Saatteeksi: KÄÄNNE – tapahtumassa, kuten monissa muissakin vasemmiston tilaisuuksissa, Suomessa ja yleensäkin Euroopassa, kävi taas kerran ilmi, että vasemmistolta puuttuu kertomus maailman tilanteesta – kertomus, joka olisi sidoksissa ekologisen realismin asettamiin vaatimuksiin.  Tässä aineksia tuohon kertomukseen.

Viides elementti

Historian pitkässä saatossa maa, vesi, ilma ja valo ovat kutoneet maan pinnalle ohuen mitä moninaisimman ja monimuotoisimman elämän tekstuurin, johonka oma elämämmekin on kutoutunut. Nyt näistä kolme – maa, ilma ja vesi – uhkaavat tuhoutua ja neljäs, auringon energia, valo on saanut rinnalleen tuhoisan kilpailijan – maan uumenista esiin kaivetut, sinne vuosimiljoonien aikana varastoituneen valon paikalliset tuotokset – hiilen, öljyn, kaasun.

Tämän kehityksen takana on viides elementti, energia gradienttien ikiaikaisen purkautumisen työstämien muotojen (negentropy) ja niiden jälleen purkautumisen (entropia) kaikenaikaisuus, siis sisäisten (endogeenisten) ja ulkoisten (eksogeenisten) voimien vuorovaikutus (metis), joka on tällä pienellä kiven hippusellamme, kotimaapalollamme, monien yhteensattumien myötä- ja vastoinkäymisten kautta on synnyttänyt sen pinnalle bioystävällisen elämän tekstuurin, jonka kutoutumisen tulos ihmislajikin on.

Ymmärrämme nyt, että tulevaisuus on ollut aina avoin sinä mitassa kuin energian gradienttien purkautumisen tuottamien muotojen puitteisessa on toteutunut paikallisesti luoden samalla elämälle oman aikaskaalan, rytmityksen. Jokaisella prosessilla on muotonsa ja jokaisella muodolla prosessinsa. Aikaskaalasta riippuen muoto purkautuu prosessiksi ja prosessi jähmettyy muodoksi.

Siten ihmisen perinteellinen käsityölaistyö, siis työ, joka työstää ulkoista luontoa ja tekijänsä sisäistä luontoa (poiesis/metis) todeten ensin miten asiat ovat (tosi), päättäen itse miten ne ovat, kun ne ovat hyvin (hyvä) ja kuinka se saadaan kauniisti (kauneus) toteutettua reilulla (reiluus) tavalla omassa yhteisössä, on jatkumoa luonnon työlle (ecopoiesis) ja oman kotimaailman (homemaking, commoning) rakentamiselle.

Tämä yhteisömuoto (Gemeinschaft) purkautui kun ihmisen ja luonnon väliin astui käsityökalujen sijaan höyrykone, joka harppauksen omaisesti nopeutti energian hyväksikäyttöä uusien muotojen (tavaroiden) tuotannossa ja samalla tietysti hukkalämmön synnyttämisessä ja materiaalivirtojen kulkua luonnosta kulutuksen kautta takaisin luontoon – jätteenä.

Viides elementti, energiagradientti maapalollamme, sai nyt aivan uuden perustan. Se ei perustu enää valoon, auringon energiaan vaan maan uumeniin vuosimiljoonien myötä kertyneeseen energiaan, hiileen, öljyyn ja kaasuun. Kaikki energian käyttö uusien muotojen, tuotteiden työstämiseen, tuottaa välttämättä enemmän tai vähemmän hukkalämpöä (entropiaa), joka vain osin pääsee poistumaan avaruuteen. Sen määrää on siis rajoitettava ellemme halua päästää meriä ja järviä kirjaimellisesti kiehumaan.

Kun Valistuksen mekanistinen universaalius näki ihmisen kellokoneena ja teollinen vallankumous työvoimana, höyrykoneen vaihdokkaana, niin työstä ja työn tekemisestä putosi pois kysymykset todesta, hyvästä, kauniista ja reiluudesta. Ne siirtyivät työnostajan, valtion ja markkinoiden ratkaistavaksi. Työnteko kuihtui voiman käytöksi. Työpaikalla työntekijä on nyt työvoimaa (labourforce) ja kansalaisena kuluttaja (consumer). Työnteko ja kotimaailman rakentaminen (commoning) erosivat toisistaan.

