Olen kirjoittanut blogitekstejä minua syvästi koskettavasta aiheesta, ihmiskaupasta.  Itohan Okundaye niminen nigerialainen nainen antoi asialle äänensä vuoden vaihteessa ylen haastattelussa.  Hänen turvapaikanhakuprosessissaan oli virheitä, koska hän ei ollut saanut toista suullista kuulemista turvapaikan uusintahaun yhteydessä, jolloin hänen tilanteensa oli myös muuttunut.

Aikaa oli vähän ja poliisikuuleminen oli jo pidetty, missä Itohanille oli ilmoitettu, että pakkopalautus tapahtuisi lähipäivinä.  Havahduin tähän ja laadin siltä istumalta adressin nettiin, joka keräsikin viikossa liki 5000 allekirjoitusta.  Toimitin sen henkilökohtaisesti sisäministeri Kai Mykkäselle.

Eilen tuli  mahtavia uutisia.  Ylen nettisivuilla pääuutisten joukossa otsikoitiin:

”Sisäministeri Kai Mykkänen ehdottaa Suomeen uutta ihmiskauppalakia”

Itohanin pakkopalautusprosessi oli keskeytetty ja hän saa nyt toisen kuulemisen!

Tänään riemuitsen, sillä työni on tuottanut hedelmän!

Kolme kertaa ovat kannanottoni nousseet Ylen ykkösuutisten joukkoon vuoden aikana. Aiheet ovat olleet Paraisten sosiaalitoimen tilanne, mikromuovi -kansalaisaloitteen läpimeno ja nyt ministeri Mykkäselle toimittamani adressin pohjalta etenevä lakimuutosehdotus.

On paras mahdollinen palkinto, kun saa nähdä omien kirjoitustensa ja panostusten aiheuttavan muutosta parempaan. Kyse ei ole epätavallisista sankariteoista, vaan äänen nostaminen asioille, jotka kokee tärkeiksi.

Kolme ohjettani maailmanmuuttajille:
USKALLA, YRITÄ, VAIKUTA

= Lisää uutisia muutoksesta!

Voit seurata vaikuttamistyötäni:

Nettisivut

Facebook

Twitter

Instagram