Saateeksi: Julkaisin tämän kirjoituksen Keskisuomalaisessa kommentoidakseni kunnissa yleisessä käytössä olevaa kehysmenetelmää talousarvioiden valmistelussa. Jyväskylässä ja varmaan muuallakin siitä on tullut viranhaltioiden politiikan tekemisen väline.

Verot, lait ja laittomuus

Jyväskylän taloudenpidossa on jouduttu keskellä nousukauden huippua ja suurimittaisten Hippoksen, Kukkulan ja Kankaan kehityshankkeiden toimeenpanoa täysin kestämättömään tilanteeseen.

Kaupungin elintärkeille toimialoille, sivistys -ja perusturvalautakunnille, annettiin viime keväänä vuoden 2019 talousarvion suunnittelun pohjaksi talouskehys, joka ei mahdollista edes lakisääteisten tehtävien hoitamista ja pakollisten indeksikorotusten toteuttamista.

KEHYS SIIS yllytti lautakuntia laillisten velvoitteiden laiminlyöntiin. Kehyksen alimitoitus oli vähintäänkin noin 10 miljoonaa euroa. Lautakunnat ovatkin nyt syksyllä tehneet TA2019 -ehdotukset, joissa kehystä ylitetään noin 14 miljoonalla eurolla.

Tilanne ei ole yhtään parempi pienemmillä toimialoilla, puhumattakaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin laskutuksesta.

Mistä on kysymys? Maan hallituksen kuntiin kohdistuneista leikkauksista, jotka ovat kohdelleen myös Jyväskylää kaltoin: ennakoitu (14. 9.) valtionosuusmaksatus laskee kuluvasta vuodesta lähes 6 miljoonalla eurolla, vaikka sekä lasten ja vanhusten määrä on lisääntynyt olennaisesti.

Kehystä asetettaessa on mahdottomissakin tilanteissa aina lähdettävä vähintäänkin siitä, että aiemmat päätökset, lakisääteiset tehtävät ja pakolliset indeksikorotukset mahtuvat suunnittelukehykseen. Samalla on myös todettava selkeästi niistä aiheutuva mahdollinen paine kunnallisverotukseen kuten nyt selvästi on asian laita.

Valtuusto tekee veropäätökset, ei kehyksen asettelija.

Matti Vesa Volanen

puheenjohtaja

Jyväskylän Vasemmiston kunnallisjärjestö ry

https://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Verot-lait-ja-laittomuus/1264459