Koronavirus leviää ja monet meistä haluavat sen sairastumiselta välttyä. Riskiryhmien ja yhteiskunnan kantokyvyn kannalta tämä tärkeää pohdittavaa juuri nyt!  Yksi keino vähentää sosiaalisten kontaktien ja näin ollen tartuntojen määrää on kotona tapahtuva opetus.  Meillä on Suomessa mahdollisuus omaehtoiseen opiskeluun niille, joiden arkeen se sopii tässä vaiheessa.

Koronan leviämistä eksponentiaalisesti olemme voineet seurata Euroopassa viimeisen 2 viikon ajan. Todennäköisyyslaskelmien mukaan nyt, kun Suomessa on n 65 todettua tapausta, toistaiseksi oireettomia on jo 650+.

Pandemia on todellinen

Meidän tulee nyt välttää kaikkia tarpeettomia kontakteja.  Niin kauan, kun käsky ei tule ”ylhäältä” on pandemian leviämisen estäminen kansalaisten oma vastuu ja *oikeus*.  Pese kädet, käytä käsidesiä, vältä ylimääräisiä kontakteja, vältä julkisia tiloja ja esim isoja marketteja, suosi pientä ja paikallista jne…

Aion itse rajoittaa perheemme menemisiä seuraavien kuukausien aikana tuntuvasti.  Minulla on mahdollisuus tehdä etänä töitä ja lapset otan kotiin kouluun.  En ole huolissani niinkään meistä – perusterveistä, suht liikunnallisista nuorista ihmisistä, mutta katson tilannetta riskiryhmien ja yhteiskunnan kapasiteetin kannalta.

Tänään (11.3.) sivistyslautakunnan kokouksessa ehdotin, että Parainen mahdollistaisi mahdollisimman pian nettikoulunkäynnin halukkaille. Olen ehdottanut tällaisen mallin lanseeraamista myös opetus-, sekä soteministeriöille.  Tällöin omaehtoisesta opiskelusta voitaisiin tehdä suositus, eikä ratkaisu loisi painetta vanhemmille ja kysymyksiä viranomaisille, joilla on varmasti pandemiassa muutenkin paljon opittavaa joka hetkessä.

Kotikoulu on hauskaa yhdessäoloa

Lapsistani 2 vanhempaa ovat olleet luokat 1-5 kotikoulussa vuosina 2006-2013.  He ovat jo lentäneet pesästä ja nuoremmat ovat käyneet pelkästään kunnan koulua, ovat nyt 4.- ja 8.-luokilla.  Kesälomaan on aikaa 2,5 kuukautta.  Oma elämäntilanteeni mahdollistaa lasten kotiin ottamisen hyvin matalalla kynnyksellä.

Kotikoulun opetus on laskettu olevan jopa 8 kertaa tehokkaampaa, kuin ryhmäopetus luokassa, joten ei pidä pelätä, että tämä uusi ”harrastus” veisi 6 tuntia päivästä.  Kotiopetusta voi tehdä monin eri tavoin, vain mielikuvitus on rajana: retket luontoon, matematiikkaa legopalikoilla jne..

Vinkkejä kotiopetukseen voi kysellä esimerkiksi facebookin kotikoulu / homeschool -ryhmästä

Jos haluat ottaa lapsesi pois koulusta NYT:

Se on mahdollista vaikka heti.  Ilmoitat kouluun ja opetustoimenpäällikölle päätöksestäsi siirtää lapset kotiopetukseen, kunnes tilanne viruksen osalta rauhoittuu tai kunta ottaa käyttöön laajemman mallin omaehtoisen kotona tapahtuvan opiskelun mahdollistamiseksi.  Omatlapseni hakevat huomenna kirjat koulusta ja maanantaista alkaen opiskellaan kotona.

Mukavia yhdessäolon hetkiä kaikille! <3