Viime päivien tapahtumat ovat nostaneet mieleeni vanhan sanonnan: Kenraalit sotivat aina uudelleen jo käytyä ja jo päättynyttä sotaa. Nyt näyttää siltä, että kansallisvaltioidenkin johtajat käyvät keskustelua 1800 -luvun ideoin ja 1900 –luvun käytäntein.

Kirjoitin 28. 8. 2014 KU -blogissani ”Paraatiovi auki Pietariin?”:

”NATO on US johtoinen sotilasliitto. Vielä hetki sitten Obaman neuvoantajanakin toiminut Zbigniew Brzezinski kävi suurta sakkipeliä Euroopan vasallivaltioilla (The grand chessboard – American Primacy and Its Geostrategic Imperatives, 1997 s. 40): US:n “imperiaalisen geostrategian kolme suurta imperatiivia ovat estää salaliitot, pitää vasallivaltiot turvallisuusriippuvuudessa ja estää barbaarien (Venäjä ja Kiina, mvv) liittoutoutumasta yhteen”. Vaikka Brzezinskin sanasto on sittemmin muuttunut US:n “stragiseksi visioksi” (2012) ja “värivallankumousten” kautta toteutetuksi konversiopolitiikaksi, tavoite on yksi ja sama: vapaakaupan kautta tapahtuva maailman hallinta.

Venäjä ei ole Neuvostoliitto. Sympatiapisteitä Venäjälle ei ole mitään syytä jakaa. Neuvostoliitto oli valtiokapitalismin mallimaa. Venäjä elää nyt harvainvaltaisen finanssikapitalismin kourissa. Siinä se ei paljonkaan poikkea Yhdysvalloista tai Kiinasta. Kaikilla niillä on syvällä kyntävät energia- ja luonnonvaroihin sekä vapaakauppaan liittyvät kansalliset elintärkeät intressit, joita ne ajavat keinoja kaihtamatta. Demokratia ja kapitalismi eivät enää pitkään aikaan ole kulkeneet käsikädessä.”

Eipä ole syytä muuttaa arviota, mutta syventämisen paikka kuitenkin on.

Kansallisvaltiot muodostuvat valtiosta, taloudesta, kansakunnasta ja kansalaisyhteiskunnasta, jotka kaikki perustuivat alun perin ajatukseen vähintäänkin oman maan ja sen luonnonresurssien ehdottomasta ja rajattomasta hyödyntämisestä, ja että maapallon kaikki luonnonresurssit odottavat ottajaansa.

Globaalitalouden myötä kaikkien näiden neljän elementin keskinäissuhteet ja niiden kaikkien suhde luontoon on ratkaisevasti muuttunut ja muuttuu vielä ratkaisevammin, kun ekorealismin ankarat ehdot tajutaan itse kunkin kansakunnan arkielämän rajoituksina.

Viimeaikaisten tapahtumien kannalta asettuvat erityisesti ajatukset kansakunnasta (nation) ja kansalaisyhteiskunnasta (civil society) keskinäiseen ristipaineeseen. Ajatus kansakunnasta pohjautuu luonnon ja kansallisen erityiskulttuurin identiteettiin. Nykyinen ajatus kansalaisyhteiskunnasta puolestaan yhteisön ja yksilökokemuksen yhteensovittamiseen. Kansalaisyhteiskunta ei tunnista kansallisia rajoja, vaan mielikuvana on ajatus maailmankylästä. Valitettavasti tämä maailmankylän rakennustelineet, yksityisessä omistuksessa olevat tietokonealgoritmit, tukevat metamaailmaa eivätkä realistista suhdetta äiti maahan.

… Ukraina pistää miettimään, palaan asiaan.

 

Viite

Volanen, M. V. 2014. Paraatiovi auki Pietariin? KU blogi 28.8.2014.

https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/paraatiovi-auki-pietariin/

Haettu 22.02.2022.

Laitasalo, R. 1929. Rauhaa, leipää, työtä, 1970 – 1985.
https://www.kansallisgalleria.fi/fi/object/391383

Haettu 21.02.2022