Valtiokoneistossa, tarkemmin sanoen valtioneuvoston kanslian alaisuudessa valmistellaan Paula Lehtomäen johdolla seuraavan eduskunnan suurhanketta, sosiaaliturvan uudistamista. Tämä TOIMI-hanke on muutama päivää sitten julkaissut ehdotuksen ”Sosiaaliturva 2030 – vaihtoehtokartta perusvalintojen ja linjausten tueksi”.

Kartassa on kaksi muuttujaa: universaali – syyperusteinen ja vastikkeeton – vastikkeellinen.
Siten ääritapaukset ovat: vastikkeeton, poikkeuksetta kaikille annettava sosiaaliturva ja toisaalta vastikkeellinen, syyperusteinen tarkasti kohdennettu sosiaaliturva.

Siis joko kaikille taattu jonkin tasoinen jatkuva vastikkeeton tulo ajasta, paikasta, tilanteesta tai henkilöstä riippumatta tai tiukasti aikaan, paikkaan, henkilöön ja tilanteeseen sidottu määrämittainen tuki, joka annetaan vain tuen saajan tekemien suoritteiden perusteella. Olisit siis joko pienine rahoinesi markkinoiden vietävänä tai valtion velvoitepalkollinen.

Näiden kahden ääripään – ”vapaa valinta” ja ”miniturva” – asettuisivat ”laaja osallistuminen”, ”osaamisen kasvu”, ”yksinkertainen järjestelmä”, ”työn tukeminen” ja ”minimiturva”.

Ajatus on, että sosiaaliturvan uudistuksessa on nyt kysymys vain siitä mikä näistä vaihtoehdoista tai niiden yhdistelmästä valitaan! Kysymys olisi vain siitä millainen valtiokoneisto rakennetaan toteuttamaan sosiaaliturvaa – joka härillä kyntää, se häristä puhuu: valtiokoneisto koneistaa itseään!

Onko siis kyseessä vain byrokraattinen uudistus (yksinkertainen järjestelmä), työvoimapolitiikka (työn tukeminen), koulutusreformi (osaamisen kasvu), hyvinvointivaltion alasajo (minimiturva) vai uusliberalismin tekohengitys (vapaa valinta)?

 

Taistelu sosiaaliturvasta – ennen ja nyt
Vuosituhansien ajan ulkoinen luonto on ollut kaiken elämän, myös ihmisen elämän perusta mutta samalla myös suurin uhka ja vaara, jonka oikkuihin on ollut pakko sopeutua. Nyt tilanne on lähes päinvastainen: ihminen omine ajatuksineen ja toimineen – sisäisine, muokattuine luontoineen – on suurin uhka ulkoiselle luonnolle ja sitä kautta itselleen.

Elämämme arkipäivän soljuvaa, huoletonta, aurinkoista kulkua tuntuvat rikkovan ja uhkaavan perustavan laatuinen turvattomuus ja epävarmuus, jotka näyttäytyvät – tai oikeastaan, jotka meille vieläkin niin kuvataan – ennalta arvaamattomina luonnonoikkuina tai luonnonmukaisina shokkeina, joihin meidän on yhä vieläkin pakko sopeutua.

Näissä ei kuitenkaan ole kysymys äiti luonnon ärtymyksestä vaan sitä kuinka järjestämme itse oman elämme, erityisesti talonpitomme, siis talouden. Nykyään puhumme riskeistä (risk < vedenalainen näkymätön kari), niiden hallinnasta ja hallinnan kustannuksista.

 

Tällöin asettuu peräti kuusi kysymystä:

1) Onko taloudellisen toiminnan ydin teollisuustuotanto, vai palvelutuotanto, vai teollisuus- ja palvelutuotannon yhdistävä osaamistalous,

***
2) Elämmekö perustavanlaatuisesti epävarmassa mutta osin yhteisvastuullisessa maailmassa,

vai voimmeko itse kukin tehdä rationaalisia valintoja ja olla niistä myös henkilökohtaisesti vastuussa,

vai voimmeko sosiaalisin investoinnein olennaisesti vähentää epävarmuutta ja jakaa riskejä järkevällä tavalla yksilön ja eri yhteisöjen kesken?

***
3) Onko työttömyyden välttämiseksi keskeisintä huolehtia – tarvittaessa valtion toimin -efektiivisestä kokonaiskysynnästä ja täystyöllisyydestä,

vai onko niin, että tarjonta luo aina oman kysyntänsä, jolloin kysyntä ja tarjonta tasapainottuvat automaattisesti markkinoiden hintamekanismin kautta, kunhan valtio ei sitä häiritse,

vai muodostuuko ihmisen elämänkaari monien elämänpiirien ja -vaiheiden kokonaisuudesta, jossa siirtymät tilanteesta toiseen tulee olla turvattuja ja vaivattomia sekä meidän itse kunkin ennakoitavissa ja suunniteltavissa olevia?

***
4) Onko rahalla ja julkisella rahan määrän sääntelyllä tärkeä aktiivinen rooli efektiivisen kokonaiskysynnän ja siten täystyöllisyyden saavuttamisessa,

vai onko raha vain voimaton, neutraali väline markkinamekanismin toteutumisessa,

vai onko niin, että rahoitus resurssien siirtona ajassa ja paikassa sekä riskien hajauttajana muodostaa kokonaisvaltaisen sosiaalisen toiminta-alustan (comprehensive social activity grund(plat)form)?

