Suuri romahdus, sota vai riemujuhla?

Ajatuksia maailman menosta ….

”Taloudellinen toimeliaisuus romahtaa kautta maailman. Euroopan pankkisektori kaatuu. Euroalue hajoaa kontrolloimattomasti. Kiinan talous romahtaa (hard landing). Maailmantalous romahtaa. Systeemikriisi valtaa maailman. Systeemikriisi tarkoittaa, että pankkisektori ja rahoitusmarkkinat romahtavat. Käytännössä tämä tarkoittaa, että suurin osa pankkipalveluista ajetaan alas, ja rahoitusmarkkinoilta saatava rahoitus kuivuu. Tämä tarkoittaa myös, että rahajärjestelmä todennäköisesti romahtaa.” – Tuomas Malinen, GsN Economics, HY taloustieteen dos., 08.04.2030

”Ne, toimenpiteet, mitä nyt on nähty, ovat kuitenkin vasta alkua. … ”kriisin vakavuus voi pakottaa EU:n muuttamaan perussopimusta niin, että keskuspankkirahoitusta voitaisiin osoittaa suoraan julkistalouden budjetteihin ja julkisiin investointeihin. Samalla unioni muuttuisi liittovaltion suuntaan, jotta yhteistä talouspolitiikkaa voidaan tehdä.  …  Tilanteessa piilee …  myös valtava riski ryhmäkuntaisuuden ja nationalistisen populismin noususta, joka voi hajottaa koko EU:n.  ”Jos me ajaudumme polulle, joka tulee hajottamaan maailmaa, se voi pahimmassa tapauksessa voi ajaa maailman pisteeseen, missä tätä kriisiä saattaa seurata vielä pahempi kriisi eli sota.”  –  Heikki Patomäki, HY, maailmapolitiikan professori 19.4.2020.

”Tähän saakka useimpien meidän etiikkamme perussääntönä on ollut, että velat on maksettava takaisin. Mutta nyt on aika tunnustaa, että suurinta osaa veloista ei kyetä koskaan maksamaan – ilman että velalliset olisivat todellisia syyllisiä tämän päivän talouskatastrofiin. Koronaviruksen puhkeaminen on mielenlaajennusharjoittelu, joka tekee toistaiseksi mahdottomina (unthinkable) pidettyjä ratkaisuja ajateltavissa oleviksi (thinkable). Velkoja, joita ei voida maksaa, ei tulisi olla. Velkojen anteeksiantojuhla (debt jubilee) voi olla nyt paras tapa selvitä.” –  Robert Hudson, taloustieteen professori, Missourin yliopisto, USA, 21. 3. 2020.

”Moderni jubileum tuottaisi fiat-rahaa samalla tavalla kuin kvantitatiivisella helpottamisella, mutta ohjaa sen rahat yleisön pankkitileille edellyttämällä, että nämä rahat käytetään ensin velan vähentämiseen. Velallisille, joiden velat ylittivät varallisuuden, velat vähentyisivät, mutta velkoja ei eliminoita, kun taas toisessa ääripäässä velattomat saajat saavat käteissumman talletustililleen.” – Steve Keen, taloustieteen professori, Kingstonin yliopisto, Englanti.

Mitä ihmettä?   Onpa vaihtoehdot!   …missä nyt mennään?

Inflaatio vai deflaatio, vai molemmat?

Jos markkinat toimivat – niin sanotaan – ostot ja myymiset tapahtuvat todellisten kustannusten pohjalta. Kaupankäynti on siis reilua (fair). Arkikokemuksen mukaan, jos kysyntä on suhteessa tarjontaa selvästi suurempi ja rahaa on liikkeellä, hinnat pyrkivät nousemaan. Jos taas kysyntä on huomattavasti alhaisempaa kuin tarjonta, hinnat pyrkivät laskemaan oli sitten rahan yli- tai alitarjontaa. Mikä mielenkiintoista, jokainen toteutunut kauppa ilmaisee kaikkien miljoonien eri osatekijöiden yhteen ja vähennyslaskun tuloksen, ts. vaihdetun tuotteen markkina-arvon (market-value) tuossa paikassa, tuolla hetkellä, juuri tämän ja tuon itsenäisen ostajan ja myyjän välillä. Reilua, vai mitä?

