Saatteeksi: Kun itse kysyy voi myös itse vastata. Tässä alustavaa kehystystä eilen asettamilleni kysymyksille ja muutama vastaus esimerkkinä vastausten suunnasta.
Kulttuuriliberalismin innoittamina uskomme, että itse kunkin omat kokemukset ovat kiistämättömiä ja niitä täytyy voida puolustaa myös julkisesti.
Ajattelemme siis, että samanarvoisten ihmisten erilaisuus on yhteisöllisyytemme perusta ja rikkaus, ei eriarvoisten ihmisten samanmittaisuus markkinoiden välittämänä.
Emme voi olla todellisia ystäviä ilman todellista, hyväksyttyä erilaisuuttamme. Jos emme rakasta myös sitä, mitä emme ole, emme voi rakastaa sitä, mitä olemme.
Eikö sitten samanarvoisten kansakuntien erilaisuuden tulisi olla ihmiskunnan perusta ja rikkaus, ei eriarvoisten kansakuntien samanmittaisuus markkinoiden, siis globalisaation välittämänä?
Miksi kansakuntien kesken – siis toisin kuin ihmisten kesken – erilaisuus on uhkaavaa, siis peruste määritellä toinen kansakunta viholliseksi? Koska ”ei voi olla todellisia ystäviä ilman todellisia vihollisia. Jos emme vihaa sitä, mitä emme ole, emme voi rakastaa sitä, mitä olemme.”
Ei siis voi olla kansakuntaa ilman vihollisen määrittelyä. Kansakunta määrittää itsensä toisten kieltämisen kautta. ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”.
Jos taas ”emme voi olla todellisia ystäviä ilman todellista, hyväksyttyä erilaisuuttamme, jos siis emme rakasta myös sitä, mitä emme ole, emme voi rakastaa sitä, mitä olemme” niin kansakunnan perusta on se, miten kukin kansakunta oman erilaisuutensa, historiansa, maansa erityisyyden ja osaamisensa pohjalta määrittää tehtäväkseen omalla tavallaan ja panoksellaan moninaistaa ja rikastaa ihmiskunnan historiaa ja tulevaisuutta. Kansakunta määrittää siis itse itsensä toisten erilaisuuden hyväksymisen kautta.
Mutta eikös nyt vihollisuutta perustella sillä, että kansakuntien erot ovat uhka ihmisten keskinäisen erilaisuuden tunnustamiselle, liberaalidemokratialle. Kansakunta saa olemassaolon oikeuden, jos ja vain jos se toteuttaa liberaalidemokratiaa niin kuin se Lännessä, lähinnä USA:ssa ymmärretään. Kysymys on siis kansalaisyhteiskunnan, valtion, rahoituksen ja reaalisen tuotannon välisistä suhteista.
Liberaalidemokratia keskittyy kansalaisyhteiskunnan ja valtion väliseen suhteeseen jättäen rahoituksen ja reaalisen tuotannon kokonaan demokratian ulkopuolelle. Siten ihmisen luontosuhde – niin ulkoiseen kuin sisäiseenkin luontoon – on yksityistetty (privat): meillä on oikeus käyttää (Usus), nauttia (Fructus) ja tuhota (Abusus) luonnonvarantoja tahtomallamme tavalla.
Tämä liberaalidemokratian ihanne, siihen tukeutuvat valtiomuodot ja niitä toteuttava kansakuntien keskinäissuhteita määrittävä ulkopoliittinen realismi – voima vastaan voima – ovat nyt törmäneet voimiin, joita ne eivät pysty ylittämään – nimittäin luonnonlakeihin, siis ekologiseen realismiin.
Jos oletamme edes runsaan 2% vuosittaisen BKT:n kasvun, niin muutamassa vuosisadassa maapallomme alkaa kirjaimellisesti kiehua sen saavuttaessa 100c° pintalämpötilan (1). Kysymys on siis jälleen kerran aivan konkreettisesti ja aivan välittömästi kaikkien ruuasta, työstä ja, niin rauhasta!
Ekologinen realismi haastaa liberaalisen demokratian. Luonnon yksityistämisen on rajoituttava luonnon käyttämiseen ja nauttimiseen (Usufruct) niillä ehdoilla, jotka luonnon uusintaminen meille määrittelee.
Luontosuhteemme siis määrittelee sen, millaisiksi ihmisten keskinäiset suhteet on jäsennettävä. Se on ekologista demokratiaa.
Jotta meille itse kullakin olisi välitön kokemus luonnon asettamista ehdoista – siis ekologisesta realismista – on itse kunkin oltava mukana päättämässä siitä mitä, miksi, milloin, missä ja miten tuotetaan ja mahdollinen ylijäämä hyödynnetään.
Ekologinen demokratia asettaa tavoitteekseen sen, että elämä on tosi suhteissamme luontoon, hyvä keskinäisissä suhteissamme, kaunis luonnonvarantoja hyödyntäessämme ja reilu niitä jakaessamme: kohtuutta kaikessa, kaikille, kaikkialla, alati.
Ekologisen realismin asettamat haasteet tulevat vaatimaan kaiken mahdollisen tiedon, taidon ja osaamisen mitä eri puolilla maapalloa nyt on. Tulemme olemaan kiitollisia eri kansakuntien erilaisista historiallisista kokemuksista, niiden esiin työstämistä osaamisesta ja niiden mahdollistamista keinoista vastata ekologisen realismin jo kiehuvaan haasteeseen.
Siten
- Suomi, kahden eurooppalaisen kulttuuriperinnön uudelleenkohtaamispaikkana, jatkaa ETYK:in hahmottelemalla kehityslinjalla kutsumalla kokoon maailman turvallisuus- ja yhteistyökongressin vuodeksi 2025 edistämään YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitteen toteutumista.
- Suomi ja Pohjoismaat edistävät määrätietoisesti ekologista demokratiaa.
- Suomi ja Pohjoismaat ryhtyvät hahmottelemaan Euroopalle sellaista turvallisuusarkkitehtuuria, joka tekee NATO:n tarpeettomaksi.
- Suomi ja Pohjoismaat rakentavat laaja-alaisesti yhteistyötä pohjoismaisten ja Etelän/Idän kansalaisliikkeiden kanssa kehittääksemme filosofian ilman rajoja maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuudesta.
Viite
(1) Murphy, T. 2021. Energy and Human Ambitions on a Finite Planet Assessing and Adapting to Planetary Limits, eScholarship, University of California https://escholarship.org/uc/energy_ambitions