Osallistuin viime syksynä kahteenkin SITRA:n organisoimaan seminaariin, joidenka teemana oli sivistys. Seminaarit valmistelivat nyt alkanutta SITRA:n Sivistys+ -hanketta. SITRA:n tavoitteena kehittää ajatusmalleja ennakoidun ympäristökatastrofin ajatukselliseen hallintaan: sivistykseen vedoten voitaisiin siis viedä läpi vaikeitakin päätöksiä.

Nyt Sivistys+- hankkeessa ilmestynyt ensimmäinen muistio, Timo Miettisen Sivistysihanteen jäljillä Sivistys on aina elänyt ajassa ja ollut mukana muutoksessa (Miettinen, SITRA 13.2.2020)

Timo Miettinen on eurooppalaiseen filosofiaan, aatehistoriaan ja politiikkaan erikoistunut yliopistotutkija yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa. Hän on käsitellyt työssään laaja-alaisesti historian ja filosofian risteyskohtia, eurooppalaisen ihmiskuvan ja kulttuurin kysymyksiä sekä politiikan, talouden ja oikeuden suhdetta” (s. 42).

Muistio on asiansa osaava katsaus Sivistys -teemaan, sen historiaan, sen muutoksiin ja haastajiin, mutta samalla se on – akateemiseen perinteeseen sulkeutuessaan – pahasti vajavainen.

Siitä puuttuu lähes kokonaan eurooppalaisen aatehistorian keskeinen, ellei keskeisin kehityskulku, nimittäin ihmisen reaalinen suhde luontoon, siis työ, ja siten koko se tiedon ja taidon kehitys, joka tapahtunut yliopistojen puolella, työn ja käsityön yhteydessä ja -yhteisöissä. Minusta tämä on uskomatonta – onhan meillä nyt juuri edessämme luontosuhteemme eksistentiaalinen kriisi.

 

Sivistys -sanana

Kuten tunnettua saksan kielen Bildung -käsite koostuu kahdesta eri elementistä, kuvasta ja tuottamisesta. Sivistymisprosesissa jollekin muodolle annetaan uusi muoto siten, että alkukuvasta (Urbild) muokataan sitä muistuttava jäljitelmä. Kysymyksessä on siis toisaalta muodon ja muokkaamisen ja toisaalta kuvan ja sen imitoimisen prosessi. Meister Echardtille (n. 1 260 – n. 1 328), joka muodosti Bildung -käsitteen, kysymys oli ”Imago Dei” -opin tulkinnasta: Jokaisen tulee antaa jumalalle mahdollisuus tulla esiin itsessään, ihnbilden; maailman realiteeteista tulee totta, todellisuutta (Wirklichkeit) tämän myötä. Totuus ja todellisuus siis tuotetaan, mutta ei ihmisen toimesta. Valistuksen myötä, luonnontieteen esiinmarssin jälkeen, kysymys on pikemminkin sisäisen ja ulkoisen luonnon kehittyvästä, teknologian välittämästä suhteesta, siis työstä.

Suomen kielen sana sivistys viittaa käsitehistoriallisesti työhön, pellavan työstämiseen. Siten suomenkielessä sivistyksellä ja työllä on yhteinen juuri; emme tee siis eroa Arbeit/Werk, labour/work -välillä kuten mm. saksan- ja englanninkielessä.

Kolminaisuus mutta ei pyhä sellainen
Sivistyksessä ei ole kysymys vain theoria/praxis, teorian ja poliittisen käytännön välisestä suhteesta kuten akateeminen perinne sen pääsääntöisesti tunnistaa vaan kolminaisuuksista:

Theoria/praxis/poiesis
Vapaa-aika(schole)/kaupunki (polis)/talonpito (oikos)
Joutilaisuus/leikki/tuottaminen
Epistiikka/etiikka/estetiikka
Teoreettinen/käytännöllinen/tuottava järki (nous)
Tiede,taide/politiikka/tuotanto
Pää/sydän/kädet

 

Aristoteleen lähtökohtana oli praksis ja polis, ihmisten välinen suhde julkisessa tilassa, kaupungissa. Aristoteelle ihminen on luonnostaan kaupungin kansalainen. Avain ihmiseen ei ollut ihmisen ja luonnon suhteessa: tuolloinen orja ja käsityöläinen oli alistettu taivaallisten tai luonnonvoimien demiurgeille ja – orjayhteiskunnassa kun elettiin – omistajalleen. Orja oli, kuten asia tuolloin ilmaistiin ”elävä työkalu”, joka oli sekä luonnon/jumalvoimien että isäntänsä alistama.