Kun ruuan, raaka-aineiden, energian ja työvoiman hankinta perustuu nyt tulevaisuuden lupausten pääomittamiseen ja noiden lupausten realisoimiseen, niin kaikki nuo neljä oli saatava mahdollisimman edullisesti, siis halvalla, jotta lupaus voidaan pitää ja saada sijoitettu rahapääoma takaisin. Ihmisten keskinäisiä vaihtosuhteita määrittää siis universaali vaihtoarvo, pääoman uusintaminen, ei pyrkimys yleisen, yhteisen yhteisöllisyyden (All-ge-mein-heit) rakentaminen työn, reaalisen luontosuhteemme kautta.

Yleisen, yhteisen yhteisöllisyyden rakentaminen reaalisen luontosuhteemme, työn, tuotannon ja kulutuksen kautta tunnustaen, että viides elementti, paikallinen energiagradientti, asettaa ehdot elämän tekstuurin olemassaololle, tarkoittaa ekologisen demokratian toteuttamista, ts. ”toden, hyvän, kauniin ja reilun” -elämän kysymysten palauttamista työnteon perustaksi, siis palauttaa työn rooli ihmisten keskinäisessä yhteisöllistymisessä (homemaking, commoning).

Meidän kaikkien tulisi siis olla mukana päättämässä mitä, miksi, miten, missä ja milloin tuotetaan ja kulutetaan ja kuinka aiheutettu luontorasitus kompensoidaan. Lähtökohtana olisi siis ekologinen realismi, eikä kuten nyt ulkopoliittinen realismi – me ensin -politiikka.

Ulkopoliittisen realismin lähtökohta kansallinen suvereniteetti, autonomia, jatkaa kristillistä perinnettä, jonka mukaan ihminen on ainoa olento, joka on luotu itseään varten. Koko muu maailma on meitä, ihmistä varten. Minä olen minä ja minulla on keho. Toteutan itseäni sen luonnon – sisäisen tai ulkoisen – kautta, jonka omistan. Tämä ei ole vapautta, johon liittyy aina vastuu, vaan autonomiaa käyttää luontoa rajattomasti hyödykseen. Se on absolutismia.

Yksilöinä emme kansallisvaltioissa ole olleet emmekä ole autonomisia, vaikka meillä on mitä moninaisimpia vapauksia. Kun kansakunta todetaan autonomiseksi, suvereeniksi suhteessa toisiin kansakuntiin, irrottaudutaan vapauteen liittyvästä vastuusta luonnosta, elämästä ylipäätään. Kuolemasta ja luonnon tuhosta tulee voimapoliittinen kysymys.

Ekologien realismi pakottaa arvioimaan uudelleen kansakuntien suvereniteettia vapaudesta ja vastuusta lähtien. Valistuksellisen universalismin alueellisen muodostuman, kansallisen suvereniteetin suhteellistuminen herättää aina romanttista kaipuuta menneeseen, jo kauan sitten purkautuneeseen yhteisöllisyyteen (Gemeinschaft). Se ei ole ratkaisu.

Vaikka meidän on irrottauduttava valistuksen universalismista emme voi palata pienimuotoiseen yhteisöllisyyteen, koskapa luontosuhteemme keskeiset välitykset – kieli, kaupunkiyhteisöt, tekniikka ja rahamuoto – ovat jo monin osin planetaarisia, omaksuttavissa lähes kaikkialla elämäntavan perustaksi.

Kapitalismin suuri historiallinen, sivilisoiva tehtävä – universaalisen ihmisen synnyttäminen abstraktina, luonnosta, itsestään ja toinen toisistaan vieraantuneena, kuitenkin taloudellisesti keskenäisriippuvaisina palkkatyöläisinä/kuluttajina – jäi kuitenkin kesken, kun ekologinen realismi alkoi haastamaan oikeuttamme vahingoittaa tai tuhota luontoa (abusus).

Maailmantalouden painopiste siirtymässä takaisin sinne missä on sen väestöllinen painopiste, itään ja etelään. Historiallisesti katsoen, maailmantilanne normalisoituu. Myös Etelä ja Itä on nyt saanut otteen Renesanssin ja Valistuksen tuottamista taloudellista voimista, tekniikasta, sosiaalisesta suunnittelusta ja pääomittamisesta.

Jos he, noin 6 miljardia ihmistä, toteuttavat Valistuksen ja Sivistyksen ideaalit kuten Pohjoinen Länsi – pienen pieni vähemmistö – sen teki, olemme kaikki tuhon omia. Ekologinen realismi siis haastaa kulttuuriliberalismin arvopohjan ja erityisesti talousliberalismin kautta yksityistetyn, reaalisen suhteemme luontoon.

