Saatteeksi: Tässä lyhyt tiivistelmä kuntavaalien taustaksi.
Vakaus – ei voitto
Valistuksen ja pääomasuhteen liikkeelle laittama maailman valloittaminen voittoa tekemällä, siis luontoa riistämällä, on tullut tiensä päähän. Meidän on tehtävä sovinto luonnon kanssa.
Se on kuitenkin mahdollista vain takaamalla rauha kansakuntien kesken. Tuotannollisen toiminnan suuntaaminen kansantalouksien pelastamiseksi kääntyy helposti kansakuntien pelastamiseksi ja se taas talouden militarisoimiseksi.
Suomalaiseen elämäntapaan on tultava muutos. Suomen C02 -päästöt ovat 9 kertaa, fosforin kulutus 7 kertaa, typen kulutus 11 kertaa, biomassan 2 kertaa yli kestävän tason ja ekologinen jalanjälki on 3 kertaisesti ja materiaalinen jalanjälki 4 kertaisesti yli kestävän tason. Toisaalta sosiaalisesti määritetyt elämäntavan globaalit alarajat olemme saavuttaneet lukuun ottamatta työllisyyttä.
Luonto ei tottele ihmistä eikä demokratiaa, vaan luonnonlakeja. Ihminen kuitenkin tuntee osan noista laeista, niiden syistä ja seurauksista ja niiden ihmiselle asettamista ehdoista ja rajoista. Ihminen pystyy siten käyttämään niitä rajallisesti omaksi edukseen. Tämä ”luonnon henkiin herättäminen” on mahdollista vain luonnon ehdoilla. Siten hyvä elämä on tosi suhteessa luontoon, kaunis vuorovaikutuksessaan luonnon kanssa ja reilu ihmisten kesken.
Hyvä elämä ei siis ole lähtökohta vaan tulema todesta, kauniista ja reilusta elämästä. Se on siis käytännöllistä humanismia. Oikeus siihen ei tule taivaasta eikä se ole luonnossa valmiina ja sieltä esiin kaivettavissa vaan siitä on yhdessä sovittava ja se on yhdessä toimeenpantava. Ihmiskunta on kirjannut nämä oikeudet YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitteeseen. Elämämme on hyvä jos edistämme näitä kaikkien oikeuksia. Siinä siis suomalaisen elämäntavan perusta.
Vauraus – ei rikkaus
Emme voi siis enää valloittaa maailmaan, ottaa sitä omaksi ja rikastua tavaroita tuottamalla ja vaihtamalla, siis etsimällä eriarvoisten ihmisten samanmittaisuutta markkinoiden välityksellä. Meidän on sen sijaan keskityttävä saman arvoisten ihmisten erilaisuuden mahdollistamaan yhteisöjen moninaistamiseen siten, että samalla edistämme luonnon monimuotoistumista.
Tällöin tuottava kulutus (koti-, yhteisö ja julkistalous, friends&care&life economy) asettaa suunnan ja rajat kuluttavalle tuotannolle (funktionaalinen tavara- ja palvelutuotanto, consum economy).
Pääomasuhde kääntyisi siten yhteisösuhteeksi ja samalla meille asettuu itse kullekin luovuttamaton oikeus itsemäärittelyyn, ts. olla mukana ratkaisemassa mitä ja miksi tuotamme toisillemme – myös omalla työpaikallamme.
Edistys – ei kasvu
Edistys on uuden suunnan ottamista kun tiedostamme tehneemme pahan virheen. Kaikki maapallomme rajat (borders) ylitettyämme, eteemme on nousseet kasvulle (growth) ylittämättömät esteet (limits). Pääomasuhteen ylläpitämä ja kiihdyttämä kasvun pakko on nyt murrettava ja siirryttävä rikkauden haalimisesta (yhteisen yksityistäminen) vaurauden tietoiseen rakentamiseen (omakohtaisen yhteisöllistäminen).
Niin sosiaalinen että luonnon moninaisuus – siis kestävyys – on nyt ratkaistava yhtä aikaa ja suhteessa toisiinsa, edistäen niiden toinen toisiinsa tukeutumista. Emme siis enää ota luontoa omaksi rikastuaksemme (growth), vaan edistääksemme työssä ja tuotannossa vaurautta, siis kanssalaisuutta (degrowth).
Taloudenpito on siis välttämättä talouden – siis reaalisen luontosuhteemme, työn ja tuotannon – sosiaalisten ehtojen, vaurauden, määrittelyä (social provisioning process; pro-videre, nähdä ennalta), ei rikkauden hankkimista (appropriating process; < ad-proprius, ottaa omaksi).
Hyvinvointimme (wellbeing) ei siis ole lähtökohta vaan tulema hyvistä teoistamme (welldoing) ja töistämme (wellmaking). Emme siis selviä elämäntyyliämme hiomalla vaan koko elämäntapamme asettuu nyt kanssalaisuuden (conviviation) haasteelle, niin kuin se on tällä hetkellä määritelty YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitteessa.
