Eduskunnalle on virkamiestyönä laadittu selonteko Suomen koulutuspolitiikasta aina vuoteen 2040 saakka. Valitettavasti se pääosin referoi – ja niitäkin vielä onnettomasti – niitä ajatuksia, jotka olivat esillä edellisellä reformikierroksilla 1990- ja 2000- luvuilla.
Selonteko olettaa, että tarvitsisimme vuoteen 2040 mennessä vain pieniä logistisia parannuksia koulutusjärjestelmäämme ilman sen suurempia rakenteellisia muutoksia sen sisäisissä tai ulkoisissa suhteissa.
Juuri tehty pääosin sosiaalipoliittinen koulutusreformi riittäisi siten pitkäksi aikaan tulevaisuuteen. Opiskelijoiden on vain opittava itse rakentamaan oma koulutuspolkunsa ja sovittamaan siten yhteen koulutusjärjestelmän ilmeiset vastakohtaisuudet ja rakenteelliset tyhjyydet.
Tämä on onneton johtopäätös.
Tiedon taitoa, metodia ja taidon tietoa, tekniikkaa pidetään tässä ajatusmallissa väkisin erillään toisistaan ja vielä siten, että niistä molemmista irrotetaan kysymys oikeasta ja väärästä, kysymys etiikasta, käytännöstä. Kuvitellaan siis, että meillä on erillinen toimipiiri, etiikka, harkinta, siis politiikka, jossa päätetään oikeasta ja väärästä, ja joka on sekä metodin että tekniikan ulkopuolinen asia. Ja kääntäen: tiedollista ja tuotannollista suhdettamme luontoon eivät rajoita kysymykset oikeasta ja väärästä.
Vuosisatojen ajan tämä piiri asetettiin viime kädessä joko taivaisiin ja upotettiin luontoon, josta ihmisen tuli etsiä ja löytää tienviittansa minne mennä. Tämä oman vastuun väistö päättyi viimeistään Valistuksen myötä kun ihminen irrotti itsensä luonnosta ja teki itse itsestään Jumalan hallinnoimaan ja ryöstämään luontoa. Uskonnon vapaus ei vapauttanut ihmistä uskonnosta vaan synnytti uskon ihmisen, tai tarkemmin sanoen valkoisen miehen oikeuteen ja velvollisuuteen valloittaa ja hallita maailmaa ja luontoa. Niin myös kävi.
Näin ei enää voi olla. Jokaisen tiedon murusen hankinnan metodi, ja jokaisen välineen rakentamisen tekniikka on nyt sidottava tavoitteeseen, logokseen, metodologiaksi ja teknologiaksi edistämään sovintoa luonnon kanssa siten kun sen ihmiskuntana tällä hetkellä olemme määritelleet YK:n 2030Agendana ja 17 kehitystavoitteena. Siinä on niiden etiikka ja moraali.
Emme voi siis kasvaa ihmisiksi pitäen metodia ja tekniikkaa vain välineenä tietoon ja taitoon sisäisen ja ulkoisen luonnon hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi vaan niiden on aina edistettävä sovintoa luonnon kanssa.
Luonto ei tottele ihmistä eikä demokratiaa, vaan luonnonlakeja. Ihminen kuitenkin tuntee osan noista laeista, niiden syistä ja seurauksista ja niiden ihmiselle asettamista ehdoista ja rajoista. Ihminen pystyy siten käyttämään niitä rajallisesti omaksi edukseen. Tämä ”luonnon henkiin herättäminen” on mahdollista vain luonnon ehdoilla. Siten käytäntö, hyvä elämä, on tosi suhteessa luontoon, kaunis vuorovaikutuksessaan luonnon kanssa ja reilu ihmisten kesken.
Hyvä elämä ei siis ole lähtökohta vaan tulema todesta, kauniista ja reilusta elämästä. Se on siis käytännöllistä humanismia. Oikeus siihen ei tule taivaasta eikä se ole luonnossa valmiina ja sieltä esiin kaivettavissa vaan siitä on yhdessä sovittava ja se on yhdessä toimeenpantava. Ihmiskunta on kirjannut nämä oikeudet YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitteeseen. Elämämme on hyvä jos edistämme näitä kaikkien oikeuksia.
Teknologiaan ja metodologiaan upotettava logos aikakauden keskeisistä haasteista jäsentämään talouden pitoa, oppivaa taloutta (learning economy).
Siten työpaikka on nyt opinpaikka. Työ on opiskelevaa työskentelyä ja oppiminen työskentelevää opiskelua. Tiedon tuottamisen taito ja taidon käyttämisen tuottama tieto ovat metodisia sisaruksia eivätkä sisarpuolia keskenään. Teknologia ja metodologia rakentuvat yhteen.
Talon pidon, siis tämän ainokaisen maapallomme taloudenpidon oppiminen edellyttää katkeamatonta opinpolkua läpi koko elämän. Tämä taloudenpidon idea on nyt kirjattu YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitteeseen. Se on myös kanssalaisuuden ja yleissivistyksen lähtökohta.
Sitoutuminen sivistyksen kutsuun (Beruf der Bildung, vocation of education) edellyttää siihen liittyvien hyveiden upottamista kaikkeen työskentelevään opiskeluun ja opiskelevaan työskentelyyn:
Euboulia • Avoin harkitsevaisuus
Euphoria • Innostuva todellisuustajuisuus
Hyponomé • Rohkea kärsivällisyys
Prolépsis • Kyky ennakoivaan visualisointiin
Epibolé • Käytännöllinen intuitio
Maieutike téchne • Hyvän, oikean ja kauniin synnyttämisen taito
Koulutusjärjestelmämme on siis käännettävä opintojärjestelmäksi.
Se edellyttää ensivaiheessa sitä, että on jatkettava nykyisen koulutusjärjestelmän horisontaalista vertikaalista integraatiota. Horisontaalisen integraation tulee kattaa nyt myös toisen asteen ja korkea-asteen opinnot metodologisesti ja teknologisesti jäsentyvien sisältökokonaisuuksien pohjalta. Peruskoulun jälkeen on siis kolmivuotinen perusopisto ja nelivuotinen yliopisto, jossa on perus- ja perustavan tutkimuksen opinto-ohjelmia.
Aikuisen opinpaikan, siis työpaikan, vaihtoehtona ei voi koskaan olla työttömyys vaan opiskelu. Tämä vaatii sosiaaliturvan jäsentämistä jatkuvan opinpolun mahdollistajana, ei sen katkaisijana.
Katso laajemmin