Jospa analyysin vuoksi jakaisimme kansantalouden hieman poikkeavalla tavalla neljään osaan:

  • julkinen alustatalous (public platform economy), se talouden osa, joka strukturoi ja rajaa talouden fundamentaalista epävarmuutta sekä yksilöiden (sosiaaliturva kaikkineen) että yritysten (infrastruktuuri kaikkineen, avustukset) osalta,
  • tuottava kulutus, huolenpitotalous (care economy; koti-, yhteisö- ja julkistalous), jonka puitteissa me itse kukin yhdessä ja erikseen pidämme yllä ja yhteiskunnallisina tuottajina tuotamme omaa elämäämme,
  • kuluttava tuotanto (functional consum economy), jossa tuotetaan markkinaehtoiset tavarat ja palvelut,
  • tuotannon arvottaminen (commoning of production), se talouden osa, jossa arvotetaan tuotanto, ts. markkinat.

Markkinat eivät enää pitkään aikaan ole olleet valmiita paikkoja jonne vain mennään vaihtamaan (ex-change) jotain ja häivytään paikalta, vaan jokainen markkinatoimi (transaction) toteuttaa yhteisöllisen muutoksen (change).

Miksi? Kysymys ei ole vain tavaroiden vaihtamisesta vaan palveluista (service), joiden arvon tuottavat kaikki eri osapuolet integroimalla – ei siis vaihtamalla – omia resurssejaan tavalla, jota säädellään toimijoiden ylläpitämien instituutioiden kautta, ja määrittämällä tilanne- ja kokeisuuspohjaisesti ko. palvelun arvon (value). (Vargo, S. T., Lusch, R. F., 2017, 46).

Jos palvelu on vaihdon perustava perusta, “service is the fundamental basis of exchange” (service < lat. servitium, orjuus; servus orja), niin mikä on sitten muutoksen perustava perusta? Yhteisöllistäminen, “commoning is the fundamental basis of change” (common < indoe. *ko-moin-I *ko- yhdessä, *moi-n-, *mei– muuttaa, liikkua).

Siis yhteisöllistämmekö markkinat (commoning the markets) vai markkinallistammeko yhteisöllistämisen (marketing the commoning)?

Jälkimmäinen on menossa kovaa vauhtia: Esimerkiksi alustaloudet perustuvat pitkälti yhteisömanagerointiin (community management): ”yhteisö on mitoitettava alustataloudessa aivan samalla tavalla kuin työntekijöiden työvoima skaalataan työorganisaatiossa”: kuluttajista tulee (palkattomia) tuottajia, resurssit imetään sosiaalisista verkostoista (ecosytems), prosessinhallinta muuttuu vuorovaikutuksen hallinnaksi: ”arvo luodaan ja skaalataan vuorovaikutuksen kautta, jolla orkestroidaan käyttäjien ja ekosysteemin resursseja.” (Choudary, S. P. 2015, 23, 35).

Entäpä jos yrittäisimmekin yhteisöllistää markkinat? Miten se menisi? Jotensakin näin (Simon Sutterlüttia & Stefan Meretziä, 2018, mukaillen):

 

Yhteisöehtoinen muutos  vs. Tavaralogistinen vaihto

Tarpeet on etukäteen määritelty  vs. Tarpeet vahvistetaan jälkikäteen.

Tavoitekonfliktit käsitellään yhdessä  vs.  Tavoitekonfliktit ulkoistetaan markkinoille.

Tavoitteet ovat moninaisia  vs.  Tavoite on yksidimensioinen: voitto.

Ajankäyttö on elämän laatukysymys  vs. Ajansäästö on väistämätön pakko.

Tuotanto on positiivista molemminpuolisuutta  vs. Tuotanto on paloittelua ja poissulkemista.

 

Laitetaan tähän vielä vertailun vuoksi palvelulogistiikkaan perustuva näkemys (Vargo & Lusch, 2017):

Palvelulogistinen vaihto
– Palvelu on vaihdon perusta
– Arvoa luovat useat toimijat, mukaan lukien aina edunsaaja
– Kaikki yhteiskunnalliset ja taloudelliset toimijat ovat resurssien integraattoreita
– Edunsaaja määrittelee arvon aina yksilöllisesti ja fenomenologisesti
– Arvonluomista koordinoidaan toimijoiden luomien instituutioiden ja institutionaalisten järjestelyjen avulla.

 

Huomaamme heti miten, että yhteisöehtoinen ja palvelulogistinen malli ovat keskenään samaan suuntaan osoittavia, jos poistamme palvelulogistiikasta ensimmäisen kohdan ”palvelu on vaihdon fundamentaalinen perusta” ja vaihdamme sen ”yhteisöllistäminen (commoning) on muutoksen fundamentaalinen perusta”.

