”Sitoutumaton kirjailija, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkija, Helsingin, Turun ja Lapin yliopiston dosentti” Jari Ehrnrooth kirjoitti viime perjantaina blogissaan On oikeiston vuoro ryhtyä uudistajaksi (20.11.2020 Verkkouutiset.fi):
”Suomi tarvitsee selkeän oikeistolaisen vaihtoehdon, joka perustuu vastuulliseen individualismiin ja korjaa vastuuttoman kollektivismin aiheuttamat taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset vauriot.”
…. ”On … vain ajan ja taidon kysymys, milloin kansalaismielipiteen porvarillinen enemmistö myllertää myös poliittisen arvokentän vastaamaan itseään. Silloin alkaa yhteiskunnan oikeistolainen uudistaminen.”
Ehrnrooth asettaa siis vastakkain oikeiston vastuullisen individualismin ja vasemmiston vastuuttoman kollektivismin … mutta mihin oikeiston ”vastuullinen individualismi” on sitten kaikonnut? Ehrnroothin mukaan:
”Lännen sisäisen heikkouden syyt – suurten ihanteiden katoaminen ja löperöliberaali vastuuttomuus, postmoderni kulttuurirelativismi ja arvonihilismi, levoton hedonismi, addiktiot ja elintapasairaudet – ovat suurelta osin seurausta 1960-luvun kulttuurivallankumouksesta, jossa uusvasemmistolaiset filosofit, aktivistit ja kulttuuripersoonallisuudet hylkäsivät länsimaisen kulttuuri-ihmisyyden itsekurin ja korkeat ihanteet. Universaalit kauneuden, totuuden ja hyvyyden tavoitteet naurettiin kumoon luonnollisen ihmisen kyltymättömien tarpeiden ja kapitalismin vastaisen politisoitumisen tieltä.”
Heti perään hän kuitenkin toteaa aivan yllättäen:
”Toisin kuin liberalismin kantaisät olettivat, syntyperäiseen ihmisluontoon ei sisälly järkeä ja omaatuntoa, joten kulttuuri-ihmisen vapaus on kovan työn takana!”
Tätä mieltähän vasemmisto on aina ollut. Liberalismin kantaisät olivat väärässä julistaessaan yksilön syntyperäistä koskemattomuutta. Vasemmisto on aina korostanut että ”kulttuuri-ihmisen vapaus on kovan työn takana” – kovan, vapaan yhteistyön takana.
Universaaleja ”kauneuden, totuuden ja hyvyyden” tavoitteita ei siis naurettu kumoon vaan ne asetettiin toteutettavaksi osana reaalista luontosuhdettamme – työtä, tuotantoa ja vaihtoa. Tosi, hyvä ja kaunis ovat siis luonnon ehdollistamaa käytännöllistä humanismia – eivät vain tieteen, politiikan ja (kauno)taiteen esityksellisiä saavutuksia.
Puhuuko Ehrnrooth siis itse itseään vastaan? Hän kaataako itse oman perustelunsa? Ehrnroothin tunnuslause on ”sinullakin on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta”. Tämä koskee ilmeisesti myös minua, vaikka olenkin Volanen – vasemmalta.
Katsotaanpa siis.
Yksilöllistyminen yhteisön uusintamisena
Kun siis ”syntyperäiseen ihmisluontoon ei sisälly järkeä ja omaatuntoa, joten kulttuuri-ihmisen vapaus on kovan työn takana” niin eihän kukaan meistä voi ottaa vastuuta siitä mihin maahan, mille vuosisadalle ja vuosikymmenelle ja mihin perheeseen on sattunut syntymään.
Emme siis voi lähteä siitä, että tämä sattumien summa ratkaisee koko elämämme ja kohtalomme kuten liberalismin isät olettivat. Meidän onkin siirryttävä Valistuksesta Sivistyksen piiriin: luonto – sisäinen ja ulkoinen – ei ole se, josta meidän on vapautuaksemme päästävä irti, vaan luonto on se, jonka kanssa meidän on vapautuaksemme tehtävä yhteistyötä: ”Vapaa työ on luonnon henkiin herättämistä” (Marx).
Kysymys ei siis ole yksilöstä vaan yksilöllistymisestä. Itse kunkin kehitys järjelliseksi ja omantunnon omaavaksi yksilöllisyydeksi omissa yhteisöissämme samalla muokkaa noita yhteisöjä ottamaan huomioon ja omaksumaan meidän itse kunkin luonto- ja kokemusperäisen yksilöllisyytemme. Lähtökohtana on siis ei vain lainedessä toteutuva tasa-arvo vaan sen toteuttaminen itse kunkin elämässä kaikkineen; tavoitteena on tasa-arvoisten ihmisten erilaisuuteen tukeutuva yhteisöllisyys.
Ehrnroothin korostama tasa-arvo lain edessä rajaa itse elämän kaikkinensa tasa-arvon ulkopuolelle. Ajatus on, että ihmiset etsivät yhteiset intressinsä markkinoiden välityksillä ja tekevät niistä sopimuksen käypällä hinnalla. … ja kun emme enää elä markkinataloudessa – Ehrnroothin Atlas-sointulassa Ayn Randin tapaan – vaan kapitalismissa, niin pääomasuhde määrittää erilaiset ja eriarvoiset roolimme markkinoilla: olemmeko ostamassa raaka-aineita ja työvoimaa turvataksemme pääomamme uusiutumisen vai myymässä työvoimaamme uusintaaksemme omaa elämäämme.
