Sivistys ja demokratia

Sattuipa somasti.

Eilen 26.11.2024 oli yhtä aikaan Yliopistokäänne -ryhmän ja Uuden Talousajattelun Keskuksen UTAK:n tilaisuus samasta aiheesta: kriittisen keskustelun jähmettymisestä ja kuihtumisesta Suomessa ja maailmalla yleensäkin. Kaksi sukupolvea, yhteinen huoli.

Oma kokemukseni on jo pitkään ollut, että sivistyksen ja demokratian haasteisiin liittyvä akateeminen keskustelu liikkuu teoria/käytäntö (schole/polis) kentällä sulkien ulkopuolelleen talouden ja vaihdon (oikos/agora) tai että näitä viimeksi mainittuja tarkastellaan vain tiedon tuottamisen ja vaihtamisen kannalta. Siten kysymys suhteestamme luontoon jää varjoon: kaiken tiedon tuottamisen ja -vaihdon perustana on reaalinen suhteemme luontoon, sekä sisäiseen että ulkoiseen, jotka molemmat ovat nyt kriisiytyneet. Tai tarkemmin sanoen: aivo- ja maapeltojemme viljelyn (culture) välityksillä – kieli/yhteisö/tekniikka/raha – ei ole yhteistä logosta, jäsentävää ajatusta. Nyt meitä pakottaa sen etsimiseen akuutti ekologinen kriisi.

Tämä ekologisen realismin asettama haaste on erinomaisen kova sekä demokratialle että sivistykselle. Kysymys ei enää ole liberaalidemokratiasta, äänestämisestä ja parlamentista, vaan ekologisesta demokratiasta, jolloin olemme mukana reaalisessa luontosuhteessamme päättämässä niin kansalaisena, työntekijänä kuin kuluttajanakin siitä mitä, miksi, missä, miten ja milloin tuotetaan niissä rajoissa mitkä planeettamme meille asettaa. Työn, kaiken työn eikä vain sivistystyön, on oltava sivistävää. Työpaikka on nyt opinpaikka – kaikille. (1)

Haasteesta tekee kovan erityisesti käytettävissä olevan aikaikkunan lyhyys. Se on vain muutama vuosikymmen. Siksi nykyisten sivistys- ja demokratiainstituutioiden on liittouduttava kansalaisyhteiskunnan kanssa edistämään ja vaatimaan työn sivistyksellisten ja demokraattisen rakenteiden nopeaa vahvistamista, jotta pystymme estämään – sanottakoon se nyt suoraan – fasismin nousun.

Olisiko syytä yhdistää voimat? Nuoremmalla sukupolvella on selvästi eriytyneempi ja jäsentyneempi käsitys nykyisestä taloudellisteknisestä kehitysvaiheesta, kun taas vanhemmalla sukupolvella kulttuuriset vuosisadat rikastavat nykytilanteen jäsentämistä.