Kuuntelin eilen VASin johdon tiedotustilaisuutta, joka pidettiin potilasturvalain käsittelystä seuranneen ”tuuletuksen” jälkeen.
Pari asiaa jäi mietityttämään:
Eduskuntasryhmän pelisäännöt
Eikö olisi parasta päättää yhteisestä linjasta kokouksessa, jossa kaikki edustajamme ovat paikalla ja äänestää tämän kokouksen enemmistöpäätöksen mukaan salissa. Eihän eduskuntaryhmän kanta voi muodostua sen mukaan ketä sattuu olemaan paikalla äänestämässä isossa salissa.
Oikeusvaltioperiaatteesta
Eilisessä keskustelussa tuli esiin kolme eri vaihtoehtoa toimia:
– parasta olisi, että käräjäoikeuden tuomari päättää oikeuskäytäntöihin ja tulkintoihin perustuen lakkorajoista yleiseen lakiin perustuen (oikeusvaltioperiaate). Entäpä jos oikeustohallitus säätäisi tämän yleisen lain?
– parasta olisi, että valtiohallinnon päällikköesimies päättäisi esittelystä lakkorajoista ja velvoitteista (vastoin Suomen kansainvälisiä sopimuksia, ILO). Istuvalla hallituksella olisi siis suora väylä ohjata lakkorajojen määrittymistä.
– parasta olisi, että lakon osapuolet itse päättävät suojatyöstä ja sen organisoimisesta.
Miten viimeinen vaihtoehto toimisi? Sehän tarkoittaisi 1) että työnantajien ja työntekijöiden välillä on riittävästi luottamusta toisiinsa (jonka puute todettiin moneen otteeseen), 2) että työntekijät eivät olisi enää vain palkkatyöntekijän roolissa, vaan olisivat omaksuneet – jota he nyt jo tosiasiassa monin osin ovatkin – yhteiskunnallisen tuottajan roolin, ts. he olisivat mukana päättämässä – ei vain neuvottelemassa – mitä, miksi, missä, miten ja milloin työtä tehdään ja aikaansaatu ylijäämä hyödynnetään. Sote- jas koulutustyöhän EI ole pelkkää julkisten varojen kuluttamista vaan sanan aidossa ja vahvassa mielessä yhteiskunnallista tuottamista.
Li Andersson korosti tätä viimeksi mainittua vaihtoehtoa. Nykyisellään se tarkoittaisi, että kunkin alan voimasuhteet ratkaisisivat ristiriidat. Eikö olisi ollut syytä jo aikoja sitten avata ay-liikkeen kanssa keskustelu yhteiskunnallisesta tuottajuudesta? Sote- kuten koulutusväkikin on Suomessa tätänykyä mahdollisuus kanssalaisyhteiskunnan edistämiseen, ei sen uhka. Vasemmistoliiton uusi periasteohjelma antaa tähän monia ohjenuoria.