Kun nyt on kysymys elämäntavasta ja sen muuttamisesta ekologisen realismin ehdoin, kun on siis pystyttävä uusintamaan sisäinen luontomme uusintamalla ulkoista luontoa kestävällä tavalla, on sosiaalivaltion, joka on aiemmin ottanut vastakseen väestöstään, otettava nyt myös vastuu ulkoisen luonnon uusintamisesta, laajentua siis myös luonto -valtioksi perustuslakia myöten.

Se merkitsee talouden ja yhteisöllistymisen (homemaking, commoning) palaamista yhteiselle taloudelliselle alustalle synnyttämään yleistä yhteisöllisyyttä (all-ge-mein-heit), kanssalaisuutta yhteisövaltiossa.

Siksi

  1. otamme etäisyyttä sekä valistuksen mekaanisesta maailmankäsityksestä (ihminen on kellokoneisto/höyrykone/tietokone) kuin myös romantiikan organistisesta maailmankuvasta (biologinen kehitysideaali) kuten myös analyyttisestä käsitteellisyydestä (kieli ihmisen perustana) ja hyväksymme luonnon ja siten ihmisen itseorganisoitumisen lähtökohdaksemme. Emme siis elä ympäristössä (Umwelt) vaan elämän yhteisessä tekstuurissa (Mitwelt).
  1. Sosiaalivaltiota on laajennettava luontovaltioksi. Ei siis luonnolliseksi valtioksi (fasismi) vaan että ekologisen realismin asettamat reunaehdot on lisättävä perustuslakiin. Luontoa ei saa tuhota (abusus). Se on meillä lainassa tulevilta sukupolvilta.
  1. Parlamentaarista liberaalidemokratiaa laajennetaan ekologiseksi demokratiaksi, ts. olemme kaikki mukana päättämässä mitä, miksi, miten, milloin ja missä tuotetaan ja kulutetaan ja kuinka aiheutettu luontorasitus (entropia, hukkalämpö) kompensoidaan.
  1. Talouden kirjanpitoa laajennetaan niin, että jokaiseen taloudelliseen transaktioon sisällytetään ekologisen realismin vaatimat reunaehdot transaktion toteuttamiselle. Arvonmuodostus siirtyisi siis universalismista (vaihtoarvo) yhteiseksi, yleiseksi yhteisöllisyydeksi (Allgemeinheit). Tämä olisi kanssalaisyhteiskunnan perusta yhteisövaltiossa.
  1. Työpaikka on opinpaikka. Edessä on valtava sivistystehtävä oppia ymmärtämään ekologisen realismin ehdot ja rajat kokemuksellisesti omassa työssä. Tavoitteena ei ole ”työstä vapautuminen” vaan ”työn vapauttaminen”. Siis se, että emme enää myy työvoimaamme maksua vastaan palkkatyöläisinä/kuluttajina (labour) vaan tekisimme työtämme (work) tuottajina rakentaaksemme elämän, joka on tosi suhteessa luonnonvoimiin, hyvä keskinäisissä suhteissamme, kaunis luonnonvarantoja hyödyntäessämme ja reilu niitä jakaessamme.

Kirjallisuutta

Detienne, M., Vernant, J.-P.  1991. Cunning Intelligence in Greek Culture and Society (trans. Lloyd, J.) University of Chicago Press.

Bryan, D., Lopez, J., Virtanen, A. 2023.  Protocols for Postcapitalist. Expression Paperback.

Gare, A. 2022. Integrating biosemiotics and biohermeneutics in the quest for ecological civilization as practical utopia cosmos and history. The journal of natural and Social Philosophy, 18 (2), 22-49.

Gare, A. 2016. The Philosophical Foundations of Ecological Civilization: A manifesto for the future. Routledge. Kindler edition.

Hanna, R.  2024. Science for Humans: Mind, Life, The Formal-&-Natural Sciences, and A New Concept of Nature. Springer Kindle Edition.

Hänninen, S. 2024. Political Creativity: Antonio Gramsci on Political Transformation. Edward Elgar Publising.

Meyer-Abich, K. M. 1993. Revolution for nature: from the environment to the connatural world. Philosophy and the environment series, Vol. 3. UNT press.

Meyer-Abich, K. M. 1990.  Aufstand für die Natur: Von der Umwelt zur Mitwelt (German Edition) Perfect Paperback, C Hanser.

Patomäki, H. 2023. World Statehood The Future of World Politics. Springer.