Olen seilannut laidasta laitaan yhteiskuntamme kaarta ja lopulta päättänyt asettua täyspäiväiseksi kansalaisaktivistiksi ja vapaaehtoistyöntekijäksi, sillä mikään muu ei tunnu merkitykseltä. Raha ei minua motivoi, ainoastaan tulokset – toimeentulotuella, muttei toimettomana.

Viime kuu on ollut  – no sanoisinko intensiivinen!  Olen ollut mukana järjestämässä kuutta mielenilmaisua, käynyt lukuisissa näihin liittyvissä kokouksissa, sekä muissa kokouksissa, lisäksi olen ollut boostaamassa kahta kansalaisaloitetta, kirjoittanut blogia ja lehdistötiedotteita, pyörittänyt vegaanitehdasta ja yh-arkea.

Mutta huikeita asioita on myös tapahtunut, tietoisuus ja kriittinen massa kasvavat silmissä!  Nämä kaksi asiaa ovat tärkeimmässä fokuksessani juuri nyt, sillä niissä piilee muutoksen avaimet.  Olen oppinut paljon!  Erityisesti joukkojen ohjaamista, sekä innostamista.

 

Nyt on pakko – ilmastolakko!

Ensimmäinen huippuhetki oli ilmastolakko – Turku.  Vielä aamulla emme tienneet lainkaan kuinka paljon osallistujia voisi olla.  Väen kerääntyessä Suurtorille huomasin, miten käteni tärisi adrenaliinin vaikutuksesta, kun huudatin joukolle iskulauseita.  Maariankadulle kääntyessämme 3 kaistaa leveän kulkueen kanssa marssin häntä näkyi vielä 4 korttelinmatkan päässä Kirkkosillalla.  Poliisiarvion mukaan 2500 osallistujaa osallistui marssiin.  Silmieni eteen levittyi näky, josta olen koko ikäni haaveillut!  Tuhannet ihmiset ovat paikallisesti kerääntyneet pitämään luonnon puolta ihmisen hulluuden ja ahneuden edessä.  Tahto paremman huomisen luomiseen on vahva!

Tapahtuma oli parissa viikossa kasattu tahdonvoimannäyte.  Karnevaalitunnelmaa toi sähköpyörällä liikkuva DJ.  Liikuttavia puheita kuultiin kävelykadulla, erityiskiitos nuorille, jotka spontaanista uskaltautuivat esittämään sydämensä sanoja ja huolta.

Kodittomien yössä olin järjestäjätiimissä kolmatta kertaa. Tunnelma oli upea.  Monta kävijää tunnistin viime vuosilta ja kodittomien keskuudessa tapahtumaa arvostetaan suuresti.  Olin mukana laatimassa tapahtuman vetoomusta Turun kaupungille ja TVT:lle.  Rojavan kurdien tilanne leimahti ja solidaarisuutta osoitettiin kahtena lauantaina, sekä järjestämässäni laulavassa Rauhanmarssissa.  Marsista tuli panjon hyvää palautetta jälki käteen.  Konsepti oli toimiva – ensi vuonna kunnon suunnitteluajalla kuorojen kanssa.

Mitä sitten on kuulunut kansalaisaktivistin arkeen?

Puheluita poliisille, lehdistötiedotteiden ja marssisuunnitelmien laatimista, polkupyörällä kulkevan DJ pöydän rakennusta, armotonta järjestysmiesten ja liikenteenohjaajien metsästystä, puheiden kirjoittamista, megafonien, keltaliivien, hautakynttilöiden, paristojen, lippukeppien ym hankkimista, esiintyjien etsimistä, yhteyden pitoa lukuisiin eri suuntiin, tahoihin, henkilöihin, kokouksia, tehtaan puolesta kirjanpitoa, laskutusta, myyntikärryn siirtelyä paikasta toiseen… ja kotirintamalla pyykinpesua, siivoamista, ruoanlaittoa, sekä tietokoneen kanssa naimisissa oloa erityisesti kansalaisaloiteryhmien spämmäämistä…

 

 

Kansalaisaloitteet maaliin!

Tälle kuulle oli kalenteriin myös merkinnät kahden kansalaisaloitteet loppukirityksestä.  Molempien taipaleella olin ollut tukijoukoissa, mutta oman varsinaisen panostukseni olin ladannut loppukirin starttaamiseen – ensin Kannabiksen rangaistavuuden poistaminen, sitten lentovero.  Molemmissa tiimeissä alkoi marssiväsymys painaa, hyvää petaustyötä oli tehty jo kuukausia.  Mikromuovialoitteen ja mesenaattikampanjoiden oppia on itselleni ollut loppukirin voima ja tärkeys.

Lähdin molempiin tiimeihin lietsomaan voitontahtoa ja uskoa läpimenoon.  Käytin aikani ennen kaikkea ryhmien yllyttämiseen, sekä algoritmien nostamiseen: tykkää, kommentoi, kutsu, jaa!  Keskiössä oli Viimeiseen päivään päivätyt tapahtumat.

 

Katse tulevaan

Sellainen oli lokakuu, mitä tuokaan tullessaan marraskuu?  Ensimmäisinä päivinä todellakin menivät molemmat kansalaisaloitteet läpi, joissa olen ollut mukana.  Kuukausi tulee huipentumaan 29.11. ilmastolakkoon, mutta ennen sitä itselleni tärkein etappi on viimein PLANET CIRCLE DAY ”ensi-ilta”.  Tässä tulevaisuuden työkalu tietoisuuden nousuun ja kriittisen massan kasvuun!

On huikeaa nähdä, miten asiat myös muuttuvat, kun niihin panostaa!  Kävelin tavaratalossa kosmetiikkaosaston läpi.  Yleensä hajut ja turhuus ahdistavat minua, mutta tällä kertaa valtasikin hyvän olon tunne, sillä viimeistään 6 vuoden päästä tämä osasto tulee olemaan mikromuoviton ja luonnonkosmettikan määrä huomattavasti suurempi.

STAY TUNED 🙂  ja nähdään!