Mitä tästä seurasi? Kysymykset hyvästä elämästä rajautuvat politiikan, poliksen piiriin, työ ja tuotanto jäävät ulkoisiksi toisten, naisten ja orjien huoleksi. Kysymykset kauniista rajautuvat esitykselliseen (mimesis) ja luonnonkauniiseen. Kysymykset todesta puolestaan keskittyivät ikuisen ja pysyvän etsimiseen. Emme vieläkään kysele tai tavoittele hyvän, kauniin ja toden elämän perään vaan kaupunkilaiseen tapaamme diskuteeraamme loputtomasti ”hyvästä elämästä” poliksen piirissä.

Klassisen maailman ajatuskuvia käyttäen, kysymys ei ole Prometheuksen ennalta tietämisestä ja Apollonpuhtaan järjen kirkkaudesta, siis jumalopista. Kysymys ei myöskään ole Epithemuksen jälkiviisaasta saivartelusta eikä Dionyysoksen kokemukseen liittämästä jumaltiedosta, taiteilijan neroudesta.

Mistä sitten? Siitä kuinka työssä – siis ihmisen ja luonnon välisessä ainesten vaihdossa – kokemuksesta kehittyy kokeneisuus, miten jälkiviisaasta Epithemuksesta kehittyy luontosuhteessa kasvava ja kehittyvä Prometheus, jonka theoria – näkemys -– ei perustu jumaloppiin vaan juuri kuten Marx sanoo ”luonnon henkiin herättämisestä” ihmisen tietoisella, kohteellisella, siis substantiaalisella, sisällöllisellä toiminnalla.

Todellinen demiurgi kuten savenvalaja – ei siis taivaassa (Platon) tai luonnossa (Aristoteles) piileskelevä mahti – oppii luonnon ominaisuuksia ja kehittää omia taitojaan ja tietojaan juuri savea muokkaamalla, työtä tekemällä.

Kysymys ei siis ole vain sarjasta kaksinaisuuksia, ts. teorian ja käytännön, vapaa-ajan ja kaupungin, joutilaisuuden ja leikin, epistiikan ja etiikan, teoreettisen ja käytännöllisen järjen, tieteen/taiteen ja politiikan, pään ja sydämen suhteesta, kuten akateeminen perinne asian useimmiten esittää, vaan mukaan on otettava aina kolmas, substantiaalinen, sisällöllinen, siis materiaalinen elementti, kuten edellä totesin.

 

Filoteknia – rakkaus taitoon

Filoteknia – rakkaus taitoon – on vanha, mutta tiedon ystävien, filosofien, vähemmän vaalima ajatus. Filosofit ovat unohtaneet kätensä.

Käsityöläistyö sitoo yhteen filoteknian kolme peruskysymystä: kuinka asiat ovat, kuinka ne ovat kun ne ovat hyvin ja kuinka ne saadaan kauniisti tuotettua? – siis epistiikan, etiikan ja estetiikan teemat käytännöllisenä haasteena, työnä; pään, sydämen ja käsien yhteispelinä. Käsityöläistyö on – parhaimmillaan – sivistävää työtä.Tätä sivistävää työtä voimme käyttää metodologisena peilinä modernin teollisen palkkatyön ja sen vastininstituutioiden – tieteen, taiteen, politiikan – ristivalaisemiseksi.

Nykyajan käsityöläinen, asiantuntija ei iske käsiään saveen. Hän on kuitenkin tuottaja, joka tuottaa sen sosiaalisen tilanteen, jossa filoteknian kaikki kolme kysymystä asetetaan ja ratkaistaan. Asiantuntijuuteen ei asioiden tietäminen riitä. Modernin teollisen kumouksen myötä palkkatyöstä irroitetut kysymykset todesta, hyvästä ja kauniista onkin palautettava osaksi kaikkea työtä. Se on runoutta, poeta faber, jota tarvitsemme Auschwitz’in jälkeen.”

Siten asioiden sisällöllisyys, substantiaalisuus, kohteellisuus, materiaalisuus – miten asia halutaankin ilmaista – avautuu ja lähtee liikkeelle siitä, että ihminen on osa luontoa ja elää luontosuhteessa historiallisesti määrittyneellä tavalla. Se, että tätä nykyä tuota suhdetta välittää suurteollinen, tietointensiivinen, globaalisti verkostunut tuotantoekologinen systeemi, ei muuta tätä asiaa. Päinvastoin: luontosuhdettamme välittävän kokonaisuuden pääosin yksityistä intressiä palveleva luonne näyttäytyy täysin absurdina ja viheliäisenä historiallisena jäänteenä.

