Helsingin Sanomat päättää pääkirjoituksensa tänään 22.01.2024:
”Euroopan ydinpelote on pitkälti Yhdysvaltojen varassa, ja jos sitä ei ole, pelotteelta Venäjää vastaan putoaa pohja. Ydinasepelote on keskeinen osa Naton viidennen artiklan turvatakuita, joiden suojiin Suomi Nato-jäsenyydellä hakeutui. Siksi Suomen on kannettava oma vastuunsa tuon pelotteen säilymisestä.”
HS haluaa, että Suomesta tulee ydinasevaltio. Ydinaseita saa siis vähintäänkin kuljettaa Suomen alueella ja juuri hankituilla hävittäjillä on oltava valmius niiden käyttöön.
Pääkirjoitustoimituksessa ajatellaan näin: Me vastaamme kokemaamme uhkaan pelotteella. Meidän pelotteemme ei ole uhka eikä Venäjällä katsota olevan oikeutta vastata kokemaansa uhkaan omalla vastapelotteella. Se oikeus on vain meillä. Me siis vain pelottelemme, emme uhkaa, Venäjä pelote on kuitenkin meille uhka.
Pelotepolitiikka on siis hyökkäyksellistä politiikkaa, joka kieltää vastapuolelta ne toimet, joita me käytämme. Pelote muuttuu hyökkäykselliseksi juuri silloin kun vastapuolelle ei tunnusteta oikeutta vastata asetettuun pelotteeseen vastaavan mittaisella vastauhalla. Tätä oikeutta USA/NATO ei ole suostunut antamaan edes Euroopalle, saati sitten Kiinalle tai Venäjälle.
Kuinkas nyt sitten perustelemme aikeemme? Ehkä emme enää oikeuteta toimiamme sillä, että olemme sivistyksen etuvartio barbarismia vastaan, kuten vielä viime vuosisadan alkupuolella. Ei, nyt sanotaan, että edustamme demokratiaa ja että vain demokraattisilla valtioilla on suvereniteetti ja niillä on myös oikeus ja velvollisuus edistää demokratiaa autoritaarisissa maissa.
Vielä 1990 –luvulla ajattelimme, että edessä on muutosten aikakausi ja että demokratia on kätevää vientitavaraa: kunhan vain rakennamme Venäjälle ja kaikkialle muuallekin, liberaalin, kaupallisen kansalaisyhteiskunnan, kaikki muu hoituisi itsestään. Vuosituhantiset kulttuurit purkautuisivat ja siirtyisivät esittäväksi maailman jäsentämiseksi taiteen ja tieteen piiriin, eivätkä häiritsisi elämäntuntojen etsintää tavara/raha välitteisessä kansalaisyhteiskunnassa.
Edessä ei kuitenkaan ollut vain muutosten aikakausi vaan aikakauden muutos; ei historian loppu, liberaalidemokratian voitto, vaan sen haastaminen sopeutumaan ekologisiin realiteetteihin. Uuden aikakauden keskeisiä haasteita alettiin jo 1970 -luvulla jäsentämään ekologisina realiteetteina geopoliittisten intressien ja uhkien rinnalle. Nyt ekologisista realiteeteista on muodostumassa ajatuskehys, joka jäsentää ihmiskunnan – ei vain yksittäisten kansakuntien – eksistentiaalisia uhkia. Ne voivat olla pelottavia, mutta ne eivät ole pelotteita. Ne ovat tosiasioita. Ulkopoliittinen realismi ja geopolitiikka ovat kääntymässä ekopolitiikaksi. Onko?
Sehän tarkoittaa, että perinteellisten merivaltojen (USA, Britannia) taloudellisen ja sivistyksellisen hegemonian turvaamiseen pyrkivä hajota ja hallitse -geopolitiikka täällä meidän saarellamme, Euraasiassa, on ekopoliittisesti tuhoisaa: se pilkkoo, hajottaa ja suuntaa rajalliset voimavaramme estämään ekologisen realismin vaatiman kohtuutalouden ja ekologisen demokratian toteuttamisen.
Ekologinen realismi asettaa etusijalle yhteistyön 1) strategisten tuotantoalojen kehittämisessä, 2) globaalien kuljetuskäytävien rakentamisessa ja hallinnoinnissa, 3) rahoituksellisten ja taloudellisten yhteistyön mekanismien sääntelyssä, 4) kansallisten ja kansainvälisten yhteisöjen ekologisen realismin ehtojen tuntemisessa, tutkimisessa ja tunnustamisessa myös itse kunkin omassa reaalisessa luontosuhteessa, siis työssä ja kulutuksessa. Ja kaikki tämä kohtuutalouden ehdoin: kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla, alati.
Kuten tiedämme kaikissa suurvalloissa, pienemmistä puhumattakaan, kansalaisyhteiskuntien, valtiovallan, reaalisen tuotannon ja rahoituksen keskinäissuhteet ovat mitä moninaisimman myllerryksen tilassa. Geopolitiikkaa tehdään ”America great again”, Me ensin -politiikalla, ekopolitiikkaa YK:n Agenda30 ja 17 kehitysohjelman pohjalta. Kestävän kehityksen ohjelma ei ole vielä valmis, ei alkuunkaan. Kumpi ottaa niskalenkin toisesta, en ole varma. Itse asetun ekologisen realismiin tukeutuvan ekologisen politiikan ja demokratian kannalle. Sillat on nyt rakennettava Etelän ja edistyksellinen Pohjoisen välille.
Suomi on valinnut kohtalokseen olla mukana yhtenä työrukkasena 1800 -luvulta peräisin olevan merivaltojen geopolitiikan – voima vastaan voima – toteuttamisessa tällä maailmankulmalla, ”viimeiseen mieheen” kuten nyt Ukrainassa on käymässä. Turvallisuuden tuottaminen USA/NATOlle on siis kovin turvatonta, jopa kuolemanvaarallista, meille, suomalaisille.
HS:n mukaan Suomen turvallisuus tuotetaan nyt ydinasein. Se on meidän, suomalaisten, tuho.
Viite
Helsingin Sanomat 2024. Suomella on vastuunsa Naton ydinasepelotteessa. Ydinaseet ovat keskeinen osa Naton turvatakuita, joiden säilyminen vahvoina on Suomenkin etu. Pääkirjoitus 22.01.2024