Ajatellaanpa, että olet mittaamassa ison kivikasan kivien painoja vaa’alla. Sinulla on käytettävissä eri kokoisia punnuksia mittauksen suorittamiseen. Saat eri kivien painon selville punnuksia käyttäen ja pystyt laskemaan koko kivikasan painon laskemalla yhteen yksityiset punnitustulokset, sanokaamme, 76 kiveä, yhteensä 354kg.

Jospa sinulla olisikin pellolla suuri joukko kaikenlaista kamaa, alkaen ruuasta, työkaluista, autoista ja päätyen muutamaan taloon ja sinun pitäisi määritellä kunkin yksikön ja koko omaisuuden markkina-arvo rahassa ilmaisten. Kuvitelkaamme vielä, että pellolla on koko tietyn alueen tuotanto vaikkapa kuukauden kuluessa.

Huomaamme heti, että yksittäisten kamojen punninta tai pituuden mittaaminen ei auta vaan on löydettävä jokin ulkopuolinen kamoista riippumaton taho mihin suhteuttaa kunkin kaman arvo, oli se sitten kulta- tai hopeakolikko tai vaikka niihin arvosidottu paperiraha. Kuitenkin itse kuinkin kaman arvon numerollinen ilmaisu on riippuvainen siitä, mikä on se kokonaisuus, johonka viitataan, ts. paljonko on rahaa käytettävissä. Ja vielä: ei riitä, että arvelet eri kamojen vaihtosuhteet jonkinlaisiksi, esimerkiksi, että yksi vasara vastaa viittä veistä, joka vastaa kolmea hopearahaa, vaan paikalla on oltava ostajia ja myyjiä, jotka tekevät kaupat. Vasta silloin selviää ’reilu’ hinta, markkina-arvo.

Kamat muodostavatkin arvoyhteisön, jossa jokaisen kaman arvo ja arvon muutoksen ilmaiseminen on riippuvainen toisen arvosta ja ne taas puolestaan siitä, mikä on arvojen kokonaisuus, ts. rahan määrä. Jos toteat, että tämä kama maksaa 124€, se ei sano mitään olennaista ellet tiedä mitä nuo muut kamat maksavat suhteessa tähän kamaa ja mikä on se kokonaismäärä rahaa, joka on käytettävissä kamojen arvon ilmaisemiseen.

Markkina-arvot ovat siis suhteellisia eivät absoluuttisia, vaikka laskennallisesti niin useimmiten oletetaan. Ne noudattavat Boolean logiikkaa eivätkä eukliidista metriikkaa: ”Jokaisen hyödykkeen (commodity) jokaisen yksikön (unit) markkina-arvo on redusoimattomasti ja fundamentaalisesti SOSIAALINEN suhde, joka ulottuu juuri niin laajalle kuin se talous, jossa näiden yksiköiden vaihto tapahtuu” (Fullbrook, 2019, 77, korostus Fullbrook).

Siten rahan määrän sääntely on samalla aina varallisuuden uudelleenjakoa. Syntyykö inflaatiota, deflaatiota vai molempia ja missä järjestyksessä riippuu olennaisesti siitä, mikä on reaaliarvon (wealth) ja sen ilmaisimen, rahan, välinen suhde. Jos olet työttömänä viikon tai mansikkasi jäävät myymättä, niiden markkina-arvo (market-value) on hetimiten nolla. Omaisuuserien osalta tilanne on toinen: niiden markkina-arvo säilyy, myydään ne tai ei – tai ainakin ajallinen mittakaava on aivan toinen.

Tämä tarkoittaa, että tarvitsemme vain murto-osan uutta rahaa lisäksemme omaisuuserien markkina-arvoa tietyllä määrällä verrattuna siihen, että lisäisimme samalla määrällä esim. palkkatulojen markkina-arvoa. Juuri tämä epäsuhta on mahdollistanut talouden finassimuotoistamisen (financialization). (Fullbrook, 2019, 91).

Tämä epäsuhtaisuus tulee konkreettisesti esiin koronan taloudellisten vahinkojen torjumisessa: toistaiseksi käytetyt korjauspanostukset esim. palkkatulojen lisäämiseksi ja konkurssien estämiseksi ovat suhteessa kansantalouksiin korkeintaan muutaman prosentin luokkaa ja ajallisesti vastaavat kansantaloudessa vain muutamia viikkoa, jos sitäkään.

