Tänään tein 2 sisäilmaongelma-aiheista aloitetta valtuustossa.  Tilanne on vitkuttelun vuoksi päässyt karkaamaan käsistä pahasti ja moni kärsii jatkuvista oireista.

Valtuustoaloitteeni #1 tänään koski Kunnantuvan sisäilmaongelmien aiheuttamien vahinkojen korvaamista täysimittaisena. Pictura -lastentaidekoululle. Kaupungin tulee ottaa vastuu aiheuttamastaan vakavasta terveysriskustä ja -haitasta.

Kunnantuvan vakiokäyttäjät ovat olleet: I samma båt -hanke, Taidekoulu Pictura ja lasten teatterikoulu ÅUF – yhteensä yli 100 lasta viikottain ja n 10 aikuista päivittäin, sekä gallerian valvojat.

Aloite pohjaa Vahanen rakennusfysiikka Oy:n viiteen sisäilmatutkimukseen, sekä työntekijöiden kuulemiseen.

Lyhyt tapahtumakulku kronologisesti:

Vahanen rakennusfysiikka Oy on tehnyt 5 sisäilmatutkimusta kahden vuoden aikana.
3.4.2017: “Suosittelemme tiloissa oireilevien siirtämistä pois rakennuksesta korjaustöiden ajaksi”
Kaupungin tiedotus vuokralaisille – ei tiedotusta
Työntekijöillä on oireilua sisäilmasta
9/2017 tiloissa tehdään HySpray käsittely, joka on todennäköisesti vaarallinen ihmiselle, ei kerrottu käyttäjille käyttökiellosta
Työntekijä on tilassa käsittelyn ajan, lapset altistuivat myös kemikaalille
31.10.2017 raportin mukaan: “Havaintojen, käyttäijen oireilun ja yläkerran tilojen suuren käyttökuorman takia suosittelemme, että toiminta tiloissa siirretään muualle ja tila suljetaan käyttäjiltä nopealla aikataululla.”
Kaupungin tiedotus vuokralaisille – “Det har inte kåmmitännu någonting livsfarligt. Genomgolvet kan komma litet luft. Lokala skador och fuktighet kan synas men inte så mycket att hela byggnaden borde stängas”
Toiminta tiloissa jatkuu ennallaan.
Harrastuksissa käyvillä lapsilla alkaa ilmetä oireita.
Työntekijä lähettää sähköpostikyselyn kaupungille, johon ei vastata.
4.6.2018 Vahanen “Suosittelemme, että toiminta rakennuksessa lopetetaan ja käyttöä toimitilana/näyttelytilana jatketaan vasta remonttien ja asianmukaisen homeettomaksi siivoamisen valmistuttua.”
Toiminta tiloissa jatkuu ennallaan. Osa (ei kaikki) toimijoista saa vuokranalennuksen remontin vuoksi.
17.8.2018 raportissa toistetaan vaatimus rakennuksen tyhjentämisestä
Remonttien yhteydessä on myös purettu asbestia, josta ei ole ilmoitettu vuokralaisille
11/2018 vuokralaiset saavat nähdä raportit
12/2018 vuokralaiset tekevät joukkokantelun

Työntekijöille on aiheutunut merkittäviä terveydellisiä ongelmia johtuen yli 6kk kestäneestä hälyttävän korkeasta sädesienipitoisuudesta. On huomiotavaa, että kuvataidekoululle on aiheutunut erittäin mittavat vahingot ja vaurioituneet tavarat on listattu tarkkaan. Listassa on kuvataidekoulun materiaaleja, työkaluja, huonekaluja. Sen lisäksi koulun työrytmi on keskeytynyt, taidekoulun vetäjät ovat sairastuneet sisäilman vuoksi ja uusia pysyviä toimitiloja ei ole löytynyt. Työntekijöille aiheutunutta terveyshaittaa ei saa vähätellä, sillä kysymys on elinikäisistä ongelmista. Osa vaurioista olisi voitu estää varhaisella puuttumisella. Kaupungin tulee tällaisessa tilanteessa kantaa täysi vastuu tapahtuneesta.

