Helsingin sanomat tänään (28.10.2024) pääkirjoituksessaan:
… on Kiinan etujen mukaista olla mukana pöydässä, kun rauhasta Ukrainaan aletaan neuvotella. … Kiina oli Venäjän tukena, kun Putin ennen hyökkäystään Ukrainaan vaati, ettei Nato laajene. Kiinan tuella on toki hintansa. Venäjän Kiina-riippuvuuden kasvu onkin suurvaltasuhteiden dynamiikassa keskeinen muuttuja.” (1)
BRICKS maat, siis myös Kiina ja Venäjä, ovat juuri kokouksessaan sitoutuneet ”vahvistamaan monenvälisyyttä, oikeudenmukaista globaalia kehitystä ja turvallisuutta” … ”keskinäisen kunnioituksen ja ymmärryksen, suvereenin tasa-arvon, solidaarisuuden, demokratian, avoimuuden, osallisuuden, yhteistyön ja konsensuksen” hengessä. (2)
Kuinka ollakaan, myös presidentti Stubb on ilmoittanut edistävänsä monenvälistä, yhteistyöhön pyrkivää maailmanjärjestystä. (3)
Molemmilta siis selvä ja päättäväinen EI moninapaisuudelle (multipolarity), ja KYLLÄ monenvälisyydelle (multilaterality).
Moninapaisuus viittaa alueelliseen rakenteeseen, josta käsin tarkastellaan toiminnallisen, funktionaalisen yhteistyön etuja ja haittoja yli rajojen. Monenvälisyys puolestaan on strateginen käsite, joka funktionaalisen yhteistyön etujen näkökulmasta tarkastelee niiden sopivuutta alueellisiin intresseihin. Monenvälisyydessä siis arvot eivät ole lähtökohta ja edellytys yhteistyölle vaan päätepiste, johon monenvälisyys johtaa. Monenvälisen yhteistyön lähtökohta ja riittävä ehto on intressien yhteensopivuus siten, että voidaan perustellusti olettaa niiden tukevan myös yhteisten arvojen jäsentymistä pitemmässä juoksussa. Monenvälisyys on siis strateginen väline arvoristiriitojen ylittämiseksi. (4)
Tämä ei kuitenkaan tarkoita – presidentti Stubbia lainatakseni – paluuta nykyisestä ”valtio, valtio, valtio” – asepuheesta 1990 -luvun ”markkinat, markkinat, markkinat” -rahapuheeseen, vaan siirtymistä ”demokratia, demokratia, demokratia” -ihmispuheeseen. Miksi?
Moninapaisuuden kannalta meret ovat muureja ja suojia ”toisia” vastaan, kun taas monenvälisyyden kannalta meret ovat siltoja yhteistyön toteuttamiseksi. Kun meret toimivat rahapuheen synnyttäminä siltoina, eriytyy maanosien rannikoiden ja sisämaan elämä, kuten mm. Yhdysvalloissa on käynyt. Kun meret toimivat siltoina asepuheelle – kuten mm. transatlanttisessa suhteessamme – ne ovat taloudellinen ja poliittinen rasite niin moninapaisuudelle kuin monenvälisyydellekin kuten NATOon liittyvä keskustelu on osoittanut.
Kun nyt HS:in mukaan olemme rakentamassa Kiinan kanssa rauhaa Ukrainaan, ja siten Eurooppaan osana Euraasian turvallisuusarkkitehtuuria, siis yhteisen saaremme, maanosamme, näkökulmasta ja vielä monenkeskisesti, niin mikä on sen ”hinta”?
Kysymys on jo asetettu Yhdysvalloissakin. Thomas E. Graham’in äskettäisessä kirjoituksessa oli myös viesti Suomelle: Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin uudelleen määrittely koskee koko Naton ja Venäjän yhteistä rajaa, aina Barentsin mereltä Mustalle merelle:
”Eurooppalaiset on otettava mukaan keskusteluihin laajemmasta Euroopan turvallisuudesta, mukaan lukien mahdolliset asevalvontasopimukset jännitteiden lievittämiseksi Naton ja Venäjän välisellä rajalla, joka nyt ulottuu Barentsinmereltä Mustalle merelle. On jopa mahdollista, että Euroopan ulkopuoliset maat, kuten Kiina, joutuvat olemaan mukana loppuratkaisun takaajina.” (5)
Siten saattaa käydä niin, että sekä USA:n, Kiinan että Venäjän taholta esitetään vaatimus Suomen NATO ja DCA sopimusten avaamisesta ja sovittamisesta yhteen ”laajemman Euroopan turvallisuuden” kanssa, osaksi Euraasian turvallisuusarkkitehtuuria.
Tällöin presidentti Stubbin ajatus ja 1990 -luvun kaupallisen monenvälisyyden (markkinat, markkinat, markkinat) ja 2020 -luvun liberaalidemokratian yksinapaisen puolustamisen (valtio, valtio, valtio) keskinäisestä syysuhteesta – ensin hyvällä sitten voimalla – osoittautuu Suomen kannalta tuhoisaksi. Rahapuheen jälkeen olisi pitänyt jo Sauli Niinistön aikana siirtyä ”demokratia, demokratia, demokratia” – ihmispuheeseen, ts. edistää päättäväisesti ETYK:in luomaa perustaa maailmanlaajuisesti eikä vain juhlapuheissa.
Maksammeko siis hintaa Ukrainan – ja siis Euroopan ja Euraasian – rauhasta edistämällä uutta turvallisuusarkkitehtuuria vai tuhoamalla sen edellytyksiä omilla oletuksillamme ”arvoista” ja ”realismista” 1990 -luvun liberaalidemokratian nimissä. Liberaalidemokratiaa ei haasta vain perinteinen ulkopoliittinen realismi vaan ja erityisesti nyt ekologinen realismi, joka vaatii meiltä liberaalidemokratian laajentamista ekologiseksi demokratiaksi. Puhetta demokratiasta kansallisesti, Euroopassa ja maailman mittassa, mm. YK:ssa tarvitaan – ja paljon.
Viitteet
(1) Helsingin Sanomat 2024. Pelot ja huolet varjostavat Stubbin vierailua Kiinassa. Pääkirjoitus 28.10.2024
https://nationalinterest.org/feature/america-must-lead-negotiations-end-ukraine-war-213296
(2) XVI BRICS Summit Kazan Declaration Strengthening multilateralism for just global
Development and security
http://static.kremlin.ru/media/events/files/en/RosOySvLzGaJtmx2wYFv0lN4NSPZploG.pdf
(3) ks. esim. https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/markkinat-valtiot-demokratia-ja-kohtuus/
(4) ks. esim. Kortunov, A. 2024. International Multilateralism in a Non-Hegemonic World Horizons winter 2024 issue 25.,
Malamud, A., Viola. E. 2021. Multipolarity is in, multilateralism out Rising minilateralism and the down grading of regionalism.
in Nolte & Weiffen (eds.) Regionalism Under Stress: Europe and Latin America in Comparative Perspective. Routledge
(5) Graham, T. E. 2024. America Must Lead Negotiations to End The Ukraine War. The National Interest 21.10.2024
https://nationalinterest.org/feature/america-must-lead-negotiations-end-ukraine-war-213296
Kuva: HS 28.10.2024