Jos pidämme rahaa eräänlaisena katalyyttina, jonka liikkeellelasku aiheuttaa taloudellisen toiminnan ja resurssien käytön vilkastumista, rahan itse tuotannolliseen toimintaan sekaantumatta, niin on huomattava, että tämä aktiviteetin lisääntyminen tapahtuu eri lailla eri markkinoilla, esim. hinta-, palkka-, ja omaisuuserin markkinoilla. Miksi? Niillä on kullakin oma – jos niin voisi sanoa – faasinsa, arvomuotonsa, joka määrittää arvon (wealth) ja sen ilmaisimen rahan välisen suhteen, markkina-arvon, dynamiikan. Lisäksi on muistettava, että meillä on huomattava määrä tuotantoa, joka ei välity lainkaan rahamuodon kautta (koti-, yhteisö- ja monin osin julkistalous).

Voinemme sanoa, että suhteessa tuottavuuteen, siis tarjonnan kasvuun, meillä on ollut jo vuosikymmenet palkkadeflaatio. Sitä tasoittamaan on sekä yksityispankkien että keskuspankkien toiminnalla synnytetty lähes uskomaton määrä yksityistalouden velkarahoitusta. Se ei kuitenkaan ole johtanut ensisijaisesti reaalitalouden kasvuun eikä hinta- tai palkkainflaatioon vaan omaisuusarvojen yhtä uskomattomaan inflaatioon ja omaisuusarvojen uusjakoon.

Niinpä olemme lähes kaikki, kotitaloudet, yksityiset yritykset, valtiot ja kunnat veloissa korviamme myöten ja enemmänkin: velkojen kokonaismäärä ja määrän jyrkkä kasvu on sitä luokkaa, että niitä ei koskaan voida maksaa pois, viimekäteistä maksajaa ei löydy eikä tule olemaan. Kun velat on vielä maksettava korkoineen takaisin, on se kaikki pois (kulutus)kysynnästä.

Ilman ​​hallitusten suurimittaisia pelastusyrityksiä, joita nyt yritetään tehdä ympäri maailmaa, koronakriisin todennäköinen tulos on vakava velka deflaatio. Tämän aiheuttaa mekanismi, jota kutsutaan ”Fisherin paradoksiksi” (Keen, 2020b).

Tilanteessa, jossa yksityinen velka oli kovin korkea ja inflaatio aivan liian matala, velalliset turvautuivat hätämyyntiin ja laskevat hintojaan turvatakseen tuloja itselleen. Jos kuitenkin kaikki tekevät niin, silloin laskevat hinnat pudottavat BKT:ta. Velat saattavat laskea vähemmän kuin BKT ja siten yksityisen velan suhteellinen osuus vain kasvaa.

Kun koronavirus laskee sekä palkkoja että voittoja, niin ”viimeinen asia, jota nyt kaipaamme, on työntekijät, jotka eivät pysty maksamaan vuokriaan ja asuntolainojaan, ja yritykset, jotka eivät pysty maksamaan vuokriaan ja hoitamaan yritysvelkojaan ja menevät konkurssiin. Inflaatio, joka on jo alhainen, muuttuu negatiiviseksi, ja yksityinen velkasuhde räjähtää jälleen kerran, kuten se tapahtui vuosina 1930-1933.” (Keen, 2020b)

”Konkurssit aiheuttaisivat uusien epäonnistumisten ketjureaktion, pankkien ja velallisten ottamisen alas. Pohjaa ei löydy, varsinkin kun koronavirus on tuhonnut kysynnän lisäksi myös tarjonnan. Rahaa hävittäisi sekä velallisten yritys hoitaa velkansa että pankkisektorin romahtaminen, koska melkein kaikki velat muuttuivat kelvottomiksi. Joten, vaikka valtava valtion rahan lisääminen nyt aiheuttaisi inflaatiota joskus tulevaisuudessa, vaihtoehto on paljon, paljon huonompi.” (Keen, 2020b).

Jubileum, riemujuhla?