Esitys:
Meidän tulee korvata Picturan menettämät materiaalit ja huonekalut täysimääräisenä, sillä tilanne on ollut tiedossa kauan ja siihen ei ole reagoitu ajoissa. Heidän tappionsa ovat aiheutuneet kaupungin virkamiesten huolimattomuudesta.
Lasten vanhemmille tulee järjestää tiedotustilaisuus.
Myös gallerian valvojat, jotka ovat olleet kaupungintyöntekijöitä, pitää ulottaa korvausten piiriin, vaikka he eivät asemansa johdosta olleet mukana joukkokantelun teossa.
Tämä aloite tulee saattaa tekniselle jaostolle kokoukseen, missä käsitellään Picturan korvausvaatimusta.

 

Valtuustoaloitteeni #2 tänään: suomenkielisen yläkoulun väistötilojen hankkimista varten. Koulun tilanne on kehittynyt niin pahaksi, että vanhemmat harkitsevat lastensa ottamista pois koulusta.

Viitaten 13.11. tekemääni valtuustoaloitteeseen ( http://www.parainen.fi/html/dynasty/fi_FI/cgi/DREQUEST.PHP… ) Paraisten seudun yläkoulussa työskentelee 28 opettajaa, joista 20 on saanut sisäilmaoireita. Koulussa on 225 oppilasta, joiden terveys on välittömässä vaarassa.

Kirje lapsen vanhemmalta
– Lapseni oireilu koulun sisäilmalle on alkanut hänen aloitettuaan Paraistenseudun yläkoulussa syksyllä 2017 ja se muuttuu pahemmaksi koko ajan. Aluksi oireilua on lähinnä lukion tiloissa pidettävissä luokissa, nyt koko yläkoulun tiloissa.
– Aluksi oireilu oli lievää tukkoisuutta ja satunnaista päänsärkyä – tällä hetkellä päänsärky on niin voimakasta että aiheuttaa pahoinvointia ja lapsi joutuu useasti viikossa käymään terveydenhoitajalla.
– Lapseni koulunkäynti kärsii koska ei pysty päänsäryltään keskittymään opetukseen ja vointi on muutenkin koulupäivinä voimaton ja huono
– Lapseni voi selkeästi paremmin viikonloppuisin ja loma-aikoina, on taas oma iloinen ja energinen itsensä
– Lapseni motivaatio koulunkäyntiin on erittäin hyvä ja hän viihtyy siellä muuten – perheemme molemmat lapset ovat omasta aloitteestaan vaihtamassa Paraisilta muualle jatko-opiskelemaan koulujen huonon kunnon takia, kuten monet heidän ystävänsäkin.
– Oireilua on monilla lasten ystäväpiirissä – oireet vaihtelevat jatkuvasta sairastelusta päänsärkyyn, hengitystieoireisiin sekä nivelkipuihin.

Koulujen huono kunto on yksi suuri syy lapsiperheiden muuttoon Paraisilta ja siihen, ettei uusia lapsiperheitä tule Paraisille. Meidän täytyy reagoida tilanteeseen välittömästi. Tilanne on nostettu esiin. Korvausvastuu vahingoista, sekä vastuu lastemme terveydestä on nyt kaupungilla.

Esitys:
– Koulussa 20.12. tehdyn kyselyn tulokset tulee julkistaa. Lastemme terveyteen liittyvien asioiden tulee olla julkisia.
– Puntin soveltuvuus liikuntatilaksi tulee selvittää, sillä useat lapset ovat oireilleet myös Puntissa
– Työskentely tiloissa, joissa lapset saavat oireita on lopetettava.
– Tarvittavat väistötilat on järjestettävä
– Aloite tulee käsitellä kiireellisenä, sillä koulussa on oppilaita, joilla on jatkuvia terveysongelmia tilanteen vuoksi.