Valtiovalta työvoiman uusintajana
Ehrnroothilta näyttää jääneen huomioimatta, että – etenkin pohjoismaissa – valtiovalta, tuo paha ”kollektiivi”, ei ole ensisijaisesti kulutusyksikkö vaan uusintamisyksikkö, joka huolehtii siitä, että funktionaalisella tavara- ja palvelutuotannolla on käytettävissään osaavaa ja toivon mukaan tervettä työvoimaa – kuten asia onnettomasti tätä nykyä ilmaistaan.
Luulisi, että Ehrnrooth lähtökohdilleen uskollisena kiivailisi juuri tätä vastaan: miksi hyväksymme sen, että väestön enemmistö luopuu luovuttamattomasta ihmisoikeudestaan – itsemäärittelystä – siksi ajaksi, kun tekevät sopimuksen työvoimansa käytöstä palkkatyönä – siis siitä, että he eivät osallistu päättämään mitä, miksi, milloin, missä ja miten tuotetaan ja kuinka oman työn tulokset käytetään.
Kun emme enää päätä mitä, miksi, milloin, miten ja missä tuotamme, olemme osa tuotantovälineistöä: oletamme toimivamme rajattomassa maailmassa ilman huolen häivää siitä mitä ja miksi olemme tuottamassa.
Kun nyt kuitenkin Valistuksen maailmanvalloituksen rajat ovat tulleet vastaan, joudumme pakosta – jos haluamme itse selvitä – rakentamaan yhteisön, joka ei perustu välineistön (tuotantovälineet, raha) vaan elämän uusintamiseen, siten kun se on nyt määritetty YK:n 2030Agendassa ja 17 kehitystavoitteessa – siinä on meidän nykyinen yhteisömme, käsitys itsestämme.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että emme voi enää luovuttaa käsitystä itsestämme kenenkään muun määritettäväksi vaan meidän on pidettävä kiinni tästä luovuttamattomasta ihmisoikeudesta, ts. otettava päätettäväksemme myös se mitä ja miksi tuotamme.
Niinpä juuri tuottavan kulutuksen, koti-, yhteisö- ja julkistalouden (friends&care economy) on asetuttava ohjaamaan kuluttavan tuotannon, funktionaalisen tavara- ja palvelutuotannon (consum economy), uudistamista ja suuntautumista. Tämä käänne on jo menossa fiskaali- ja rahapolitiikan voimasuhteiden ja toimintamuotojen muutoksena – mutta en mene siihen tässä yhteydessä.
Niinpä Jari Ehrnrooth liittyy siihen Suomeen muodostumassa olevaan kuoroon, joka kaipaa markkinatalouteen, sen ihanaan aikaan, Belle Époque:een, Ehrnrooth erityisesti Ayn Randin kuvittelemaan Atlas -sointulaan. Perussuomalaiset ovat jo siellä odottamassa, uutta aitoa alkua metsän siimeksestä ja vetten syvyyksistä etsien.
Vastuullinen yhteisöllisyys
Puheenjohtaja Jarkko Eloranta totesi SAK:n edustajiston kokouksessa viime torstaina (19.11.2020):
”… meidän on puolustettava nykyisiä oikeuksiamme ja sopimuksiamme, mutta myös tuettava ja varmistettava se, että he, jotka nyt tekevät työtä ilman työehtosopimusten turvaa saavat sellaisen turvakseen. …
Me tarvitsemme toverit nyt terästä selkärankaan, lujuutta mieleen ja malttia oman strategian toteuttamiseen. Ja huomatkaa, hyvät ystävät, tämä ei ole vain Paperiliiton asia, tämä ei ole vain Teollisuusliiton asia, tämä on koko SAK:laisen ay-liikkeen asia. Jos työnantajat lähtevät laajemmin seuraamaan Metsäteollisuuden mallia, tiedämme, että se on suomalaisen sopimusyhteiskunnan pääteasema, mutta sille asemalle me emme vapaaehtoisesti matkusta!”
Hyvä niin, vaikka avaus 2030 -luvulle jäi vielä tekemättä. Minulle YK:n määrittelemät 17 kehitystavoitetta määrittelevät uuden edessä olevan Vraie, Bonne et Belle Époque’n, toden, hyvän ja kauniin aikakauden lähtökohdat. Laajentakaamme siis yhteiskunnallinen tuottajatehtävämme kattamaan koko elämämme kirjoa.
Viitteet
Eloranta, J. 2020. Puhe SAK edustajistossa 19.11. 2020.
Ehrnrooth, J. 2020. On oikeiston vuoro ryhtyä uudistajaksi. 20.11.2020 Verkkouutiset.fi
https://www.verkkouutiset.fi/on-oikeiston-vuoro-ryhtya-uudistajaksi/?ref=rns_tw#914b6891
Volanen, M. V. 2017. Onko John Galt vapaa?
https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/onko-john-galt-vapaa/