”Sana ”Jubilee” tulee heprealaisesta sanasta ”trumpetti” – yobel.  Mookseksen laissa se puhallettiin 50 vuoden välein ilmoittamaan Herran vuodesta, jolloin henkilökohtaiset velat oli tarkoitus peruuttaa. Profeetta Isaiah varoitti vaihtoehtona, että pienviljelijät menettivät maataan velkojille: ”Voi sinua, joka lisäät talon taloon ja yhdistät pellot  peltoihin, kunnes tilaa ei enää muille jää ja asut yksin maillasi.”

Kun Jeesus piti ensimmäisen saarnansa, Luukkaan evankeliumi kuvaa hänen avaavan Jesajan kirjarullan ja ilmoittavan, että hän oli tullut julistamaan Herran vuoden, Jubileumin, velkojen anteeksiannon.

Viime aikoihin asti historioitsijat epäilivät, että velanjuhlat olisivat olleet mahdollisia käytännössä tai että tällaiset ilmoitukset olisi voitu panna täytäntöön. Assyriologit ovat kuitenkin todenneet, että Lähi-idän historian alusta lähtien oli normaalia, että uudet hallitsijat julistivat velan armahdusta astuessaan valtaistuimelleen. Trumpetin puhaltamisen sijasta hallitsija ”nosti pyhän soihdun” ilmoittaakseen armahduksesta.

Nyt ymmärretään, että nämä hallitsijat eivät olleet utopistisia tai idealistisia anteeksiantaessaan velkoja. Vaihtoehtona olisi ollut, että velalliset joutuvat orjuuteen. Kuningaskunnat olisivat menettäneet työvoimansa, koska niin monet maksaisivat työllään velkaansa vain velkojilleen. Monet velalliset olisivat paenneet (kuten kreikkalaiset muuttivat massiivisesti äskettäisen velkakriisinsä jälkeen), ja yhteisöt olisivat olleet alttiita ulkopuolisille hyökkäyksille.” (Hudson, 2020, 2018)

”Moderni jubileum tuottaisi fiat-rahaa samalla tavalla kuin kvantitatiivisella helpottamisella, mutta ohjaa sen rahat yleisön pankkitileille edellyttämällä, että nämä rahat käytetään ensin velan vähentämiseen. Velallisille, joiden velat ylittivät varallisuuden, velat vähentyisivät, mutta velkoja ei eliminoida; kun taas toisessa ääripäässä velattomat saajat saavat käteissumman talletustililleen.

Nykyaikaisen velkojen anteeksiantojuhlan vaikutukset olisivat laajoja:

1. Velallisten velkataso pienenee;
2. Velalliset, jotka eivät ole velallisia, saavat käteisrahoituksen;
3. Pankkisaamisten arvo pysyisi vakiona, mutta jakauma muuttuisi, kun velkainstrumenttien arvo alenee ja kassavarat kasvavat;
4. Pankkitulot laskisivat, koska velat ovat pankille tuloja tuottavia varoja, kun taas kassavaroja ei ole;
5. Tulovirrat omaisuusvakuudellisiin arvopapereihin arvopapereita (asset-backed-securities) laskisivat, koska tällaisten arvopapereiden takaisinmaksuvelka maksettaisiin takaisin;
6. Omaisuusvakuudellisia omistavilla julkisyhteisöiden jäsenillä (sekä yksilöillä että yrityksillä) lisääntyisi käteisvarojen määrä, joita he voisivat käyttää muuhun kuin omaisuusvakuudellisiin arvopapereihin sijoittamiseen, joista he olivat ennen kovin riippuvaisia.” (Keen, 2020c)

Tällaiseen velkojen anteeksiantojuhlaan liittyisi tietysti mitä moninaisimpia teknisiä, taloudellisia ja poliittisia haasteita, joihin en kuitenkaan tässä yhteydessä mene. (ks. esim.  Keen, 2020c)

Ajasta ikuisuuteen …ja takaisin

Velkojen anteeksiannon riemujuhlalla on siis pitkät historialliset juuret siinä, miten talouden ja hallinnon intressit saadaan sovitettua yhteen hyvinkin monenlaisissa olosuhteissa ja tilanteissa jälkikäteen korjaten taloudellisen toiminnan tuottamia kohtuuttomia vääristymiä ihmisten keskinäisiin suhteisiin – ja samalla turvaten kuninkaan/hovin/linnan/kirkon/valtion intressit oman vallan ylläpitämiseen, erityisesti sodankäyntiin ja veronkantoon liittyen. Tästähän yhtenä jäänteenä on juuri julkisen vallan keskuspankkien kautta saama/ottama vastuu rahoitusmarkkinoiden likvititeetin sääntelystä.

