Saatteeksi
Vasemmistoliiton poliittinen tavoiteohjelma tuleville vuosille on nyt järjestökäsittelyssä. Kävin läpi sen koulutus- ja tiedepoliittista osuutta ja vertailin sitä voimassa olevaan Vasemmistoliiton koulutuspoliittiseen ohjelmaan, nykyiseen poliittisen tavoiteohjemaan, eduskuntavaaliohjelmaan, puvi -asiakirjaan.
Nyt tehty pohjaehdotus on sekava, hieman muokattu eduskuntavaaliohjelmasta eikä ole luonteeltaan yleisempi poliittinen tavoiteohjelma kuten vuosille 2010-2015. Siinä jopa keskeinen tasa-arvo tavoite jää sivuun kasvatukselliseksi tavoitteeksi, ei yhteiskunnalliseksi ja rakenteelliseksi tavoitteesi.
Pohjaehdotus poikkeaa olennaisesti voimassa olevasta VASin koulutuspoliittisessa ohjelmassa valitusta linjasta ja heikentää monin osin edellisen poliittisen tavoiteohjelman koulutuspoliittisia tavoitteita ja jättää huomiotta keskeisiä koulutuksen osia kuten ammatillinen koulutus, aikuiskoulutus, työelämäkoulutus.
Pohjaehdotus katselee koulutusta ahtaasti akateemisesta näkökulmasta ja on nykyiseen tilanteeseen nähden pikemminkin konservatiivinen kuin edistyksellinen.
Alla oleva kirjoitus pyrkii avaamaan nyt tarvittavaa koulutuspoliittisen lähestymistavan välttämätöntä muutosta. Siinä ei kuitenkaan ole mukana yksityiskohtaisia ehdotuksia. Palaan niihin tarvittaessa eri yhteydessä.
Sivistyksen uusi perusta: tiedon ja taidon liitto
Koulutuspolitiikkaan on rakennettava uusi perusnäkemys. Sen tulee määrittää uudelleen tiedon, taidon ja tahdon oppimisen aika, paikka, tapa ja sisältö niin koulutuksessa kuin työssäkin: talouden globalisoitumisen myötä olemme kaikissa toimissamme sidoksissa koko ihmiskuntaan ja luontoon. Sivistys onkin tietoa, taitoa ja tahtoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakautemme keskeiset ongelmat.
Sivistys ei voi enää olla vain ahtaan kansallisen tradition omaksumista ja välittämistä uusille sukupolville. Kansallinen perinne on väylä ja tapa omaksua kansainvälinen yhteisöllisyys ja vastuu luonnosta.
Yleis- ja ammattisivistys ovat sisaria eivätkä sisarpuolia keskenään. Tiedon tuottamisen taito ja taidon käyttämisen kautta muotoutuva tieto eivät asetu vastakkain vaan toisiaan tukemaan. Meidän tulisikin korostaa metodista sivistystä yksittäisen tiedon- tai taidonalan sijasta. Tiedon tuottamisen taidoilla kuin taidon kehittämisen myötä syntyvällä tiedolla on yhteinen pedagoginen perusta.
Mennyt maailma kouluissamme ja työssämme
Kansallisen koulutuspolitiikkamme päätavoitteena on pitkään ollut pidentää koulutusta ja saada se kattamaan mahdollisimman suuri osa ikäluokasta.
Koulutusjärjestelmän rakenteellinen integraatio on edennyt kattamaan yhä useampia ikäluokkia: 1970-luvulla kansakoulu ja oppikoulu yhdentyivät peruskouluksi. Nyt käydään keskustelua lukion ja ammatillisen koulutuksen suhteesta, korkea-asteella on edessä sama keskustelu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä. Oppiminen on myös keskeinen osa kaikkien työtä: työtä ja oppimista ei voida enää eristää toisistaan. Työttömyys on teollisen yhteiskunnan jäänne, jolla ei ole mitään sijaa tietoon tukeutuvassa taloudessa.
Koulutuksen pituuden jatkaminen koulutusinstituutioissa ei ole enää perusteltua – nykyään normipituus on 1+9+3(+5) =13/18 vuotta, käytännössä vuosia pitempi.
Koulun sisäiset toimintamallit aikatauluineen, luokkahuoneineen, ikäluokka-, työ-, oppiaine- ja aineopettajajakoineen edustavat tehdastoimintamallia. Siitä on nyttemmin kehittynyt prosessiteknologia, joka pohjautuu prosessiteollisuuden virtausmalleihin. Niillä ohjaillaan oppilas-, opettaja-, tieto-, kustannus- ja päätösvirtoja. Tämä ajattelutapa on tunkeutunut myös korkea-asteen koulutukseen.
