Taustaksi
Vasemmistoliitto ei voi kehittyä pääministeripuolueeksi ilman uskottavaa ulko- ja turvallisuuspolitiikka, eikä ilman uskottavaa talouspolitiikkaa. Vasemmistoliitolta puuttuvat tätä nykyä molemmat.
Vasemmistoliiton syksyllä valittu turvallisuuspoliittinen työryhmä valmistelee parhaillaan Vasemmistoliitolle uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista ohjelmaa. Se tarvitaan viimeistään tulevien presidentinvaalien ja -ehdokkuuden perustaksi. Talouspoliittinen näkemys on puolestaan oltava hyvissä ajoin valmiina ennen seuraavia eduskuntavaaleja, mietittynä ja laajalti omaksuttuna puolueväen keskuudessa.
Uskottavaa talouspolitiikkaa ei voida rakentaa, ellei ole vahvaa omaa ajatusta vapaudesta ja sen perusluonteesta. Talon pito, talous on vapauden väline, siis päinvastoin kuin nyt, jolloin vapautta käytetään talouden välineenä.
Vapaus on huumaavin viini
Minun sukupolveni hyvin muistaman Emil Lotjanu’n elokuva Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen (1975) alkaa keskustelulla kaiken kokeneen vanhuksen ja nuoren, levottoman miehen välillä, jokseenkin näin:
– Kuka tietää enemmän viisas vai hullu?
– Hullu, viisas epäilee kaikkea.
– Hullut ovat siunattuja.
– Liika paljon tietoa tuo vain surua ja huolta …
– Minkä elämänohjeen antaisit minulle? Tämä on ehkä viimeinen tapaamisemme ….
– Älä rakastu rahaan, älä kultaan. Ne pettävät sinut. Älä rakastu naiseen, hän pettää sinut. Vapaus on huumaavin viini. Nouse yhtä aikaa auringon kanssa, auringon lasku tulee juuri silloin kun et sitä osaa odottaa.
…. ja elokuvan lopussa rakastavaisten ehdottoman vapauden kaipuun yhteentörmäys johtaa molempien puukotukseen ja kuolemaan – mustalaisleiri kuolee pois, muuttaa taivaaseen.
Vapauden monet kasvot
Liberalismin vapaus, Liber, viittaa vapaaseen, rajoittamattomaan, esteettömään, hillittömään, valitsemattomaan, siis johonkin irtipäässeeseen, irrottautuneeseen. Tällöin, viime kädessä, ihminen tulee vapaaksi vasta yksinäisyydessä: olen vapaa, jos ei ole muita kuin minä itse, ei luontoa eikä toista ihmistä vapauttani rajoittamassa. Tämä vapaus on vapautta jostakin, vapautta vapauden esteistä (Freedom from).
Tämä vapauden ajatus ei ole kuitenkaan vain minun tai sinun, kunkin yksin vapauteen pyrkivän äkkiväärä ajatus vapaudesta. Tämä ajatus on rakentunut syvälle talouden prosessien perusrakenteisiin; niihin peruskäytänteisin, joilla ylipäätään kuvaamme taloudellista todellisuutta, nimittäin kirjanpidon fundamentteihin. Tämä ajatus vapaudesta realisoituu joka ainoassa taloudellisessa toimessa, jossa raha M kehkeytyy tuotannon ja vaihdon kautta suuremmaksi rahaksi M’ ja tämän kierron kirjaamisessa kirjanpidon kautta taloudellisesti todeksi: luonto, myös ihmisluonto, on alistettu välineeksi.
Tätä vapautta tarvitaan vain siinä määrin ja vain sellaisissa muodoissa jotka palvelevat rahan kierron elinvoimaisuutta: vapaus on valitsemisen vapautta toisten asettamista vaihtoehdoista, sekä työn – siis palkkatyön – että kulutuksen osalta. Tämä vapaus on rajallista ja tuhoisaa sekä luonnon, ihmisluonnon että toisen ihmisluonnon, kulttuurin kannalta.
Vapaus jostakin (Freedom from) ja sen sisar valinnanvapaus (Freedom of choice) ovat molemmat uusliberalismin lapsia. Uusliberalismilla on liberalistiset vanhemmat. Pohjana on käsitys yhteiskunnasta luonnollisena ja luontoperäisenä ilmiönä, josta uusliberalismi otti etäisyyttä eri tavalla USA:ssa ja Saksassa (ordoliberalismi). Yhteiskunta ei siis olekaan pelkästään luonnollinen ja luontoperäinen vaan valtion ohjaamaa ja kehystämää toimintaa, jossa yksittäiset ihmiset ovat omillaan, toimien viimekädessä itse kunkin oman yksittäisen elinvoimansa varassa, yrittäjinä, eivät kansalaisina.
Kansalaisia olemme politiikan ja julkisen talouden kentillä. Politiikan kentällä määritetään ”hyvän elämän” ehdot ja perusedellytykset (Freedom to) yhteisen tahdon muodostuksen, demokratian keinoin.
