Tarvitsemme aikalisän!

Ensimmäinen henkilökohtainen kohtaamiseni HX – hävittäjähankintojen kanssa, oli Helsingin pääkirjaston, Oodin, seinään ilmestynyt jättiläismäinen hävittäjän kuva. Printti oli parikymmentä metriä leveä ja hävittäjistä oli tehty nostattava kuva, joka tulisi piirtymään tuhansien suomalaisten verkkokalvoille ohittaessaan uuden kulttuurimonumentin.

Kun näin kuvan mietin, että mitä meille nyt myydään?

Aloin seurata HX-uutisia tarkemmin. Valtamediaa voi ostaa rahalla, joten suhtaudun kriittisesti kaikkeen lukemaani. Sitten paljastui Kulmunin kohu. Hänen taustavoimanaan oli konsulttitoimisto Tekir. Tutkin Tekirin taustoja ja kävi ilmi, että tekijänä Saukkomaa on niin kovaa sarjaa, että häneen ovat luottaneet muun muassa Talvivaaran Pekka Perä, joka on päässyt sotkuistaan, kuin koira veräjästä, sekä Caruna, jonka hallitukseen on Saukkomaa saanut paikan vedätyksen läpiviennin johdosta. Tekiriin ja Saukkomaahan ovat luottaneet myös Martin Lockheadhttps://www.marmai.fi/uutiset/tekir-mukaan-f-35-havittajan-lobbaukseen/46ed66f2-fc93-3e3c-b952-f2db8de2de67in väki, joka vastaa amerikkalaisesta F-35 hävittäjästä, joka on nostettu monissa lähteissä veikatuksi hävittäjäkilpailun voittajaksi. Tämä esimerkki hävittäjähankintojen kulisseista, jotta voidaan ymmärtää, että 10 miljardia rahaa kiinnostaa monia tahoja.
10 miljardia maksetaan ennen kuin ensimmäistäkään hävittäjää saadaan Suomeen. Suomen suurin tuontihanke koskaan. Tarvitsisimme nämä rahat mielenterveystyöhön, vanhuksille, työttömyyden hoitoon, kansantalouden nostoon ja hyvinvointiin.
Tarvitsemmeko kaikki 64 hävittäjää? Tarvitsemmeko yhtään? Ohjustorjuntajärjestelmän ilmastovaikutus elinkaaren aikana on häviävän pieni verrattuna hävittäjiin. Tuleeko tekniikka olemaan valmiiksi vanhentunutta?

HORNETTIEN ELINKAAREN JATKAMINEN

Kanada pidentää Hornettien käyttöaikaa, meidän koneita on lennetty vähemmän. Käyttöajan pidentäminen tuo säästöjä, vaikka laskelmat yritetään nostaa esiin toisenlaisessa valossa vääntelemällä totuutta.
Kutsun kaikki allekirjoittamaan kansalaisaloitteen: ”Hävittäjähankintojen pysäyttäminen ja uudelleen arviointi”, sekä mahdollisimman paljon boostaamaan sitä omassa sosiaalisessa mediassaan.
Kansalaisaloite lähtee siitä näkökohdasta, että tällä hetkellä meillä ei ole riittävästi luotettavaa tietoa ratkaisujen tekemiseen. Lisäksi pitää punnita tarkoin hävittäjähankintojen ulkopoliittiset seuraukset.
Hävittäjät syytävät kerosiinia suoraan yläilmakehään. Hävittäjät ovat suuri ilmastorasite valmistuksestaan alkaen.

PRIORISOINTIA RAHAN KÄYTÖSSÄ!

Koronapandemian aiheuttama taloudellinen ahdinko tulee todennäköisesti johtamaan syvään lamaan. Terveydenhuollon, yritysten ja työttömyyden aiheuttamat lisätarpeet tulee priorisoida hävittäjähankintojen edelle.

On nähtävä ULKOPOLIITTINEN VAIKUTUS sekä suurin turvallisuusuhkamme ILMASTONMUUTOS

Puolustusvoimien ilmastovaikutukset:

Yhteensä 200 000 co2t/vuosi – Palveluksessa 20 000 henkilöä

Yhden hiilidioksiditonnin päästäminen ilmakehään maksaa lähes 30 euroa

Puolustusvoimien vuotuiset hiilidioksidipäästöt / palveluksessa olevat varusmiehet:

Maavoimat 34 000 co2tonnia (josta 8% maavoimien ilmailun päästöt, esim kuljetushelikopterit ja rahdit) / palv 13500 varusmiestä

Merivoimat 15 000 co2t / palv 5000 henk

Ilmavoimat 139 000 co2t / palv 1500 henk

On mietittävä ONKOjäHANKITTAVA KALUSTO OIKEA JA TARPEELLINEN RIITTÄISIKÖ VÄHEMPI?

Ohjusjärjestelmän ympäristökuormitus ja elinkaarikustannukset ovat merkittävästi pienemmät verrattuna hävittäjiin.

Kalusto, jonka hankintaa harkitaan, on nopeasti kehittyvän teknologian, kuten dronet, rinnalla valmiiksi vanhanaikainen valinta.

Uutissuomalaisen ja ylen mielipidetutkimusta mukaan suuri osa suomalaisista kannattaa hävittäjähankintojen lykkäämistä

Tämä oli siis puheeni vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa.
Toivon vasemmistoliiton kansanedustajien ajavan kantaa hävittäjien kohdalla aikalisän ottamiseksi tässä taloudellisessa tilanteessa.