***
5) Onko nykyinen työnjako kansainvälisen, yksityisen funktionaalisen tavara- ja palvelutuotannon ja kansallisen, julkisen työvoiman uusintamisen (koulutus, terveys, infrastruktuuri) välillä käypä,

vai onko julkista työvoiman uusintamista pyrittävä yksityistämään ja markkinaehtoistamaan aina kun se on voitollista,

vai onko niin, että nykytilanteessa ympäristökatastrofin uhatessa myös tuotanto, production, olisi käännettävä myös uusintamiseksi, reproduction, siis ulkoisen luonnon uusintamiseksi, ts. ulkoista luontoa saa käyttää hyväksi juuri siinä määrin kun se pystyy uusintamaan itsensä – monin osin tosin ihmisen avustuksella. Siten sisäisen luonnon uusintaminen (koulutus, osaamisen laajennus) ja ulkoisen luonnon uusintaminen tapahtuisivat käsi kädessä, toinen toistaan opastaen?

***
6) Onko meidän pidettävä selkeä ero palkkatyöläisen, kuluttajan ja kansalaisen roolin välillä,

vai onko parempi, että keskitymme yrittäjäkasvatukseen ja kuluttajien rationaalisen valinnan korostamiseen sekä yksilö- ja perhekohtaisten investointien (koulutus, terveys, eläke) ja rahataloudellisen sijoittamisen ja siten yksilökohtaisen kaikinpuolisen taloudellisen vastuun korostamiseen,

vai olemmeko sanan laajassa mielessä kaikki oman elämämme, merkitysten (Beings), päätösten (Doings) ja tuotteiden (Makings) tuottajia, producers? Kulttuuri (Beings) on siis teoriamme elämästä, jota testaamme suhteessa toisiimme (Doings) ja ulkoiseen luontoon (Makings) ja siten yksilöllistymme yhteisöämme rakentaen.

 

Jos valitsemme ensimmäiset vaihtoehdot olemme lähellä keynesiläistä toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenten aikana rakennettua teollista tuotantoa ja sen tueksi rakennettua reaktiivista, vastasyklistä julkista korjauspolitiikkaa jota täydennetty vakuutusperiaatteella toimivalla hyvinvointivaltion sosiaaliturvalla.

Jos valitsemme keskimmäiset vaihtoehdot olemme puolestaan lähellä 1970 -lopulla esiin nousseen ja nyt voimissaan olevan kilpailuhenkisen uusliberalismin kannalla,

Jos taas valitsemme kolmannet vaihtoehdot, olemme lähellä 1990 -luvulla keskusteluihin noussutta sosiaalisia investointeja korostanutta näkemystä. Monet kansainväliset järjestöt (esim. EU, OECD) kääntyivät hetkeksi tälle kannalle, mutta käänsivät kelkkaansa vuonna 2008 alkaneen finanssi- ja pakolaiskriisin myötä perinteisemmille linjoille vedoten nyt erityisesti perinteellisiin oikeusvaltion periaatteisiin.

Miksi sosiaalisia investointeja korostanut näkemys ei kestänyt finanssi- ja pakolaiskriisiä? Sillä ei ollut valtavirtaista talouspoliittista tukijaa eikä omaa talouspoliittista näkemystä. Se ei siis käynyt yksiin keynesiläisen eikä uusliberaalin talousbrandin kanssa.

Sosiaalisia investointeja korostavan näkemyksen taustalla on saksalaisen Ullrich Beckin ja englantilaisen Anthony Giddensin ajatuksia yhteiskunnan rakenteiden ja toimijuuden välisistä suhteista. Keskeisessä asemassa on myös intialaisen talousnobelisti Amartya Senin ajatukset ihmisen kehityksestä osaamisen laajenemisena (development as capability expansion). Kysymys ei siis olisikaan vain niistä toisista, onnettomista, elämän kolhimista vaan meistä kaikista: kuinka kehitymme ja viemme maailmaa eteenpäin hyvin soljuvan elämän eri vaiheissa ja käänteissä. Kysymyksessä ei siis ole vain puutteesta vapaumisesta (freedom from want) vaan toimintamme vapauttamisesta (freedom to activity).

Kaikille heille – tosin kovin eri painotuksin – on yhteistä ajatus siitä, että meistä itse kukin, tavalla taikka toisella, on oman elämänsä herra (agent). He kaikki jäävät kuitenkin Aristoteleen pauloihin; Sen lukee Marxiakin kapean Aristoteleen tulkinnan kautta korostaen tuottajuudessa merkitysten (Beings) ja päätösten (Doings) asemaa, jättäen tuotteet (Makings) ja siten ulkoisen luonnon sivummalle.

Siis mitä …
Sosiaaliturvan uudistamisessa joudumme purkamaan mielikuvamme valtiosta koneistona, kansalaisyhteiskunnasta orgaanisena ja kulttuurista kielellisenä ilmiönä, samoin kuin joudumme hahmottamaan uudelleen kansainvälisen funktionaalisen tavara- ja palvelutuotannon, kansallisen työvoiman uusintamisen, rahoituksen ja kansallisen/kansainvälisen kulttuurin keskinäissuhteet.

On siis hahmotettava sulavasti soljuvan arjen toimintaresurssit (stocks), kulku (flow), puskurit (buffers) ja osallisuus (deeds) siten, että ne muodostavat kokonaisvaltaisen sosiaalisen toiminta-alustan (comprehensive social activity grund(plat)form).

 

jatkuu … lähdeviitteet toisen osan lopussa.