Saatteeksi: Haastattelemalla professori Peter Gray:ta HS halusi tuoda kehitysbiologisen näkökulman Suomen koulutuspoliittiseen keskusteluun: lapset osaavat vaistonvaraisesti kasvattaa itse itseään leikkien. Kun Juhani Rautopuro hyvässä kommentissaan ei oikeastaan puuttunut Gray:n pääteesiin, kirjoitin alla olevan kommenttini HS:aan. Sitä ei kuitenkaan julkaista, aiemmat ja nykyiset syntini HS:n mielipidetoimituksen mukaan ovat liian suuret.
Uusi yhteiskuntasopimus koulutuksesta
Professorit Peter Gray ja Juhani Rautopuro olivat eri mieltä koulupidosta HS:n haastatteluissa (HS 8.8. (1) ja 10.8.(2)). Grayn teesi on, että lapset on varustettu biologisilla vaistoilla ottamaan vastuun itsekasvatuksestaan leikkimällä (3). Rautopuro ei oikeastaan vastannut Grey asettamaan haasteeseen vaan tarkastelee sen sijaan koulutusjärjestelmää ja opettajien asemaa oppimisen edistäjänä.
Jo J. V. Snellman ja Uno Cygnaeus kävivät ratkaisemattoman väittelyn leikin asemasta oppimisessa. Keskustelu näkyy vieläkin eroina luokan- ja aineenopettajien koulutuksessa, tieto- ja taitoaineiden asemassa sekä jaossa lukioon ja ammatilliseen koulutukseen kuten myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tehtäväkuvassa. Viime päivinä vielä siinäkin, että ylioppilastutkintoon harkitaan urheilun ja musiikkiin perustuvia mutta ei ammatilliseen osaamisen liittyviä näyttöjä.
Mistä on siis kysymys? Kansalaiseksi kasvattamisella ja kasvamisella – siis sisäisen luontomme muokkaamisella keskinäisissä suhteissamme – ei ole yhteyttä siihen, miten muokkaamme ulkoista luontoa työtä tehdessämme. Tiedon taidolla – metodilla – ja taidon tiedolla – tekniikalla – ei ole yhteistä juurta eikä ajatusta, logosta.
Mistä se löytyisi? Kuinka saisimme rakennettua kestävän välityksen aivo- ja maapeltojen viljelyn (culture) välille? Meidän tulee hahmottaa koulutukselle uusi yhteiskuntasopimus, jossa tiedon metodologialla ja taidon teknologialla on yksi yhteinen juuri ja ajatus, yhteinen yleissivistävä tehtävä: rakentaa silta ulkoisen ja sisäisen maailmamme välille siten että kumpikin kukoistaa.
Tehtävä on kaksinainen. Ensinnäkin on lunastettava lupaus varmistaa jokaiselle lapselle, nuorelle ja aikuiselle laadukas koulutus. Toiseksi on täysimääräisesti toteutettava koulutuksen muutospotentiaali väylänä yhteiseen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään tulevaisuuteen.
UNESCO ratkaisee asian näin: ”Tätä varten tarvitsemme uuden yhteiskuntasopimuksen koulutuksesta, joka korjaa epäoikeudenmukaisuudet muuttaessaan tulevaisuuttamme kestävälle pohjalle. … Opiskelija, joka ottaa vastuun maailmantekemisestä (worldmaking) kaikkien elävien olentojen kanssa, on asetettava koulutuksen keskipisteeseen” (Reimagining our futures together — A new social contract for education, 2021).
Koulutus on siis kotimaailman rakentamista tuleville sukupolville yhdessä nousevan sukupolven kanssa. Leikistä kasvaa vastuu yhteisestä tulevaisuudesta, ei vain omasta.
Matti Vesa Volanen
emeritus koulututkija, PsT
Vantaa Pakkala
Viitteet
(1) Bäckgren, N. 2024. Leikki opettaa paremmin kuin koulu HS 8.8.2024
https://www.hs.fi/visio/art-2000010570974.html
(2) Oksanen, R. 2024. Asiantuntija tyrmää yhdysvaltalaisprofessorin rajut väitteet koulusta HS 10. 8.2024.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010620064.html
(3) ks. esim.
Gray, P. 2020. How Children Acquire ”Academic” Skills Without Formal Instruction. The Alliance for Self-Directed Education. Kindle Edition.