Suomen ulkoministeriö ilmoitti viime syyskuun lopulla, että Suomi ja Yhdysvallat aloittavat neuvottelut puolustusyhteistyösopimuksesta (Defence Cooperation Agreement (DCA)):

”DCA on luonteeltaan sitova kansainvälinen sopimus, joka annettaisiin perustuslain 8 luvun mukaisesti eduskunnan käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi. Neuvottelujen arvioidaan kestävän 1–2 vuotta. DCA määrittelee Yhdysvaltain joukkojen aseman niiden toimiessa Suomen alueella”.

”DCA on jatkoa aiemmalle yhteistyölle Yhdysvaltojen ja Suomen välillä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sopivat maaliskuussa 2022 puolustusyhteistyön syventämisestä Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Suomen puolustusministeriön ja Yhdysvaltain puolustusministeriön välillä allekirjoitettiin aiesopimus vuonna 2016.” (1)

Norjan vastaava sopimus uusittiin hiljattain ja sitä on luonnehdittu seuraavasti:

”Uusi SDCA (Supplementary Defense Cooperation Agreement) antaa Yhdysvalloille mahdollisuuden rakentaa tiloja kolmelle Norjan lentokentälle ja yhdelle laivastotukikohdalle parantaakseen entisestään yhteistyötä näiden kahden asevoimien välillä.

Uusin järjestely mahdollistaa myös infrastruktuuri-investoinnit kaikilla neljällä paikkakunnalla, jotka ovat Ryggen sotilaslentoasema ja -lentokenttä, Solan sotilaslentoasema ja -lentokenttä, Evenesin sotilaslentoasema ja -lentokenttä sekä Ramsundin laivastoasema.

Lisäksi Yhdysvalloilla on esteetön pääsy näihin tiloihin ja alueisiin ja niiden käyttö.” (2)

 

Ruotsi on myös aloittanut neuvottelut Yhdysvaltojen kanssa vastaavasta sopimuksesta. (3)

”Uskon, että voimme oppia paljon siitä, miten Norja rakentaa Nato-toimintaansa”, Suomen uusi suurlähettiläs Oslossa sanoi Norjan sanomalehdelle aivan äskettäin (4). Kun ulkoministeriö vielä korostaa, että ”Suomen Nato-jäsenyys ei vähennä kahdenvälisen yhteistyön merkitystä Yhdysvaltojen kanssa”, niin meillä ei siis ole ongelmana vain NATOydinaseet ja NATOjoukot vaan myös mahdolliset USA:n (ydin)aseet ja joukko-osastot, joiden sijoittamista jo suunnitellaan hyvin konkreettisella tavalla, avaimet käteen periaatteella.

 

En ole kuullut ainuttakaan Vasemmistoliiton johdon julkista puheenvuoroa, jossa asetettaisiin edes tämä suunnitelma kyseenalaiseksi kuten juuri julkaistu vaaliohjelma edellyttäisi. Tämä kuten täysin ilman ennakkoehtoja tehty NATO -hakemus petaa tulevalle, mahdolliselle mutta ei toivottavalle, oikeistohallitukselle täysin avoimen pelikentän tehdä mitä ikinä haluaa.

Onko minulta jäänyt jotain huomaamatta?

Viitteet

(1) Ministry of Foreign Affairs of Finland. 2022. United States and Finland to open negotiations on an agreement on defence cooperation. 29.09.2022.

https://um.fi/current-affairs/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/yhdysvallat-ja-suomi-kaynnistavat-sopimusneuvottelut-puolustusyhteistyosta

(2) ARMYtechnology. 2021. Norway signs revised defence cooperation agreement with US.

https://www.army-technology.com/news/norway-defence-cooperation-agreement-us/ 19.04.2021.

(3) Utgivarn. 2023. Att bevara självbestämmanderätten när Sverige ska ta steget från en avsiktsförklaring om värdlandsstöd till ett bindande ”Defence Coperation Agreement” med USA som strategisk bundsförvan.  04.02.2023  Bevara alliansfriheten – Nej till svenskt medlemskap i Nato! -sajten.

https://www.alliansfriheten.se/att-bevara-sjalvbestammanderatten-nar-sverige-ska-ta-steget-fran-en-avsiktsforklaring-om-vardlandsstod-till-ett-bindande-defence-coperation-agreement-med-usa-som-strategisk-bundsforv/#more-35781

(4)  Vänttinen, P. 2023. Finland prepares security agreement with the US  EURACTIV.com 9.1.2023 https://www.euractiv.com/section/politics/news/finland-prepares-security-agreement-with-the-us/