Tällöin niin ajatuksellisena kuin laskennallisena lähtökohtana useimmiten on, että valtiot ja yritykset ovat ikuisia – siis aikaresurssimme ovat loputtomat eikä rahan käytölle tässä suhteessa ole mitään rajaa; velka ei olekaan veljenpoika maksettaessa vaan ihmisen paras ystävä, tuki ja turva: velanhan voi aina uusia. On parempi, että raha puhuu kuin että aseet puhuvat; on helpompaa olla pankin velallisena kuin tehdä töitä velkaorjuudessa …

Valistuksen myötä aika putosi saranoiltaan. Me emme enää mittaa aikaamme vain auringon, kuun tai vuodenkierron mukaan vaan aikaamme määrittää ajan oma lineaarinen kulku, vääjäämättä. Samalla lopetimme dialogin luonnon kanssa: luonto on vain resurssi, josta on puristettava esiin kaikki tarpeellinen.

Nyt kuitenkin meidän oma yhdessä tuottamamme yhteiskunnallisen ajan, oman aikamme tuotannolliset rajoitteet – luonto kaikkinensa – asettavat meille tiukat ehdot: 1) uusitumattomien luonnonvarojen käyttöä on radikaalisti vähennettävä, 2) uusiutuvien luonnonvarojen uusintaminen on mitoitettava kestävälle tasolle ja nopeudelle, 3) meillä on vain hyvin rajatusti aikaa toteuttaa kohdat 1 ja 2. Meidän on siis palattava dialogiin ulkoisen luonnon kanssa sisäistä luontoa kouliaksemme: on rakennettava uusi teoria elämästä, ulkoisen ja sisäisen luonnon suhteesta, kulttuurien kulttuuri.

Siten jubileeum – taas kerran – jos se on yleensäkään mahdollista, antaisi hetken aikaa miettiä kuinka rakentaa uudelleen – ei siis jälleenrakentaa – luontosuhteemme käytännöllisen humanismin, siis dialogin, sivistymisen pohjalle niin kuin se tätä nykyä esitetään YK:n 2030Agendassa ja 17 kehitysohjelmassa.

Viitteet

Fullbrook, E. 2019. Market-value Its measurement and metric. World Economics Association Books. Bristol, UK.

Hudson, M. 2020. A debt jubilee is the only way to avoid a depression. The Washington Post 21.03. 2020.

Hudson, M. 2018. …and forgive them their debts: Lending, Foreclosure and Redemption From Bronze Age Finance to the Jubilee Year (THE TYRANNY OF DEBT) Dresden: ISLET-Verlag.

Keen, S. 2020a. A Modern Jubilee as a Cure to the Financial Ills of the Coronavirus. Brave New Europe 7. March 2020. https://braveneweurope.com/steve-keen-a-modern-jubilee-as-a-cure-to-the-financial-ills-of-the-coronavirus  Haettu 24.04.2020.

Keen, S. 2020b.– Coronavirus: In!ation or De!ation? Why we need a Modern Debt Jubilee Now. Brave New Europe 7. April.  https://braveneweurope.com/steve-keen-coronavirus-inflation-or-deflation-why-we-need-a-modern-debt-jubilee-now Haettu 20.04.2020.

Keen, S. 2020c. Modern Debt Jubilee http://www.profstevekeen.com/modern-debt-jubilee/ Haettu 24.04.2020

Malinen, M. 2020. Kaikkien aikojen talousromahdus? GnS Economics. https://gnseconomics.com/2020/04/08/kaikkien-aikojen-talousromahdus/  Haettu 25.04.2020.

Patomäki, H. 2020. Mitä taloudelle tapahtuu koronan jälkeen? Viisi asiantuntijaa katsoo tulevaisuuteen, jossa näkyy sekä häviäjiä että voittajia. Yle uutiset 19.04.2020. https://yle.fi/uutiset/3-11307689 Haettu 25.04.2020.