Myös suhde aikaan on erilainen, sekä ajan käytön osalta että aikataulullisesti: tulisiko meidän päättää ensin mitä tarvitsemme ja sitten vasta niiden valmistamisesta,

VAI riittääkö, että markkinoilla törmäämme moneen sellaiseen tavaraan tai palveluun, jota emme ole osanneet edes kuvitella olevan olemassa saati että me tarvitsisimme kaikkia niitä hilavitkuttimia, joita eteemme  mairein suosituksin heitetään,

VAI ajattelemmeko, että liikumme yhdessä ja erikseen resursseinemme markkinoilla/yhteisössä etsien sopivaa vastinparia arvon tuottamiseksi? Ei siis ennen eikä jälkeen vaan yhteisön rakentaminen tarkoittaa nähtävissä olevien mahdollisuuden ja kyvyn (möglichkeit/vermögen), emergentin, syntymässä olevan yhteisömuutoksen havaitsemista ja toteuttamista?

Siten emme siis vain jälkikäteen markkinoiden kautta arvioisi sitä, mitä muutoksia elämäämme on tehty, emmekä istuisi päiväkausia markkinoiden ulkopuolella seminaareissa (< lat.  seminarium kasvien taimitarha) miettimässä mitä pitäisi tuottaa vaan organisoisimme markkinat emergenteiksi yhteisöiksi, tuottamaan tulevaisuuttamme.

Huolenpitotaloudessa (care economy) tunnetusti päätämme ensin julkisesti tai ainakin omassa yhteisössämme mitä tuotamme tai hankimme, kun taas kulutustaloudessa (consum economy) tuo päätös on yksityinen ja monin osin myös ei-julkinen.

Jos muutamme markkinatoimet (transactions) vaihdosta (exchange) yhteiskunnalliseksi muutoksen (change) ajuriksi tapahtuu samalla huolenpito-  ja kulutustalouden funktioiden muutos: huolenpitotalous rajaa ja ohjaa kulutustaloutta sisältötavoitteisen – siis yhteisöllistetyn välineen kautta.  Tällöin peruslähtökohdan muodostaa tietysti YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitetta.

Tämä tarkoittaisi tietysti koko rahoitusjärjestelmän uudelleen tulkintaa. Raha ja velkakirjat (= rahavaatimus jollekulle) ilmaisevat ihmisten ja yhteisöjen välisiä, keskinäisiä sidoksia. Viimekädessä niillä esitetään vaatimuksia luonnolle. Esimerkiksi maailman BKT, energiatuotannon ja ilmaston CO2 -määrät vv. 1960-2017/2019 korreloivat täysin (r=0.997, 0.998; Keen, S. 2020).

Ratkaisevaksi muodostuukin nyt se, missä määrin pankkien ja keskuspankkien lähtökohtaisesti arvoton raha saadaan kiinni reaalitalouteen todentamaan arvojamme siten, että uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä radikaalista vähennetään ja uusiutuvien luonnonvarojen käyttö laskee kestävälle tasolle – ja tämä kaikki vielä sosiaalisesti oikeudenmukisella tavalla.

”Cash is Trash” sanoo Ray Dalio, yhden maailman suurimman hedge -rahaston vetäjä ja maailman rikkaimmista miehistä (Heavey, 2020). Kullan hinta on ollut nousussa  ja negatiivinenkin korko kelpaa julkisissa turvasatamissa. Entäpä jos usko siihen, että joku joskus jostakin vielä kaivaa luonnosta lähes uskomattomalle määrälle arvotonta rahaa ja velkakirjoja reaalitaloudellisen vastineen, purkautuu koronan myötä? Yhden suurvallan haastaessa toisen, Kiina USA:n?

 

Viitteet

Choudary, S. P. 2015. PLATFORM SCALE How an emerging business model helps startups build large empires with minimum investment. Platform Thinking Labs Pte. Ltd.

Heavey, T.  5. 6. 2020. Ray Dalio Explains Why ”Cash Is Trash” https://www.youtube.com/watch?v=A6W_froW0Ws

Keen, S. 2020. The Appallingly Bad Neoclassical Economics of Climate Change
https://www.patreon.com/posts/appallingly-bad-38048063 Haettu 03.07.2020.

Sutterlütti, S., Meretz, S. 2018.  Kapitalismus aufheben Eine Einladung, über Utopie und Transformation neu nachzudenke. VSA: Verlag Hamburg.

Vargo, S. L., Lusch, R. F. 2017. Service-dominant logic 2025 International Journal of Research in Marketing 34, 46–67.

Vargo, S. L., Lusch, R. F., Koskela-Huotari, K. (Eds.).  2019. The SAGE Handbook of Service-Dominant Logic.  SAGE Publications. Kindle Edition.

Sanasto: https://www.etymonline.com