 

Entäpä Valistus …

Jos lähdemme siitä, että totuus ja todellisuus tuotetaan ihmisen toimesta, se tarkoittaa, että meidän tulee reaalisessa (real) luontosuhteessamme, työssä, tuottaa todellisuutta (wirklichkeit) itse itsellemme ihmiskuntana asettamamme tavoitteen mukaisesti, tätä nykyä YK:n 2030 -agendan ja 17 kehitystavoitteen toteuttamiseksi.

Tällöin joudumme määrittelemään suhteemme kolmeen Valistuksen suureen teemaan: tasa-arvoon, teknologiaan ja vapauteen.

Emme siis sovita yhteen eriarvoisten ihmisten samanlaisia intressejä (dealing), vaan saman arvoisten ihmisten erilaisia intressejä ts. erilaisuudesta muodostuu voimavara yhteisöllisyyden rakentamisessa (commoning).

Emme siis näe heideggerilaisesti, että teknoluonnontiede (technoscience) on ihmiskunnan, siis humanismin, suurin saavutus ja ajaudu antihumanismin julistajaksi, vaan asetumme käytännöllisen humanismin kannalle, ts. teknologia on tietoisesti suunnattava ratkaisemaan aikakauden keskeisiä ongelmia.

 

Valtiollista moralismia vai luontosuhteen todellistamista

Kun nyt olemme eksistentaalisten ympäristöongelmien keskellä, niin juuri kysymys ihmisen reaalisesta (mutta ei välttämättä todellisesta) suhteesta luontoon, siis työstä, on ydinkysymys.

Itse olen tiivistänyt asian näin: sivistys on yksilöiden ja yhteisöjen tietoa, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakauden keskeisiä kysymyksiä.

Jos sivistys keskusteluun ei tuoda mukaan todellista suhdettamme luontoon, vapaata työtä – siis sivistävän työn vaatimusta – niin keskustelu jää valtion ohjaamaksi moralisoinniksi: sivistynyt ihminen ymmärtää sopeutua ja alistua siihen mihin valtio katsoo tarpeelliseksi.

 

Loppuhuomautus

Kun ammattikorkeakoulut perustettiin Suomeen 1990 -luvulla tästä tematiikasta julkaistiin vuosituhannen alussa  7-8 kirjaa. On hälyyttävää, että korkea-asteen kahden pilarin – ammattikoreakoulun ja yliopiston – välillä tieto ja ajatukset eivät kulje. Olisiko jo aika purkaa siilot?

Laitan alle listan näitä ja omista tuon ajan kirjoituksista, jos jotakuta teema sattuu kiinnostamaan. Kansainvälinen kirjallisuus on tietysti runsasta, en kuitenkaan nyt mene siihen.

 

Viite

Miettinen, T, 2020.SIVISTYSIHANTEEN JÄLJILLÄ Sivistys on aina elänyt ajassa ja ollut mukana muutoksessa 13.2.2020. SITRA muistioita.

 

Kirjallisuutta

Friman, M., Lampinen, O., Nummela, P., Volanen, M. V., (toim.), 2004. Ammattikorkeakouluetiikka, Opetusministeriön julkaisusarja 2004:30, Helsinki: Opetusministeriö

Kotila, H. (toim.) 2003. Ammattikorkeakoulupedagogiikka, Helsinki: Edita Oy

Kotila, H., Mutanen, A., Volanen, M. V. (toim.)  2007. Taidon tieto. Helsinki: Edita Oy.

Mutanen, A., Kotila, H. (toim.), 2004. Tutkiva ja kehittävä ammattikorkeakoulu. Edita: Helsinki.

Mutanen, A., Kotila, H. (Toim.) 2008. Tutkimuksen ja opetuksen kiasma. Helsinki: Edita Oy.

Nummela, P., Friman, M., Lampinen, O., Volanen, M. V. 2008. Ammattikorkeakoulut ja sivistys. Opetusministeriön julkaisuja 2008:34. Opetusministeriö: Helsinki.

Volanen, M. V., Friman, M. Lampinen, O. 2006. Nummela (toim.) Ammattien kutsu Ammattikorkeakoulut ja estetiikka, Opetusministeriön julkaisuja 2006:18. Helsinki: Yliopistopaino.

Volanen, M. V. 2012. Theoria|Praxis|Poiesis Individualization as the constitution of sociality. Finnish Institute for Educational Research. Research Reports 28. Jyväskylä: Jyväskylä University Press. (Väitöskirja).

Volanen, M. V., 2006, Filoteknia ja kysymys sivistävästä työstä. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylä: Yliopistopaino