja ehdottaa, että BKT-osuuden tulisi olla 3-4 %.
Vasemmistoliitto on maltillinen sosiaalidemokraattinen puolue, joka on kulttuurisesti erittäin vapaamielinen ja moniarvoinen. Puolue on pääosin keskittynyt oman maan asioihin, erityisesti sosiaaliturvaan, terveyteen, koulutukseen ja identiteettipolitiikkaan (kuten sukupuoli-identiteettikysymykset) sekä jossain määrin myös kansalliseen talouspolitiikkaan. Puolue kannattaa vahvasti aktiivista ilmastopolitiikkaa, mutta mahdolliset toimenpiteet ja poliittiset erot tässä suhteessa nähdään ensisijaisesti kansallisessa kehyksessä. Puolueen suuntautuneisuudessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta visio on varsin rajallinen. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on suurelta osin jätetty muille puolueille. EU on jäänyt taustalle, eikä unionin tulevaisuudesta oikeastaan keskustella. Käytännössä Vasemmistoliitto on hiljaisesti hyväksynyt esimerkiksi ajatuksen, että Suomi kuuluu EU:n ”nuukaan nelikkoon”. Eurooppalaisen ja globaalin vision puute selittää, miksi puolue näyttää nyt niin heikolta Nato-jäsenyyskysymyksessä.
Viite
Pietrobon, R. 2022. ”La Finlandia nella Nato è un errore a un pericolo” iI Manifesto 23.4 https://ilmanifesto.it/la-finlandia-nella-nato-e-un-errore-e-un-pericolo.