Suomalainen opetussuunnitelma-ajattelu juontuu pääosin saksalaisesta perinteestä, jossa valtion rooli korostuu: tutkinnot ja tutkintojen sisällöt ovat kansallisia ja kansallisesti päätettäviä kysymyksiä.
Erityisesti korkea-asteen koulutuksen sisällöt eivät ole enää kansallisesti hallittavissa. Oppimisteknologian globaali käyttö avaa kansallisen koulutuksen kansainvälisille yliopistoille ja teknologiayrityksille, jotka voivat tarjota koulutusta suoraan opiskelijoille ja oppilaitoksille ohi kansallisen päätöksenteon.
Kansallinen sivistysajatus onkin uudelleen määritettävä maapallon mittaiseksi vastaukseksi aikakautemme keskeisiin haasteisiin.
Koulutusteollisuuden tilalle:
yhteisöllisen yksilökehityksen kunnioituksen periaate
Koulutuksellinen tasa-arvo ei voi rajautua yksilökohtaiseksi mahdollisuudeksi, mahdollisuuksien tasa-arvoksi, vaan yhteisöllisen yksilökehityksen toteumaksi: ”Jokaisen vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen ehto”.
Yhteisöllisen yksilökehityksen opinahjot
1. Peruskoulun aine- ja luokanopettaja korosteiset pedagogiikat on koostettava yhteen siten, että perinteen siirtämistä korostava ja käytännöllispraktista työtä korostava juonne rakentuvat yhteen toinen toisiaan tukien ja rikastaen.
2. Toisen asteen koulutus koostetaan kaikille yhteiseksi kolmivuotiseksi perusopistoksi. Se on perusopetusta kaikille, mutta ei enää peruskoulu eikä vielä yliopisto. Perusopistossa tiedon tuottamisen taito ja taidon käytön tuottama tieto rakentuvat yhdeksi pedagogiseksi periaatteeksi, jossa tuottamalla oppimisella (learning by making) keskeinen asema.
Toisen asteen koulutus koostetaan alueellisesti hajautetuksi ja toiminnallisesti integroiduksi oppilaitosverkoksi, mahdollisuuksien mukaan uusien itsehallintoalueiden pohjalta.
Muodostetaan nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen, lukioiden ja aikuislukioiden sekä oppisopimuskoulutuksen opetussuunnitelmallinen ja toiminnallinen kokonaisuus.
Jokaiselle peruskoulusta valmistuneelle taataan koulutuspaikka toisen asteen koulutuksessa. Yhteistyössä korkea-asteen oppilaitosten ja työelämän edustajien kanssa vahvistetaan siirtymistä toiselta asteelta eteenpäin.
3. Yliopiston tulee olla sosiaaliekologinen yliopisto. Yliopistojen tavoite on tiedon ja tiedon muodostukseen ja tuottamiseen liittyvien taitojen avoin, yhteisöllinen ja julkinen kehittäminen ja levittäminen globaalin kansalaisyhteiskunnan muodostamassa sosiaaliekologisessa toimintatilassa. Sivistyksellinen tieto, taito ja tahto olennoituvat maailmaa rakennettaessa, eivät vielä sitä kuvatessa.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä ja työnjakoa on kehitettävä. Korkeakouluverkkoa ei tule karsia eikä korkeakouluja yhdistellä tai lakkauttaa itsetarkoituksellisen erikoistumisen tai säästämisen vuoksi.
4. Kansalaistakuu kaikille. Työttömyysvakuutuksesta on kehitettävä koulutusvakuutus. Kansalaistakuu muodostaa kokonaisuuden, joka rakennetaan perus-, opinto- ja työtulon yhteensovittamiseksi itse kunkin elämäntilanteeseen sopivalla tavalla.
Perustulo on toteuttava ottaen huomioon opinto- ja palkkatulo siten, että niiden muodostama kokonaisuus voidaan sovittaa yhteen itse kunkin elämänvaiheen vaatimalla tavalla. Työsopimuksiin liitetään aina työssä kouluttautumista koskeva kohta, jossa määritetään kouluttautumisen muodot, aikaresurssi ja vastuutaho.
Sivistys ja edistys
Pelkkä sivistykseen vetoaminen ei pelasta ketään eikä mitään. Sivistyksen nimissä on läpi historian tehty kansanmurhia ja alistettu barbaareiksi tai sivistymättömiksi luokiteltuja kansoja ja kansankerroksia.
Sivistys on liitettävä edistykseen.
Suomen kielessä sivistyksellä ja työllä on yhteinen juuri, joka liittyy luonnon – pellavan – muokkaamiseen. Tämä sivistyksen, luonnon ja työn kolminaisuus avaa mahdollisuuden radikaaliin, jopa vallankumoukselliseen, humanistiseen sivistyskäsitykseen, jonka ytimessä on vapaa, sivistävä työ.