Saatteeksi: Laitan alle hieman täydennettynä ja korjattuna eilisen FB- päivitykseni.
Nyt on sitten alkanut Suomessakin, syyllisten etsiminen! Tämä etsiminen on ollut menossa kv. lehdistössä jo kuukausien ajan. Ukraina on mokannut, ei ole tehnyt niin kuin käskettiin: keskitti joukkonsa ja kohdensi vastahyökkäyksensä väärin.
JARI HIMANEN Iltalehti la 23.09.2023:
– klo 15:19: Ukrainan aika loppuu kesken – ”Epärealistinen odotus alun alkaenkin”
– klo 16:21: Ukraina on mokannut – Ja se on syytä myöntää ääneen
”Ukraina mokannut” … ”alun alkaenkin” … ”epärealistisen hankkeen”? Miten se on mahdollista?
Ketkäpä ovat syypäitä tähän ”alunalkaenkin epärealistiseen” hankkeeseen? Hankkeen epärealistisuus on ollut tiedossa jo 1990 – luvun alusta saakka. Kysymyshän ei ole Ukrainan suvereniteetista vaan Venäjästä osana USA:n ja Kiinan vastakkainasettelua.
Eurooppa on mokannut pahemman kerran!
Eurooppa ei ryhtynyt rakentamaan eurooppalaista rauhanarkkitehtuuria, kun siihen oli 1990 –luvulla mahdollisuus. Eurooppa ei avannut edistyksellisen perinteensä pohjalta talous- ja geopoliittista Pohjoinen–Etelä -keskustelua, kun sen aika oli 1970 -luvulla, eikä nytkään kun se olisi aivan välttämätöntä ekosfäärin pelastamiseksi ja ihmiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi.
USA, Venäjä, EU ja Kiina – kuten monet pienemmätkin maat – käyvät nyt reaalipoliittista vääntöä siitä, kuinka ne turvaavat omien kansallisten ja kansainvälisten suuryritystensä teknologian toimintaedellytykset, raaka-ainevarannot ja kaupalliset kuljetusväylät.
Tämä realistinen ulkopolitiikka alistaa kaikki tarvittavat kansalliset resurssit asevaraisen turvallisuuden vahvistamiseksi aseellistaen lähes kaikki taloudelliset ja sosiaaliset riippuvuudet, jotka olivat ehtineet kehittyä globalisoitumisen parina kultaisena vuosikymmenenä.
Tämä globalisoitumisen ei perustunut siihen, että kukin kansakunta olisi tuonut yhteisiin hankkeisiin oman kansallisen kokemuksen parhaat kiteytymät ja kulttuuriset saavutukset. Ei, vaan siihen että kansallisten ja kansainvälisten suurtuottajien saatavilla oli halpaa ruokaa, työvoimaa, raaka-aineita ja energiaa. Kansalliset erityisyydet olivat este eivät rikkaus globalisaatiolle.
Nyt muotoutumassa olevia kansallisia vastareaktioita käytetään toisaalta narratiiveina oman realistisen suurvaltapolitiikan oikeuttamiseksi ja toisaalta perustelemaan ajatusta siitä, että oma kansallinen perinne, identiteetti on ainoa aito ja oikea tulkinta ihmisenä olemisesta. Ihmisarvo (dignity) ei siis ole jakamaton ja ehdoton vaan vain joillekin – Jumalan tai Luonnon – siunaama. Tämä polku johtaa fasismiin.
Ekologinen realismi haastaa nyt ulkopoliittisen realismin.
Vaikka kansallinen identiteetti on eron tekemistä muihin kansakuntiin, siis erottautumista, se ei voi enää olla toisista irrottautumista ja sulkeutumista ja siten itsensä ylevöittämistä suhteessa muihin, vaan keino asettaa kansakunnalle tehtävä moninaistaa, rikastuttaa omalla historialliselle kokemuksella ja osaamisellaan ihmiskunnan perintöä ja tulevaisuutta.
Kun tavoitteena on yhteisöt, joissa ”jokaisen vapaa kehitys on kaikkien vapaa kehyksen ehto”, niin nyt on jokaisen kansakunnan vapaa kehitys ihmiskunnan kehityksen, jopa hengissä säilymisen, ehto – aivan kirjaimellisesti, kysymys on kaikkien leivästä, työstä ja – niin, rauhasta!
Todettakoon lopuksi, että spekulaatiot Zelenskyn asemasta Ukrainan johdossa ovat jo alkaneet.
Viite
Himanen, J. 2023. Ukraina on mokannut – Ja se on syytä myöntää ääneen IL 23.09.2023
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fb88fd36-f3a8-434f-af61-8fbbc77bcdac