Politiikan kenttä on kuitenkin elämän edellytysten ulkopuolella, irti taloudesta, työstä ja luonnosta elannon lähteenä. Hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikka perustuu juuri ajatukselle työn ulkopuolisen elämän järjestämiselle ”hyväksi”. Tämä ”hyvä” on kuitenkin yhä enemmän joutunut talouden ehtojen määrittelemäksi, eikä päinvastoin, jolloin ”hyvä elämä” määrittelisi taloutta.
Yhteisöllisesti, julkisesti määritetty hyvä (public value), sen tuottaminen ja tulokset (public profit) ovat joutuneet mukaan edistämään pääoman kierrätystä ja – mikä vieläkin pahempaa – yhteisöjen rakentumisen ja ylläpidon muodot ollaan alistamassa kierrätykselle: yritykset brändäävät sosiaalisia installaatioita sosiaalisiin konstellaatioihin, tehtaat rakentavat yli maapallon skaalautuvia tuotantoalustoja ja rahoitusinstituutiot rahoittavat tätä kaikkea making money -periaateella. Elinvoimaa (vitality) hakeva biopolitiikka (biopolitics) rajaa ja muokkaa yhteisöpolitiikan (compolitics) ehtoja eikä päinvastoin! Miksi? Julkinen yhteisöpolitiikamme on rajannut itse itsensä ”hyvän elämän” piiriin. Piiriin, joka on hyvän, toden ja kauniin elämän ehtojen ulkopuolella.
Yhteisövoima ja kanssalaisuus
Yhteisövoima (compolitics) on meille itse kullekin päivänselvää: kaksin ja kolmin pystymme tekemään paljon sellaista mitä emme yksin pysty; kylä- tai kaupunkiyhteisönä paljon sellaista mitä emme pienessä porukassa; kansakuntana sellaista mitä emme yksittäisissä kaupungeissa saa aikaiseksi; ja miksei myös: vain ihmiskuntana pystymme pelastamaan itsemme ja toisemme tuhosta.
Yhteisövoima on kuitenkin paljon muutakin. Se on vapautta luonnon ja toisten ihmisten kanssa (Freedom with). Työnjaon kehittyminen ja tuotannon tehostuminen ovat mahdollistaneet yhteisen, yhteiskunnallisen ajan tuottamisen. Yhteiskunnallinen aika ei ole vain kellojen ja kehomme mittaamaa luonnollista aikaa eikä mitä tahansa vapaata-aikaa, vaan meidän itse kunkin omaa, itse hallinnoimaamme aikaa: meillä on käytössämme omaa yhteiskunnallista aikaa, vapautta tehdä omia töitämme: voimme siis päättää mitä, miksi, miten, missä ja milloin työskentelemme.
Vapaa aika on siis toinen toisillemme tuottamaa vapautta. Edessä on siis myös (palkka)työn vapauttaminen, vapaa työ siinä mielessä, että olemme itse asettamassa, arvottamassa ja ratkaisemassa edellä mainittuja kysymyksiä myös työtä tehdessämme.
Yhteisövoimapolitiikka on siis avain uuteen: lähtökohdan muodostaa se, että julkiset arvot (public values) ja julkiset voitot (public profit), jotka on lueteltu joka ikisen kunnan strategioissa ja valtionkin tavoitteissa (siis kuten koulutus, terveys, turvallisuus, hyvinvointi, sivistys) muodostavat arvonmuodostuksen lähtökohdan ja mittarin. Talon pito, talous olisi siis käännettävä jaloilleen: talous palvelee uusintamista, eikä uusintaminen taloutta.
Uusliberalismi on rakentunut freedom from ja of choice – pohjalle, jolloin politiikka muotoutuu biopolitiikaksi. Vaihtoehto on compolitiikka, joka tukeutuu freedom to ja freedom with ajatuksiin.
Suomi on nyt pullollaan ordoliberalistista elinvoimapolitiikkaa. Se on konservatiivista ja puolustavaa, eikä se ratkaise Suomen taloudellisia ongelmia.
Vapauden huuma
Uusliberalismin lähettiläs, kulttuuriliberalismi asettaa tehtäväkseen purkaa rajan ihmisen ja luonnon välillä: ei enää vastakkainasettelua vaan ihmisen ja sisäisen luonnon resonanssi, yhteissointi. Ihmisen ja sisäisen luonnon rajankäyntikoneisto siirtyi pois kirkolta ja valtiolta osaksi kulttuurista uusliberalismin markkinointia, kulttuurisen vapauden alistamista talouden vapaudelle. Kieltämättä tämä vapaus on meitä huumannut, mutta ei enää niin kuin viini vaan kuin äkkiä kaikesta irroittava, huikaiseva, kirkas ryyppy.
Nyt kuitenkin ihmisen ja luonnon on löydettävä resonanssi ja yhteissointi ihmisen ja ulkoisen luonnon välille. Ja tuon rajankäyntikoneiston on asetuttava sinne missä siitä tosiasiallisesti päätetään: työpaikoille. Se on demokratian huumaava mahdollisuus ja välttämättömyys. Ja todellakin, tällöin purkautuisi ulkoisen ja sisäisen luonnon toisiaan tuhoava vastakkaisuus ja vieraus: ulkoinen ja sisäinen luonto heräävät resonoiden henkiin ihmisen vapaan, tietoisen toiminnan kehityksen myötä.